Kuunteleminen on kultaa

Satunnaisena kanavasurffaajana satuin aamulla kuulemaan RadioRockin Korporaatio-lähetyksestä filosofian tohtori, oikeussaliviestinnän dosentti Tuula-Riitta Välikosken haastattelun, jonka aiheena oli viestintätaitojen ja erityisesti kuuntelemisen taidon merkitys kanssakäymisessä. Yksi haastattelussa esitetty toteamus oli, että objektiivinen kuunteleminen on vaikeaa, lähes mahdotonta, koska kaikkea mitä toinen sanoo suodatetaan omien kokemuksien ja näkemyksien kautta. Esiin nousi myös viestintätaitoihin kohdistuva lisähaaste kun keskustelijoina ovat jonkin alan asiantuntija ja maallikko, esimerkiksi usein lääkäri-potilas tilanteessa.

Tämäpä pisti ajattelemaan päivittäisiä tilanteita työmarkkinoilla, erityisesti työpaikkahaastatteluja. Työhaastattelu jos mikä on tilanne jossa soisi vuorovaikutuksen olevan tehokasta molemmin puolin, niiden ikävän kalliiden väärien valintojen välttämiseksi. Metsään on menty, jos valituksi tullut henkilö ei sitten viihdykään uudessa työpaikassaan. Tai vaikka viihtyisikin, yhtä karu on tilanne jos henkilön suoriutuminen tehtävässä ei vastaa työnantajan odotuksia. Niinikään kallis väärä valinta on työnantajalle yhtä lailla sen parhaan kandidaatin karsiutuminen jonkin erheellisen päätöksen, tai sanotaanko tulkinnan, johdosta valintaprosessissa.

Miten käy jos haastattelija on vaikkapa haastattelemansa kandidaatin CV:n pohjalta jo muodostanut vahvan ennakkokäsityksen tämän vahvuuksista – tai mahdollisista heikkouksista? Tulevatko kandidaatin osaaminen, ominaispiirteet ja potentiaalinen sopivuus käsillä olevaan tehtävään silti kattavasti läpikäydyksi haastattelun aikana? Vai sortuuko haastattelija joko valikoivin kysymyksin – tai vastauksia suodattavan, valikoivan kuulon johdosta – painottamaan ennakkokäsitystään vahvistavia elementtejä kandidaatin profiilissa? Mikäli työnhakijan papereihin tutustuminen etukäteen vähentää merkittävästi todennäköisyyttä että haastattelija kykenisi asennoitumaan haastateltavaan objektiivisesti, eikö silloin olisi parempi pitää työhaastattelut pääosin ilman valmistautumista, niin ettei haastattelijalla ole etukäteen mitään tietoja haastatteluun tulevasta kandidaatista?

Mainittu asiantuntija-maallikko vastakkainasettelu on sekin tässä yhteydessä mielenkiintoinen. Kun haastateltavaksi saapuu ehkä kymmeniä hakemuksia lähettänyt ja useissa haastatteluissakin viimeaikoina ollut työnhakija, ja pöydän toisella puolella istuu rekrytoinnissa kokematon, harvoin haastatteluja pitänyt esimies, niin kumpi on siinä tilanteessa asiantuntija ja kumpi maallikko? Näitä tilanteita nimittäin on, ja paljon. Hyvin eri kokoisissakin organisaatioissa on esimiehiä jotka ovat perineet valmiin tiimin, jossa vaihtuvuus on ollut pientä tai jossa porukkaa on kierrätetty uusien tehtävien avautuessa – uusien tiimiläisten rekrytointiin ei ole välttämättä vuosikausiin ollut tarvetta, jos koskaan. Yhtäkkiä esimiehen sitten pitäisi kyetä arvioimaan työhakemuksia, tietämään mitä (ja miten) haastattelussa olisi syytä selvittää, ja laittamaan kandidaatteja paremmuusjärjestykseen tehtävänkuvan pohjalta. Tunnen lukemattomia, vähintään vuosikymmenen esimieskokemuksen omaavia henkilöitä, jotka ovat siinä tilanteessa hyvin tukevasti mukavuusalueensa ulkopuolella.

Yksi parhaista keinoista työnantajan työkalupakissa onnistuneen rekrytoinnin varmistamiseksi on huolehtia siitä että valintaprosessissa on mukana riittävästi rekrytointikokemusta. Sen ilmeisimmän tahon, eli käsillä olevan tehtävän suoran esimiehen, ohella voi valintaprosessiin pyytää kollegan mukaan pitämään toisen haastattelukierroksen, tai sisällyttää ko. tehtävän muiden sidosryhmien edustajia. Alaiset ovat useimmiten hyvinkin kiitollisia päästessään vaikuttamaan oman esimiehensä valintaan. Harva asiakaskaan kieltäytyy tarjotusta tilaisuudesta osallistua tulevan kontaktihenkilönsä valitsemiseen. Toisaalta ammattirekrytoijalta voi saada tehtävänkuvan suoria sidosryhmiä neutraalimman arvion kandidaattien vahvuuksista ja heikkouksista.

Kuuntelutaidot ovat luonnollisesti aivan keskeisiä työhaastattelun onnistumiseksi. Haastattelijan osalta tilanne on tässä mielessä vaativampi – hän joutuu paitsi johtamaan keskustelun etenemistä, myös päättämään mitä kysyy seuraavaksi, ja tavalla tai toisella rekisteröimään saamansa vastaukset. Jatkokysymys annettuun vastaukseen vähentää väärinymmärryksen vaaraa, ja osoittaa samalla kohteliaasti että haastattelija on keskittynyt kuuntelemaan. Yksi hyvän haastattelijan kuuntelutaitojen ilmentymä on myös se, että hän kiinnittää huomiota myös seikkoihin joita haastateltava nimenomaan ei sano.

’I know you can hear me – but are you listening?’, kysyi amerikkalainen konsultti esityksessään joskus takavuosina. On todellakin eri asia kuunnella, kuin vain kuulla. Olisi myös helppo kuvitella että maassa jossa vaikeneminen on kultaa, kuuntelemisen taito on vähintäänkin äidinmaidosta omaksuttu synnyinlahja. Ihan näin helpolla me emme tällä mittarilla valitettavasti loista.

Suorittavan työn korvautuminen teknologian kehittymisen myötä asiantuntijatyöllä on johtanut myös hyvien vuorovaikutustaitojen yleistymiseen valintakriteerinä mitä moninaisemmissa tehtävissä, eri toimialoilla. Kovin kummoista kristallipalloa en siltä osin tarvitse ennustaakseni että omien viestintätaitojen ylläpitämisestä/kehittämisestä on aina hyötyä. Riippumatta siitä kummalla puolella pöytää istuu.

Don’t hide from the hidden jobs!

I guess it is human nature that what we cannot see somehow intrigues us – as long as we know it is there. When I coach jobseekers I often get questions about the mysterious hidden jobs; how to find those, how to apply for them. The question itself is the wrong way around. As the name implies, the hidden jobs are intended to be filled outside of the public eye. Therefore attempting to find such vacancies is perhaps not the most fruitful effort. Instead, do what only you can do best – make yourself easy to find! Somebody somewhere is working on finding the most suitable candidates for every single one of those hidden jobs in the market. Why should you care who that somebody is – instead, concentrate on making sure that somebody comes across your name and expertise. The laws of nature, or should I say headhunting, will take care of the rest.

A good place to start is with your LinkedIn profile. A skeleton of a profile – even if discovered – is not painting a very attractive professional picture. A comprehensively covered employment history and educational background will make a far better impression. Also, check that the field of expertise indicated below the heading of your profile is accurately indicating your field of expertise – not that of your current or previous employer’s. Even more importantly, include a summary that paints your professional picture in a nutshell. If possible, an indication of current focus areas or professional interests would be most useful to include here – highly valuable for the occasional headhunter coming across your profile! Last but not least, give some thought to the keywords; the professional terminology you would like your profile to be associated with. Embed these terms in the text fields of your profile, preferably so that each one of them appears somewhere in your profile at least twice. Now you have one cornerstone of your job-hunt in place, whether you are actively looking or just ‘curious’, and working for you 24/7.

Various social media profiles can all help you to be discovered. However, no matter how well the profiles have been built, just having them there is still quite a passive presence. You can drive your own visibility by actively sharing what you know, thus making your professional expertise known. There is no shortage of ways to do this in this day and age. You can look for and join various professional groups in Internet, for example in the mentioned LinkedIn, and start to participate in discussions related to your expertise in those. Twitter provides ample opportunity to share your views and opinions as well – just remember to include relevant hashtags in your tweets. And if you are comfortable producing articles about various topics related to your expertise and experience, keeping a blog is still a great way to do that. Not to mention that each professional text you publish will be useful content to distribute via your social media profiles and professional groups. This is likely to further drive traffic to your profiles, spark contacts and networking requests – in short, getting your name across those professional circles you targeted.

Before you launch your well-planned publicity campaign, it will be a good idea to go through the privacy settings of each one of your social media profiles you are planning to use in it. If your intention is to share views and useful information to build visibility on your expertise, any privacy controls with your profiles should be kept to bare minimum. As an example, why limit what you are sharing so that only your followers can see those little nuggets of wisdom? Also check that your followers will get a notification of your actions in the professional groups. You may not want to hide your contact information too deep in the source code, either.

Now you can take a breather from worrying about those hidden jobs. They are already heading your way.

Työnhakijan tulee olla verkostojen varassa toimiva hämähäkkimies!

Me suomalaiset olemme niin pirun hyviä olemaan yksin ja tekemään asiat itse, että yhteyden ottaminen toisiin Telluksen tallaajiin ei monelle ole lainkaan luontaista toimintaa. Suolakurkkujen kalastelu marketin tynnyristä ei meillä aiheuta epäröintiä kuin turisteissa, mutta auta armias jos pitäisi häiritä lajitoveria! Ja häiritsemistähän se on jos jollekin puhuu, tai edes viestin lähettää. No on se! Mahtaakohan se-ja-se edes muistaa kuka olen. Tuskin hän kuitenkaan mitään vastaa. Kiirekin hänellä varmasti on. Ehkä minä sitten ensi viikolla…

Jos emme tyypillisesti halua tehdä numeroa itsestämme muutenkaan, niin vielä vastenmielisemmältä pelkkä ajatuskin alkaa tuntua silloin kun työsuhde on päättynyt ja oma identiteetti siis haihtunut kuin se kuuluisa kaasunpurkaus Saharaan. Yhteys muuhun maailmaanhan edellyttäisi sen kailottamista että on semmoinen… no tiedättehän, se niin… siis semmoinen työtön. Onhan se jo terminäkin ammatti-ihmiselle niin masentava että ei se ihan suorastaan kisko turuille ja toreille statustaan huutelemaan.

Ei siis ole mikään ihme että työpaikan menetys, tai yhtä lailla pitkittynyt työnhaku, saavat osan meistä menemään melkein kuin takalukkoon ja vetäytymään kuoreensa – kun pitäisi tehdä juuri päinvastoin! Kun työnhakijoita on paljon, yksinkertaisin keino omien osakkeiden nostamiseen haastatteluun pääsemiksi on hyödyntää oma verkostonsa. Eli pyrkiä aktivoimaan koko henkilökohtainen kontaktiverkosto oman työnhaun tueksi. Kokemukseltaan ja taustaltaan jos ei ihan samanlaisia niin ainakin vastaavan tasoisia työnhakijoita saattaa tehtävästä ja lokaatiosta riippuen löytyä useitakin, mutta verkostoltaan kahta samanlaista työnhakijaa ei ole. Yhtä lailla yksilöllistä on myös se, miten tehokkaasti omaa verkostoamme kukin hyödynnämme.

Tärkeintä on huomioida oma kontaktiverkosto sen koko laajuudessa. Tietenkin siihen kuuluvat työn kautta tutuiksi tulleet henkilöt – mutta aivan yhtä oleellisesti ystävät, sukulaiset, opiskelujen ja harrastusten kautta kertyneet kontaktit, naapurit, ja niin edelleen. Käytännössä verkostoasi ovat kaikki jotka sinut tuntevat niin että muistaisivat kuka olet jos joku sattuu kysymään. Hyvä alkupiste sen oman verkoston hahmottamiseen voi olla esimerkiksi oman kännykän puhelinluettelo. Pelkästään ammatillisiin kontakteihin ei omaa verkostoaan kannata rajata – jokaisella sukulaisellasikin on taas omat verkostonsa, joiden kautta jotain juuri sinua ammatillisesti kiinnostavaa voi tulla esiin.

Sellaisiin henkilöihin verkostossasi joilla uskot olevan eniten kanavia, näkyvyyttä ja vaikutusmahdollisuuksia itseäsi mahdollisesti kiinnostaviin työnantajiin, kannattaa pitää yhteyttä työnhaun aikana säännöllisesti. Mikäli mahdollista, nämä kannattaa hoitaa henkilökohtaisina tapaamisina – lounas tai kahvittelu tai vaikkapa yhteinen iltalenkki silloin tällöin toimivat hyvin kuulumisien vaihtoon. Muista myös itse kertoa työnhakusi etenemisestä ja tehtävätyypeistä mitä olet hakenut; toisto vahvistaa muistijälkeä osaamisprofiilisi osalta ja kasvattaa todennäköisyyttä että potentiaalisesti sinua kiinnostavasta vakanssista kuullessaan juuri tämä verkostosi jäsen muistaa sinut.

Monella meistä verkosto on niin laaja etteivät henkilökohtaiset tapaamiset ole järjestettävissä. Hyödynnä tällöin sosiaalisen median mahdollisuudet, etunenässä LinkedIn, ja lähetä verkostoitumiskutsu kaikille tuntemillesi tehoille. Tätä kautta saat yksittäiset statuspäivitykset ja kommenttisi kyseisessä kanavassa aina kerralla koko verkostosi tietoon. Siis teoriassa – käytännössähän he eivät jokaista päivitystäsi tule näkemään, mutta kun aktivoidut niin että päivityksiä tulee riittävän usein, mahdollisuus kasvaa että jokainen heistä näkisi edes osan niistä. Jokainen omalla nimelläsi tehty päivitys muistuttaa olemassaolostasi. Vaihtoehtoisesti voit myös luoda uutiskirjeen tyyppisiä tilannekatsauksia työnhakusi etenemisestä ja muusta aktiivisuudestasi vaikka sähköpostina ja tehdä koko verkostostasi jakelulistan niille. Näissä on hyvä osana viestiä suoraan pyytää lukijoita vinkkaamaan suuntaasi mahdollisesti sopivasta työpaikasta.

Sekä olemassa olevan verkoston hyödyntämiseen, että verkoston kasvattamiseen, sopivat erityisen hyvin käyntikortit. Jees, juuri ne analogisen maailman ylivaltaa julistavat pienet pahviläpyskät! Teetä itsellesi työnhakijana käyntikortteja. Suosittelisin laittamaan niihin myös valokuvan, ja yhteystietojen lisäksi vaikkapa kortin b-puolelle joko listauksen omista vahvuuksista/pätevyyksistä tai sitten pari hyvin mietittyä, teaser-tyyppistä kysymystä jotka antavat kortin saajalle mielikuvan sellaisista haasteista joiden ratkaisemiseen olisit itse vastaus. Käyntikortit eivät maksa paljoa, googlaamalla löytyy helposti lukuisia vaihtoehtoisia toimittajia niille, ja ne toimivat taas mainiona muistijälkenä kortin saajalle. Lisäksi esimerkiksi messuille (hyödynnäthän sinäkin messut yms. tapahtumat työnhaussasi?) on usein kätevämpää mennä luomaan kontakteja potentiaalisiin työnantajiin käyntikorttinippu taskussa kuin läjä CV:itä kainalossa.

Nokia-taustaisia työnhakijoita on uusia tehtäviä etsimässä edelleen runsaasti. Olen heitä valmentaessani muistuttanut että koska Nokialta on väki vähentynyt jo useissa aalloissa vuosien ajan, nyt työnhaussa olevista monilla on tästä yksi merkittävä etu: ne entiset työkaverit ovat päätyneet mitä moninaisempien työnantajien palvelukseen ja sitä kautta se oma kontaktiverkosto on ihan huomaamatta laajentunut monille eri toimialoille. Muistatko sen projektipäällikön jonka kanssa väänsit kolme vuotta sitten projektipläniä? Kannattaa tarkistaa missä juuri se henkilö, ja ne kaikki muut vastaavat ex-kolleegat, ovat nyt töissä. Ja sitten vain ottamaan yhteyttä!

Hämähäkkimiehen asun jättäisin ehkä laittamatta haastatteluun mutta muuten innolla omia verkostoja rakentamaan ja niitä hyödyntämään!

Leijonat erottuvat myös työmarkkinoilla!

Siinä missä varmana kevään merkkinä lintubongareille toimivat talven jälkeen kiikariin ilmestyvät kirjokutiaiset ja vinkuhaakanat, itselleni seuratumpi kevättraditio on jo vuosia ollut jääkiekon MM-kisat. Osaltaan siksi että yksistään jo se miten tuo hieno urheilulaji yhdistää kansaa jännittämään Leijonien puolesta, sykähdyttää vuosi vuodelta. Mutta yhtä lailla, kisamenestyksen perusta luodaan pitkäjänteisellä huippupelaajien kehittämisellä, nappiin hiotulla tiiminä toimimisella, sekä lukuisilla valinnoilla joissa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Tulosta ei kaukalossa tule sattumalta – eikä mitään saa ilmaiseksi.

Kiekkoleijonien menestyksen avaimista löytyy lukuisia analogioita myös liike-elämän realiteetteihin. Ei siis ole mikään ihme, että työnantajatkin etsivät omien alojensa leijonia – pelinrakentajia, luottopakkeja, tuloksentekijöitä, kirstunvartijoita. Sankareita jotka ymmärtävät että pelkästään omaan pussiin pelaaminen ei edesauta työnantajaa hyvään tulokseen – ja kääntyy siis lopulta itseäkin vastaan. Luontaisia johtajia, jotka oma-aloitteisesti tarttuvat irtokiekkoihin ja saavat vedettyä ketjukaverinsakin mukaan uuden markkinaraon valtaukseen. Visionäärejä, jotka haistavat maalipaikat ja kuin sattumalta ovat oikeissa asemissa tilaisuuden avautuessa. Haastavan tilanteen edessä ylimääräisen vaihteen selkäytimestään löytäviä taistelijoita, joille oman työnantajan edustaminen tarvittaessa kansainvälisilläkin näyttämöillä on kunnia-asia. Taktikoita ja suorittajia, jotka omalla esimerkillään saavat niin oman joukkueensa kuin asiakkaatkin parhaimmillaan lähes hurmokseen. Kuulostaako tutulta?

Yhtään esimerkiksi Unkaria aliarvioimatta, suomalaisen lätkäfanin on ehkä vaikea syttyä Leijonien peliin esimerkiksi Unkaria vastaan samalla tavalla kuin vaikka Ruotsin tai Kanadan kohtaamiseen. Talouselämän kilpailutilanteissakaan eivät joukkueet ole läheskään aina resursseiltaan tasavertaisia. Aivan kuten urheilun parissa, timantinkovalla osaamisella ja poikkeuksellisella asenteella voi näennäinen altavastaajakin yllättää. Ennakkosuosikin asemassa on myös sama riski kuin markkinajohtajalla: ylimielisyyteen ja kilpailijan ylenkatsomiseen kompastuu helposti. Erikoistilanteet puolestaan ratkaisevat liike-elämässäkin vain jos joukkuehenki sekä toisaalta yksilötaidot ja rohkeus riittävät niin sanotusti hoitamaan homman kotiin.

Valmentajan rooli on kiistaton urheilussa menestymiseksi. Joukkuelajeissa niin pelaajavalinnat, ketjujen roolitukset, kuin laadun (suorituksen) seuranta, vastustajien liikkeiden havainnointi, tarvittaessa nopeiden korjausliikkeiden tekeminen, sekä palautteen antaminen suorittajille itselleen ovat kaikki välttämättömiä elementtejä onnistumiselle. Yhtä lailla yritysmaailmassa yksittäisen esimiehen toiminta vaikuttaa keskeisellä tavalla tiimin työilmapiiriin ja mahdollisuuksiin onnistua. Oman haasteensa tähän tuo se, että valitettavan harvalla esimiehellä on käytännössä mahdollisuutta valita tiiminsä jäseniä kulloisenkin kilpailutilanteen tai strategian mukaan – joukkue jolla on pelattava on usein valmiiksi valittu. Hyvässä, vahvassa joukkueessa tarvitaan sekä kokemusta että intoa, erinomaista kykyä lukea peliä, ennakoida vastapuolen seuraavat siirrot, ja valita oma taktiikka näiden mukaan. Monikulttuurisuus voi olla tässä nimenomaan rikkaus. Eikä se työelämässä tarkoita vain routasydämen, patasydämen ja kirvesrinnan sijoittamista samaan tiimiin, vaan vieläkin erilaisempien lasien läpi maailmaa katselemaan tottuneiden yksilöiden vahvuuksien varaan rakennetun tiimin kasaamista. Vieläpä niin, että tiimi saadaan pelaamaan yhteen maaliin.

Näin MM-kisojen alla suosittelenkin jokaiselle työnantajalle omien rekrytointimenetelmien kriittistä tarkastelua. Toteutetaanko ne omat rekrytoinnit yrityksen omia arvoja ja halutunlaista imagoa hakijalle kuvastavassa hengessä – vai puuttuvatko esimerkiksi avoimuutta arvonaan mainostavan työnantajan työpaikkailmoituksista kokonaan kontaktihenkilön yhteystiedot? Onko kunkin tehtävän hakijakriteerit mietitty riittävän perusteellisesti tehtäväkohtaisesti – eikä vain samat kokemus- ja pätevyyskriteerit rekrytoinnista toiseen kopioiden? Onko juuri teidän yrityksenne se jonka pelipaitaa henkilöstönne kantaa hienoista ylpeyttä tuntien? Hakisitko itse teille töihin?

Uusista uravaihtoehdoista kiinnostuneelle avainpelaajalle samat terveiset toisinpäin: tuoko se oma CV, LinkedIn profiili tai sosiaalisen median näkyvyys esiin sitä oman alan pelisilmää? Ovatko saavutukset ja osaaminen jokaista yksittäistä työnantajaa lähestyttäessä riittävän selkeästi ja juuri kyseistä työnantajaa silmällä pitäen valikoituina esillä niin että sinut tunnistetaan kultakypäräksi? Oletko sen tason pelinrakentaja että ketjuusi pääsystä ollaan joukkueen sisällä valmiita vaikka kilpailemaan? Käykö tämä ilmi työhakemuksistasi?

Sekä työnantajalle että työnhakijalle kilpailijoista erottumisella ja sitäkin kautta mieleen jäämisellä on oma lisäarvonsa. Rohkeus muistetaan. Lievästi kauhunsekaisella kunnioituksella jo odottelenkin Juhani Tammisen tämänkertaisia asuvalintoja kisastudiossa.

Onnea ja menestystä peliin – niin kaukaloissa kuin työmarkkinoilla!

Onko pituudella väliä? CV:ssä on.

Curriculum Vitae, tuttavallisemmin CV, tuo oman ammattiosaamisprofiilin kuvastin, joka jokaiselta meistä ajantasaisena dokumenttina löytyy – toivottavasti myös sinulta, arvoisa lukija – on ollut muutamastakin eri vinkkelistä blogini aiheena tässä vuosien varrella. Yksi yleisimpiä haasteita minkä kanssa työnhakijat tuntuvat kuitenkin valmennuksiini tulevan, on CV:n pituus. Mikä on ’hyvänmittainen’ CV, onko se oma hengentuote liian pitkä, ja miten sitten sen vuosikymmeniä jatkuneen monipuolisenkin työuran voi CV:ssä tiivistää. No minäpä kerron.

Yksi CV:n mielenkiintoisimpia elementtejä on se, ettei sille ole olemassa sitä yleisesti hyväksyttyä ’yhtä oikeaa’ esitystapaa. Olipa kyse sitten järjestyksestä jossa oman osaamisprofiilinsa eri elementit tuo esiin, yksityiskohtaisuuden tasosta, tai vaikkapa juurikin dokumentin pituudesta, eri rekrytoijat/valmentajat opastavat eri tavalla. Juuri se onkin CV:n luomisessa ehkä palkitsevinta – koska sen tehtävänä on toisaalta tuoda henkilön ammattiosaaminen ja pätevyys selkeästi esiin, ja toisaalta herättää lukijan mielenkiinto – jää luovuudelle juuri sen oman itsen näköisen CV:n työstämisessä hyvin tilaa.

Oma näkemykseni CV:n pituudesta on, ettei se saisi tulostettuna olla pituudeltaan yli kahden sivun. Siinä. Kiistanalainen väitteeni, olkaa vapaasti eri mieltä ja vängätkää.

Ensinnäkin, CV:n sisältöä muokatessaan on hyvä pitää mielessä kyseisen dokumentin käyttötarkoitus. Olennaista tässä on se, ettei CV:llä voi saada työpaikkaa. Hyvin onnistuessaan voi CV:llä saada kutsun työpaikkahaastatteluun. Henkilön omasta suoriutumisesta haastatteluissa, suosittelijoiden vaikuttavuudesta, soveltuvuustestien tuloksista – sekä myös muiden hakijoiden mahdollisesta paremmuudesta juuri kyseiseen tehtävään – riippuu sitten pitkälti se johtaako hakuprosessi työtarjoukseen. Kaikki haastatteluihin valitut ovat tyypillisesti ’paperilla sopivia’ eli heidän CV:nsä täyttää keskeiset käsillä olevan tehtävän vaatimukset – muuten heitä ei olisi haastatteluun kutsuttu. Näistä syistä CV itsessään ei enää haastattelusta eteenpäin ole edes erityinen kilpailuvaltti muihin haastateltaviin nähden, vaan se on siinä tilanteessa jo tarkoituksensa optimaalisesti täyttänyt. Eli kannattaa muistaa CV:n kilpailullinen elementti, ja kohdistaa CV:n sisältö haastattelukutsun saamiseen.

Yksi CV:n pituuteen vaikuttava tekijä on tietenkin se, mitä kaikkea omasta elämänpolustaan siihen sisällyttää. Näen edelleen työssäni viikoittain CV:itä joissa on listattu esimerkiksi asepalvelus, ajokorttiluokka, ylioppilastutkinto, tai luottamustoimi omassa asunto-osakeyhtiössä. Minkään näistä sisällyttäminen CV:hen ei tietenkään ole väärin. Mutta kysymys ei olekaan se, saako tämä tai tuo yksityiskohta näkyä CV:ssä. Edelliseen kappaleeseen viitaten, kysymys on siitä, auttaako tämä yksityiskohta juuri minua saamaan tähän hakemaani tehtävään haastattelukutsun. Ellei tehtävän hoitaminen edellytä ajokorttia, on hyvin epätodennäköistä että ajokortin mainitseminen edesauttaisi haastatteluun pääsyä. Vaikka omasta valkolakistaan pitääkin olla ylpeä, niin ainakaan nelikymppiselle työnhakijalle se ei enää haastattelukutsua tuo. Eikö silloin olisi parempi käyttää nämäkin rivit CV:stä johonkin sellaiseen yksityiskohtaan mikä saattaisi työnantajaa kiinnostaa? Jos henkilön CV:stä puuttuu esimerkiksi omin sanoin kuvattuna omat vahvuudet ja tärkeimmät saavutukset, mutta on muistettu listata ne eri kotiosoitteiden asunto-osakeyhtiöiden hallitusjäsenyydet, muut työnhakijat kiittävät ja vievät ne haastattelupaikat.

Yleisin CV:n pituutta venyttävä seikka on yksityiskohtainen työhistorian tehtävien kuvaus. Siinä yleisimmässä CV:n rakenteessahan dokumentin keskeisin sisältö muodostuu työnantajia ja titteleitä orjallisesti seuraavasta, käänteisestä työhistoriasta. Ja töitä hakiessa ammattiosaamisen esiintuominen on tottakai se olennaisin asia. Siinä, miten sen tekee, on kuitenkin taas vaihtoehtoja ja tiettyjä lainalaisuuksia. Kannattaa esimerkiksi hyödyntää LinkedIn profiilia – sen ei ole tarkoituskaan olla identtinen kopio omasta CV:stä, vaan sitä voi käyttää yksityiskohtaisempaan työhistorian kuvaamiseen jo siitäkin syystä että omaa näkyvyyttään LinkedIn hakutuloksissa saa parannettua sisällyttämällä omaa osaamista kuvaavia avaintermejä eri kenttien teksteihin profiilissaan. Tällöin CV:ssä voi olla tiivistetympi työhistorian kuvaus. Niinikään yli 10 vuoden takainen työkokemus on painoarvoltaan vähäisempi kuin se tuorein, eli ne työhistorian varhaisemmat rakennuspalikat voi CV:ssä tiivistää vaikka ihan otsikkotasolle (nekin kannattaa silti avata siellä LinkedIn profiilissa). Jos titteli on vaihtunut vaikkapa työnantajan organisaatiomuutoksen seurauksena mutta itse työnkuva ei oleellisesti vaihtunut, ei ole välttämätöntä CV:ssä jakaa tällaista työhistorian vaihetta tittelien mukaan eri laatikoihin. Keskeistä on tuoda esiin osaamisensa – työnantajan organisaatiouudistukset eivät sitä tee. Mikäli oma työhistoria vaikuttaa itsestäkin kovin monotoniselta, se todennäköisesti näkyy sellaisena myös työhakemusta lukevalle – tällöin omaan tilanteeseen toimivin CV:n rakenne saattaa olla ns. osaamispohjainen CV. Tästä aiheesta voit lukea enemmän aiemmasta blogistani täällä.

Neljäs tekijä minkä halusin vielä nostaa tässä yhteydessä esiin CV:n pituuteen liittyen, on marginaalien koko. Leveät marginaalit toki antavat haastattelijalle automaattisen tilan kysymysten tai muistiinpanojen kirjaamiseen. Mutta jokainen lisäsivu CV:ssä lisää myös todennäköisyyttä ettei hakemuspinoa läpikäyvä alkukarsinnan tekijä ehdi perehtyä CV:hen kokonaan – tyhjillä marginaaleilla en tätä riskiä nostaisi. Etenkin CV:n ensimmäisen sivun yläpuolisko on myös siitä vinkkelistä erityisen tärkeässä roolissa, että lukijan silmät osuvat siihen ensimmäisenä liitteen avatessa. Tyhjä tila ei toimi erottumiskeinona.

Mikäli se oma CV ylläolevan pohjalta nyt tuntuu ylipitkältä – olen pahoillani aiheuttamastani lisätyöstä. Harvan dokumentin työstäminen kuitenkaan on omalle tulevaisuudelle yhtä merkityksellistä kuin oman CV:n. Tähän yhteyteen vielä yksi vinkki: nykyisen, esimerkiksi nelisivuisen CV:n ’typistäminen’ kahteen sivuun on suorastaan tuskallinen prosessi. Suosittelisin ennemmin aloittamaan alusta ja luomaan ensin yksisivuisen CV:n. Se pakottaa oikeasti priorisoimaan sisällön – ja sen jälkeen tuntuu suorastaan luksukselta ’saada lisätä’ vielä toinen sivullinen tietoa. Pieni psykologinen juttu, mikä todennäköisesti on aistittavissa lopputuloksessa.

Onnea työnhakuun!

An outplacement offering has a place in our time!

I recall a time in high school when learning English, and one source of entertainment was looking for the most complicated words in my native Finnish to then throw at the poor English teacher as ‘how would you translate this word’. The winner was something along the likes of ‘merkityksettömättömyydellänsäkäänköhän’. Er… don’t ask. However, my current favorite on the same ranking would be the Finnish word for outplacement services: uudelleentyöllistymispalvelut. I can only assure my Finnish customers, that the content, the meaning and the impact of the service is something far better than what the word may sound like.

While typing this blog and pulling out the few reference materials I have addressed in the text below, another three notifications caught my eye of various employers starting new layoff-negotiations in Finland. The situation in the labor market is remarkably tough to begin with – and by the tone of the news, it promises to get only tougher. Add to that an individual professional of any field who is still in some degree of denial upon an unexpected termination notice from previous job, and perhaps 10 years gone by since the last time he or she had had to apply for a job. That is what you call a total mess. And that is where the value of outplacement services becomes the most evident!

You may have noticed, or heard, that headhunting has become an increasingly common approach in looking for talent also in managerial and even senior specialist roles – no longer a method only applied in search for top-paid chief executives. Now, fortunately, the same is happening with outplacement services.

In the U.S. the Bureau of Labor Statistics findings even predict that we will see outplacement services becoming part of standard benefits packages employers are offering already at the time of recruitment! Boy, I can’t help thinking what a shift in mindset that represents from the old Japanese lifetime employment culture to exit support becoming used as a carrot already in the recruitment phase.

So what are these outplacement services? In a nutshell, they refer to support the employer chooses to provide to an employee at the end of employment, in order to help the individual to find a new job. Typically these services include review and improvement of CV, recommendations of improving one’s application process, and tips and tricks for effective preparation for a job interview. More comprehensive packages may also include for example some combination of personality- and assessment testing to bring out individual’s natural strengths in view of possible new career options. But equally importantly, a well-constructed outplacement offering should also help the individual to set realistic expectations on the duration of the job-hunting phase, what to prepare for, and how to keep updating one’s skills and profile during that time so they continue to appeal to potential employers. Effective utilization of one’s contact network is something us Finns tend to find difficult, or even embarrassing, to do. One essential element of a valuable outplacement service is to ensure exactly that gets done.

As tends to be the case with any kind of training or consultation, individual help with one’s own, unique situation is far more effective than more generic instructions shared in a group setting. Two separate studies were conducted in Belgium in 2013, and the results speak for themselves on this matter. Out of those who had received individual outplacement training, 80% found a new job. With participants of group training, the success rate dropped to 60%. While I personally advocate individual service in a matter as sensitive as support with one’s job search, career planning and competence evaluation, of course that result for group sessions is still far better than no outplacement provided at all. The same results, however, found that only 8% of outplacement participants had received purely individual coaching – the rest had only group sessions, or combination of both.

But wait! Why should an employer take up additional costs by providing an outplacement service for individuals about to leave the company? It actually makes perfect sense. The key beneficiary is the company image – both internally and externally. The remaining employees will pay close attention to how the employer is treating their colleagues that face an unfortunate lay-off. So an investment towards their re-employment will help to maintain morale high within the company in that challenging situation. Externally, job applicants will take note as well. A poorly managed lay-off process could easily have a negative impact on the employer’s ability to attract top talent the next time new resources are needed. In Greece a survey was conducted last summer on the impact of outplacement services, and the results show that the most significant benefit for the employer was indeed corporate social image (65% of respondents), followed by the facilitation of the end of termination process for the departing employees (59%).


The more difficult the situation in the labor market and the odds the individual job seeker is facing – the greater will be also the value and impact of a high quality outplacement offering for both the employer and the exiting employee.

Job seeker´s letter to Santa

Dear Santa,

This year I would like to approach you with a wish list you may find unconventional. I am unemployed, and have been actively applying for jobs throughout the past year. In doing so, I have repeatedly come across certain practices – some of them so common I would almost like to call them norms – that feel like unnecessary burdens on applying for a job. And the more I discuss this with my friends who are in the same situation as I am, the more we get the feeling that with many of these practices, the employers perhaps have not realized the implications.

So, dear Santa, in order to be able to land my Dream Job next year, and to help all my fellow job seekers as well, would you be so kind as to send a few of your energetic elves to whisper these things to the employers’ ears?

Firstly, the requirements listed for the vacancy. In many cases, the nature of the responsibilities described appears such that there is not just one candidate profile to excel in that role. Yet I often see a very narrow, limiting description for candidate requirements in job ads. Could you please ask the employers to consider alternative backgrounds for suitable candidates, not just look for a warm body to fill the ‘same old, same old’ mold? The same applies to competences. Openness to consider and effort to evaluate the candidate’s real competences and skills would most certainly benefit the employer more than considering formal qualification only.

The second item on my wish list reads ‘employer image’. As humble fan of yours, dear Santa, I occasionally get the feeling that the employers only remember the latter in the give-and-take. And the giving really should come first. In recruitment, that should translate to viewing – and treating – the job applicants as customers. Providing me with an opportunity to evaluate not just whether I would match the needs of that employer – but also whether the employer would match mine. Images of the work environment, video interviews with current employees, company values opened up and discussed… it speaks volumes of the employer if those are available – and it speaks equally loud if they are not. Personally, I would also consider stating the salary range in the job advertisement as an element of employer image. In any case, it is a remarkably thoughtful gesture towards job seekers – helps both sides to prevent wasting each other’s time.

A couple of things with regards to application process are the third item on my list. With all the time and effort I have invested into shaping and re-shaping my CV, it is really discouraging to come across an application tool where I have to copy-paste the contents of my CV, row by row, to a frozen template. I have actually now started to skip such employers altogether. I also tend to contact the employer for some clarifications prior to submitting my application – yet interestingly not all job ads provide instructions for doing so. Some employers are fortunately showing that it is in their values to be approachable. One trend I very much welcome here is to have vacancies for expert positions posted in LinkedIn, with the option to apply utilizing one’s personal LinkedIn profile. That is so easy!

I know, dear Santa, that you are real busy this time of the year. Let me throw in just three more wishes, okay? Oh, too many? Okay – two then. Deal? Thank you! This relates to seeing applicants as customers. Keeping all the applicants informed during the selection process would be really, really kind. I know cases where even the completion of recruitment has only been informed to the selected candidate. And I have heard rumors of a case where even that was not done! Keeping the candidates informed should also include giving feedback to anyone the employer has interviewed but did not select at that time. By helping candidates to improve, the employers themselves will get more competent applications next time.

The very last wish is about travel costs. When a candidate comes from out of town for an interview, it would be considerate for the employer to compensate for travel expenses.

Thank you for your time, dear Santa. And welcome down south! A word of warning – it looks like the only thing white around here again this Christmas will be the rice porridge.

Kimmosta tuli myyntijohtaja

Kimmon ensimmäinen oikea työ telemarkkinoinnin parissa oli varsin antoisaa. Ei mitään helppoa työtä todellakaan. Meni aikansa ennen kuin hän oppi suhtautumaan toisinaan melko vihamielisesti puhelimessa viestineiden prospektien käyttäytymiseen. Samalla hän oppi miten asiakasta voi kuunnella eikä ainoastaan lukea markkinointitekstiä suoraan paperista. Kauppa alkoi käymään koko ajan paremmin. Telemarkkinointiyritys huomasi nuoren miehen kyvyt ja nosti hänet ryhmäpäälliköksi. Kimmo oppi pikkuhiljaa esimiestyön aakkosia. Jokainen ihminen on erilainen ja pelkkä käskeminen ei tuntunut oikein istuvan tulosten parantamisen keinoksi. Taas löytyi uusi näkemys, niin voisihan sitä vaikka valmentaa enemmän, ottaa jokaisen henkilökohtaiset vahvuudet huomioon, tukea vaikeissa hetkissä ja ennen kaikkea osoittaa yltiöpäistä onnistumisen riemua tulleista kaupoista yhdessä myyjän kanssa. Tämäkin osoittautui menestysreseptiksi. Kimmosta oli esimieheksi.

Opiskelut olivat nyt myös ohi ja ammattikorkeakoulun tradenomin paperit taskussa. Telemarkkinointi saisi nyt jäädä. Kimmo lähetti hakemuksia useisiin paikkoihin ja vaikka kovasti yritti, tulosta ei tullut. Internetistä lukemalla Kimmo oli oppinut miten CV ja hakemus oikeaoppisesti laaditaan. Kimmo ei vielä tiennyt, että työpaikan saaminenkin on myyntityötä. Kesä meni onneksi töissä, isän ystävän varastohommissa. Tietenkin Kimmo tiesi, että työ on aina merkityksellistä, oli se mitä tahansa ja hän halusi hoitaa varastossakin asiat mahdollisimman hyvin. Sen merkitystä Kimmo ei tässä vaiheessa tiennyt, mutta hyvin tehty kesätyö poiki elintärkeän vinkin avoimesta osastopäällikön paikasta kodintekniikan myymälässä. Kimmo sai hyvät suositukset varastotöistä ja samalla osasi nyt pyytää telemarkkinointiyrityksen omistajalta hyvät suositukset mukaansa. Ensimmäinen oikea työhaastattelu tuli eteen. Kyllä se tietenkin jännitti, aiemmat tehtävät kun oli tullut ilman isompia haastatteluja, mutta nyt oli paikalla rekrytointiyrityksen konsulttikin. Kimmo kaivoi alitajunnastaan vahvuutensa, minä osaan myydä ja valmentaa. Ne hän löi pöytään ja selvisi vielä hyvin persoonallisuustestauksista, jotka vahvensivat työnantajan ja konsultin näkemystä, että tässä miehessä on potentiaalia. Kimmo sai tuon paikan.

Meni pari vuotta ja Kimmo eteni myymäläpäälliköksi. Samalla hyvällä asenteella kun aiemminkin. Työnantaja näki Kimmossa potentiaalia ja hän sai käydä erilaisissa myyntivalmennuksissa ja järjesti niitä myös aktiivisesti oman myymälänsä väelle. Tulevaisuus näytti loistavalta. Kimmo päätti hakea myyntijohtajan paikkoja alansa ulkopuolelta esimerkiksi it-taloista. Hakemukset olivat entistä parempia, niitä Kimmo oli räätälöinyt säntillisesti jokaiseen työtehtävään jota haki. Ensin ei purrut, ei edes vastausta onko jatkossa vai ei. Kimmo turhautui, on se kummallista kun kukaan ei halua edes vastata vaikka on nähnyt kovan työ hakemuksen eteen.

Kimmon palvelualtis asenne kun näkyi myymälän johtamistyössä, hän osallistui edelleen myymälätyöhön ja halusi pysyä kokoajan ajan hermolla asiakastyytyväisyydestä ja tietenkin siitä miten alaiset suoriutuvat työssään. Kimmo oli valmis auttamaan jokaista ja käyttämään siihen aikaansa, jotta myymälä menestyisi entistä paremmin. Yhtenä päivänä eräs asiakas saapui myymälään, ja kas Kimmo sattui samalla olemaan tietotekniikan osastolla kiittämässä miten hyvin myyjä oli hoitanut reklamaation ja asiakas oli ollut tyytyväinen palveluun. Tämä eräs asiakas kuuli miten Kimmo palkitsi myyjän ja oli siitä varsin mielissään. Hän meni suoraan keskustelemaan Kimmon kanssa ja kertoi, että hän on paikallisen it-alan yrityksen toimitusjohtaja ja he hakevat uutta myyntijohtajaa. Kimmo kertoi, että itseasiassa tietääkin…koska on hakenut jo kyseistä paikkaa. Kimmo pääsi haastatteluun ja päihitti kaikki muut hakijat tinkimättömällä asenteellaan asiakaspalvelun, valmentavan esimiestyön, uudistumisen, palkitsemismallien sekä halutun yrityskulttuurin nuorena tekijänä. Näin Kimmosta tuli myyntijohtaja.

Etsitäänkö teillekin oma Kimmo ?

Onko tämä CV rakenne sinulle juuri sopivin?

Törmättyäni yhä uudelleen ja uudelleen työnhakuvalmennuksissa henkilöihin, jotka ovat tuskailleet ansioluettelonsa kanssa kun syystä tai toisesta heidän työhistoriansa ei anna heidän osaamisestaan sen kaltaista kokonaiskuvaa kuin minkä he haluaisivat itsestään antaa, olen omaksikin ilokseni voinut jakaa heille ilosanomaa. Sen CV:n rakenteen voi muuttaa toiseksi. Sen mitä puolia itsestään cv:ssä ja työhakemuksessa korostaa, voi – ja hyvät hyssykät sentään, pitääkin – itse valita!

Perinteisen, ja edelleen yleisimmän, CV:n keskeinen sisältö on kääntäen kronologinen työhistorian kuvaus, jossa kukin yksittäinen työtehtävä vastuualueineen ja saavutuksineen on kuvattu tehtävänimikkeen, työnantajan ja kyseisessä tehtävässä vietetyn aikajakson alapuolella.

On kuitenkin useampiakin eri työnhakutilanteita joissa tämä perinteinen CV rakenne ei toimi työnhakijan eduksi, vaan jopa sitä vastaan. Uravaihtajilla aiempi työhistoria ei useinkaan ainakaan kaikilta osin tue tavoiteltua uutta urasuuntaa – tällöin aiemman uran vaiheita korostava cv vie lukijan huomion työnhakijan kannalta epäedulliseen suuntaan. Niin ikään hyvin pitkään saman työnantajan palveluksessa olleiden osaamisesta saattaa työhistorian pohjalta muodostua kovin monotoninen mielikuva, varsinkin jos työtehtävien sisältökin on ollut samankaltainen läpi uran. Myös työvuosien väliin mahdollisesti sisältyvät aukot korostuvat työhistoriaan keskittyvässä CV:ssä. Henkilö voi myös pyrkiä muuttamaan vaikkapa harrastustaan elinkeinoksi – tällaisessakaan tilanteessa toivotun kaltaisen työpaikan saamisen keskeiset edellytykset eivät tyypillisesti löydy työhistoriasta.

Kaikissa edellä kuvatun kaltaisissa tilanteissa työnhakijan kannattaa kokeilla osaamispohjaisen CV:n tekemistä.

CV:n muusta rakenteesta riippumatta laittaisin joka tapauksessa nimen, yhteystiedot, linkit työnhaussa hyödynnettäviin sosiaalisen median profiileihin sekä valokuvan ensimmäisen sivun yläreunaan. Ja näiden jälkeen ensimmäiseksi osioksi lyhyen profiilikuvauksen, johon tyypillisesti kuuluu kokonaistyökokemus vuosina ihan lyhyesti avattuna, jotain mielenkiintoa herättävää omasta persoonasta / työskentelytavoista, sekä mielellään suuntaa-antava kuvaus omista uratavoitteista. Kustakin ylläolevasta hyvin mietitty yksi lausekin riittää.

Työnhakijaprofiilin jälkeen ensimmäiseksi ja siis CV:n keskeisimmäksi osioksi tuleekin sitten oman ydinosaamisen esittely. Kannattaa valita esimerkiksi viisi osaamisaluetta (kuitenkin vähintään kolme, ja alle 10). Nämä esiin nostetut osaamisalueet on syytä valita huolella. Niiden ei ole tarkoitus välttämättä kuvata henkilön työhistorian niitä elementtejä joista on määrällisesti eniten kokemusta, vaan nimenomaan niitä osaamisalueita, joista henkilöllä on kokemusta/meriittejä ja jotka optimaalisesti tukevat toivotun kaltaisiin työtehtäviin hakeutumista tästä eteenpäin. Eli tässäkin mielessä tämä CV:n rakenne antaa työnhakijalle paremmat mahdollisuudet muokata itsestään antamaansa ammatillista mielikuvaa vapaammin käsin kuin työhistoriaa korostava, jossa esim. työtehtävien tittelit eivät juurikaan jousta.

Otetaanpa esimerkiksi vaikkapa sellaiset osaamisalueet kuin esimiestaidot, viestintäosaaminen ja valmennus. Kustakin osaamisalueesta tulee CV:n oma väliotsikko, jonka alla henkilö kuvaa kyseiseen taitoon liittyvää kokemustaan, tehtäviään ja saavutuksiaan kokonaisuutena. Sillä, monenko eri työnantajan missäkin tehtävissä kokemus on kertynyt, ei ole tässä yhteydessä sanottavaa merkitystä, vaan osa-alueen kokemuksella yhteensä. Oletetaan vielä, että tässä tapauksessa henkilön työhistoria on ollut suurelta osin viestintäalan esimiestehtäviä, joten keskeinen osa työhistorian tehtävien ja saavutusten kuvauksista tulee katettua näiden osaamisalueiden alla. Sen sijaan valmennus osaamisalueena ei perustukaan työhistoriaan, vaan henkilön vapaa-ajan harrastukseen poikien koripallojoukkueen valmentajana ja partioryhmän vetäjänä, joihin liittyvän kokemuksen ja saavutukset henkilö siis kuvaa kyseisen otsikon alla. Mutta koska tässä hypoteettisessa esimerkissä henkilö pyrkii työllistymään motivointiin ja sparraukseen erikoistuvana valmentajana, hän on päätynyt profiloimaan itsensä hakemuksessaan näiden kolmen osaamisalueen kautta.

Osaamisalue osion jälkeen CV:n loppupuolelle tulee koulutustaustan ohella myös työhistoria, mutta vain otsikkotasolla (aikajakso tehtävässä – titteli – työnantaja) ilman mitään erillisiä tehtäväkuvauksia kyseisten tehtävien alla, koska olennaisimmat niistä (ne jotka hakija haluaa esiin nostaa) on kuvattu jo osaamisalueissa.

Alkaako lähestymistapa osaamisalue-pohjaiseen cv:hen hahmottua? Mallin siitä miltä se voisi näyttää löydät tästä liitteestä: Osaamispohjainen CV, ja lisää esimerkkejä löydät googlaamalla vaikkapa ’competency-based CV’.

CV ei parhaimmillaankaan ja onnistuessaankaan ole enempää kuin pääsylippu haastatteluun. Työpaikkaa en ole koskaan kuullut kenenkään pelkän cv:n perusteella saaneen. Ei ole olemassa yhtä universaalisti oikeaksi määriteltyä cv:n rakennetta. Kannattaa valita sellainen lähestymistapa mikä korostaa niitä puolia omassa osaamisessa ja kokemuksessa jotka ovat eduksi työnantajan mielenkiinnon herättämiseksi halutun tyyppisen tehtävän osalta. Valehdella ei tietenkään pidä – eikä toisaalta ole syytä antaa muille hakijoille ylimääräistä etumatkaa sen vuoksi että oma CV korostaa vääriä asioita vaikka ne oikeatkin olisivat olemassa.

Onnea ja menestystä työnhakuun!

Kumivasaralla polveen – täydellisen cv:n anatomia ja refleksit!

Kumivasaralla polveen – täydellisen cv:n anatomia ja refleksit!

Prince, siis tuo artisti joka nuoruudessani tunnettiin sillä nimellä ja sittemmin muutti nimensä jonkinlaiseksi symboliksi, teki ajattoman hienon hitin nimeltään ’Sign O’the Times’. Tässä hetkessä yksi ajan merkki ovat epävarmuus työpaikoista niillä etuoikeutetuilla kenellä sellainen on, ja poikkeuksellisen haastava kilpailutilanne työpaikan saamiseksi niillä jotka ovat ehkä kouriintuntuvimman henkilökohtaisella tavalla joutuneet kohtaamaan ne kuuluisat ’tuotantotaloudelliset syyt’.

Onneksi neuvoja ja vinkkejä löytyy työnhaun evästeeksi netistä pilvin pimein. Lukematon määrä sivustoja ja esimerkkejä pyrkii valottamaan esimerkiksi sitä miltä sen ’optimaalisen’ ansioluettelon tulisi näyttää. Koska työskentelen tämän aihepiirin parissa lähes päivittäin Uudenmaan ELY-keskukselta saamamme työnhakuvalmennuspilotin puitteissa, päätin kantaa korteni kekoon. Mutta koska blogeilla on ainakin yksi yhteinen piirre työnhaun kanssa – pitää jotenkin erottua massasta – otankin asiaan käänteisen lähestymistavan. Kieli kun on poskessa jo muutenkin osana syntymähumalan sivuvaikutuksia.

Eli seitsemän keinoa varmistaa cv:si erottuminen niin että saat jatkaa työnhakuasi haastattelukutsujen häiritsemättä:

1. Kerro kaikki. Kun yksittäiseen työpaikkaan tulee tällä hetkellä satoja hakemuksia, niin varmimmin vältyt työnantajan kiusallisilta lisäkysymyksiltä tekemällä cv:stä niin pitkän ettei tietokone jaksa edes raksuttaa sitä auki siinä ajassa mitä juuri sinun hakemuksesi läpikäymiseen oli varattu. More is…more! Parhaiten tämä onnistuu kun kuvaat ansioluettelossasi elämänpolkusi jokaisen vaiheen rippikoulusta tai viimeistään lukiosta alkaen, ja liität mukaan kaikki saatavilla olevat suositukset aina sitä 35 vuoden takaista lennokkikerhon vetäjää myöten. Viimeksimainitun osalta kannattaa kuitenkin varmistaa että se mukava setä on vielä elossa – post mortem suosituksiin suhtaudutaan varauksin.

2. Osoita luovuutesi. Erottuminen massastahan tarkoittaa sitä että osoitat löytäväsi tavanomaisesta poikkeavia lähestymistapoja niihin tavanomaisiinkin asioihin. Kun siis näppärästi käännät kronologisen järjestyksen päälaelleen ja nelikymppisenä aloitat cv:si listaamalla teinivuosiesi saavutuksia (onneksi kuitenkin yleensä ilman kuvallisia todisteita), osoitat kykeneväsi poikkeamaan normista. Kun vielä purat työkokemuksesi niin että listaat yhdessä paikassa työhistoriasi, toisessa niihin liittyneet tehtävät ja viet vielä kunkin tehtävän saavutukset eri paikkaan ansioluetteloasi, niin jälleen puhelimesi akku kestää pidempään kun se todennäköisesti ei soi.

3. Muista lyhenteet. Hyvin pitkästä cv:stä voi muodostua mielikuva ettet osaisi tiivistää asioita olennaiseen. Kierrät tämän mielikuvan parhaiten lataamalla mahdollisimman moneen kohtaan dokumentissasi jännittäviä ja mielenkiinnon herättäviä lyhenteitä. Työnantajat haluavat myös jatkuvasti oppia uutta, ja lisäpisteitä ropisee tilillesi sitä enemmän mitä useamman lyhenteen he hakemuksesi ymmärtämiseksi joutuvat googlaamaan. Kolmikirjaimiset lyhenteet alkavat jo olla ’sou lääst siison’, kannattaa valita vähintään nelikirjaimisia. X- ja Z- kirjaimista tulee näissä poikkeuksetta tuplapisteet, ja jos saat vielä Q-kirjaimen heitettyä mukaan osoitat olevasi sillä rosvosektorilla mitä ilman kyseinen työnantaja pärjännee jatkossakin.

4. Kielikukkaset kukoistukseen. Harvassa alkavat olla ne alat ja ammatit missä ei tänä päivänä kielitaidosta olisi hyötyä. Jokainenhan listaa kielitaitonsa ansioluettelossa, ja kun osaamistaan pitäisi hiukan epäsuomalaisittain osata myös kehua ja korostaa niin esimerkiksi italian kielen perusteet ovat hallussa vähintään sillä jos on joskus syönyt tiramisua. Voit osoittaa kielitaitosi myös käytännössä lähettämällä työnantajalle aina vähintään kolme eri kieliversiota ansioluettelostasi, ja osoittamalla niiden kautta että osaat sujuvat sanasta sanaan kielestä toiselle –kääntämiset. Esimerkiksi päätelaitteiden asiakastuessa toimineen työnkuvauksessa esiintyvä ’terminal care’ kääntyy aivan oikeaoppisesti ja sujuvasti suomenkielisessä versiossa saattohoidoksi. Kellään ei tule olemaan mitään sanomista kielitaitosi laaja-alaisuudesta. Ja olet taas osoittanut kykysi niin tyhjentävästi ettei sinun tarvitse lähteä sitä tarkemmin todistelemaan haastattelutilanteeseen.

5. Yhteystiedot. Tässä on kaksikin aika pettämätöntä lähestymistapaa erottautua niin ettei työnantajalla tule olemaan yhteystiedoillesi tarvetta. Ensimmäinen on se ilmeinen – jätä ne kokonaan pois sekä cv:stä että saatekirjeestä, ja lähetä vielä hakemuksesi varmuuden vuoksi no-reply sähköpostiosoitteesta. Se toinen tapa on laittaa mukaan puhelinnumeron ja sähköpostiosoitteen lisäksi postiosoite ja täydentää sitä vielä ajo-ohjeilla sekä sopivimpien linja-autojen aikataululla – jos se työnantaja haluaisi vaikka tulla kotiisi sinua haastattelemaan.

6. Persoonaa peliin. Tässäkin asiassa koulukuntia on monia. Työnantaja tai rekrytointikonsultti tyypillisesti haluaa tavata sellaiset hakijat joiden hakemus herättää mielenkiinnon paitsi osaamisella, myös tuomalla hakijan persoonaa esiin. Halutessasi siis välttyä työnantajan yhteydenotolta, kannattaa ensinnäkin jättää valokuva, omat uratavoitteet ja minkäänlaiset viittaukset harrastuksista pois hakemuksesta. Tai jos välttämättä haluat kuitenkin kuvan laittaa, niin valitsemalla sen uudenvuodenyönä hiukan puolenyön jälkeen otetun mestariteoksen cv:si koristukseksi pääset samaan lopputulokseen.

7. Kiehtova salaperäisyys. Jos viimeisin työsuhteesi on ansioluettelosi mukaan päättynyt vaikkapa vuosi sitten, niin ethän sanallakaan viittaa ansioluettelossasi siihen, miten tuon ajan olet käyttänyt. Salaperäisyys on kiehtovaa ja antaa tilaa mielikuvitukselle, tällöin työnantajallakin on paremmat mahdollisuudet luoda mielikuva sinusta työnhakijana. Näissä tapauksissa siihen mielikuvaan useimmiten liittyy myös sohva ja kaukosäädin. Ja ne työnantajat jotka sellaista symbioosia lähtisivät rikkomaan ovat aika harvassa.

Jos taas on niin että haluat varmistaa että oma hakemuksesi päätyy työhaastatteluun kutsuttavien harvalukuiseen pinoon, ole hyvä ja ota yhteyttä. Järjestämme henkilökohtaisia työnhakuvalmennuksia. Ne eivät perustu seitsemään kohtaan tai mihinkään numeroituun listaan – jokainen niistä räätälöidään sinun sen hetkisen tilanteesi ja tarpeidesi mukaan.

Hymyillään kun tavataan