Kokemuksella voi rakentaa työnantajamielikuvaa – mitä kannattaa huomioida kumppania valitessa.

Rekrytoinnissa on hyvin tavallista että halutaan vahvaa osaamista ja pitkää kokemusta, milloin mistäkin asiasta.  Valintakriteereitä täytettävänä oleville työpaikoilleen työnantajat, onneksi, miettivät hyvinkin huolella.

Vaan entä kun siihen hahmoteltuun tehtäväkokonaisuuteen pitäisi saada sopivia hakijoita ja vielä osata heistä karsia vaikkapa se oikeasti osuvin kärkikolmikko? Millaisella osaamisella ja kokemuksella rekrytoinnin konkreettinen toteuttaminen ja valintaprosessin läpivieminen tapahtuu?

Tämän puolen miettiminen tahtookin yllättävän usein olla niin ja näin, ja vähän miten sattuu. Ikään kuin se tehtäväkentän ja valintakriteerien määrittely riittäisivät huolehtimaan siitä, että tieto tarjolla olevasta uramahdollisuudesta tavoittaa halutut osaajat ja vieläpä saa heidät hakemaan tehtävää. Se, että turvaudutaan ulkopuoliseen rekrytointikonsulttiin kun todetaan, että apua käsillä olevan tehtävän täyttämisessä tarvitaan, on lähtökohtaisesti positiivista. Sen konsulttiavun tarve on kuitenkin ihan oma mietintönsä, koska ei ole – ei saisi olla – lainkaan yhdentekevää kuka sitä omaa työnantajamielikuvaa tavoitellun alan ammattilaisissa lähtee rakentamaan. Palveluntarjoajien kirjo tälläkin alalla alati kasvaa, ja sen myötä myös käytännöt ovat mitä moninaisimpia. Jos rekrytointiapua myy eri henkilö kuin joka sen konkreettisesti tulisi toteuttamaan, on syytä kysyä tarkentavia kysymyksiä toteuttajasta. Niinikään suosittelisin selvittämään suorahaun kyseessä ollen, kuka työstää varsinaisen kandidaattien etsinnän, sen pitkän listan – tämäkin voi olla eri taho kuin se joka palvelua myy, tai joka sitten aikanaan varsinaisesti ottaa yhteyttä kandidaatteihin. Ketju kokonaisuudessaan on tasan yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki.

Toimialasta riippumatta, mitä kokeneempia ammattilaisia ollaan tavoittelemassa, sitä enemmän kannattaa kiinnittää huomiota sen tavoittelijan itsensä senioriteettiin. Kuka on se henkilö – ei yritys, vaan se yksilö – joka etsii ja ottaa yhteyttä potentiaalisiin kandidaatteihin, ja/tai vastaa heidän tiedusteluihinsa tehtävästä, ja pitää työhaastattelut. Onko henkilön auktoriteetti tavoiteltujen kandidaattien silmissä riittävä antamaan rekrytoijan roolissa edustamastaan työnantajasta sellainen ensivaikutelma kuin työnantaja haluaa itsestään annettavan?

Imagollisten tekijöiden ohella, kyse on rekrytoijan valmiudesta oikeasti arvioida kandidaattia ja tämän taustan osuvuutta käsillä olevaan tehtävään. Esimerkiksi rekrytoijan omakohtainen johtamiskokemus antaa täysin erilaisen lähtökohdan houkutella kandidaatteja esihenkilötehtävään, saati arvioida heidän mahdollisuuksiaan siinä menestyä, kuin sellaisella kykyjenetsijällä jonka käsitys esihenkilötyöstä perustuu vielä oppikirjoihin. Itse käydyt asiakasneuvottelut, tai esimerkiksi työuralla läpivedetyt organisaatiomuutokset tuovat niin ikään ihan eri perspektiivin esittää ammattiosaamiseen liittyviä kysymyksiä ja arvioida sitä muunkin kuin kandidaatin CV:lle kirjoittaman kuvauksen pohjalta.

Hyvien uutisten välittäjänä on verrattain helppoa toimia. Rekrytoinnissa suhdeluku on kuitenkin lähes väkisin aina sillä tavalla negatiivinen, että jokaista yhtä valituksi tullutta hakijaa kohden voi olla vaikka kymmenen valintaprosessissa haastateltua, joille se rekrytoija joutuu kertomaan etteivät tällä kertaa tulleet valituksi kyseiseen tehtävään tai virkaan. Näiden ”huonojen uutisten” välittäminen ja mahdollisesti vielä rakentavan palautteen avulla niin paketoiminen että vastaanottajalle jäisi kuitenkin päällimmäiseksi mieleen hyvä hakukokemus, kysyy niinikään kokemusta.

Rekrytointikokemus niin eri kansallisuuksien edustajista, kuin eri maissa toteutetuista rekrytoinneista ei ehkä vaikuta oleelliselta jos ihan vain Suomessa sijaitsevaan tehtävään pitäisi sopiva käsipari löytää. Vaan kun täällä lintukodossakin alkaa olla usealla alalla aika monikulttuurista osaajakuntaa. Ja yksi asia on varma: mitä erilaisimpiin tilanteisiin on rekrytoinnissa ehtinyt törmätä, sitä varmemmin osaa laittaa asiat niille kuuluviin mittasuhteisiin ja olla hötkyilemättä pienistä.

Loppupeleissä kyse on työnantajamielikuvan rakentamisesta, ja kokemuksen ja näkemyksen tuomasta pelisilmästä erilaisten ihmisten ja tilanteiden tulkinnassa. Sitä on rekrytointi. Se tehtävänkuvan ja valintakriteerien laatiminen on pikemminkin lähtölaukaus kuin maali.

Rekrytointi on markkinointia

Yksittäisiä työnantajia välillä askarruttaa, miksi tietyt kyvykkäät ja huikeita asiakaselämyksiä tai tuotteita aikaansaavat ammattilaiset ovat heidän kilpailijansa palveluksessa, eivätkä heidän. Tämän kysymyksen esittäminen on jo puoli voittoa – silloin on havahduttu siihen että ehkä jotain omassa imagossa tai rekrytointimenetelmissä tulisi kehittää. Sen myötä myös valmius muutoksiin on lähtökohtaisesti yleensä hyvä. Ei aina, mutta yleensä. Kunhan joku osaa vakuuttavasti selvittää ja selkeästi osoittaa, missä mättää ja mitä tulisi korjata.

Yksi ensimmäisiä perspektiivejä mitä tähän pohdintaan pyrin asiakkaalle tuomaan, on se että rekrytointi on mitä suurimmassa määrin markkinointia. Koska niitä työpaikkailmoituksia, yhtä lailla kuin mitä tahansa organisaation muuta julkista rekrytointiviestintää, lukevat työnhakijoiden ohella kilpailijat, sekä nykyiset ja mahdolliset tulevat asiakkaat. Ja erityisesti kilpailijalle, se huomattavasti vähäisemmällä huomiolla organisaatiossa hiottu työpaikkailmoitus voi olla paljon olennaisempi tietolähde kuin se moneen kertaan sanamuodoiltaan hyväksyntäprosessin läpi mankeloitu, kallis mainoskampanja. Ellei kenen tahansa anneta suunnitella ja toteuttaa myös organisaation muuta markkinointiviestintää – on aika erikoista jos yksittäiset rekrytoivat tiimin vetäjät jätetään oman onnensa nojaan sanoittamaan työpaikkailmoituksia ja hoitamaan rekrytointiviestintää työnhakijoiden suuntaan. Mikäli mahdollisesti ennenaikaista kilpailijaviestintää työpaikkailmoituksen muodossa haluaa kokonaan välttää, on suorahaku käytännössä ainoa mahdollinen rekrytoinnin toteutustapa.

Toinen usein johtoryhmässä ensin hiljaisuutta, sitten vilkasta keskustelua herättävä avaus on tämä: jokainen viime viikolla rekrytointiprosessissanne ollut työnhakija saattaa aivan hyvin olla muutaman viikon sisällä vastaavan tasoisessa tehtävässä tärkeällä asiakkaallanne. Miten arvelette sen työnhakukokemuksen vaikuttavan asiakassuhteen kehittymiseen ?

Tietyssä mielessä rekrytoinnin markkinoinnillisuuteen on kyllä havahduttu. Yhä useammalla työnantajalla on esimerkiksi verkkosivuillaan videoita joissa yksittäiset työntekijät kertovat miten hyvin työssään viihtyvät, ja kehuvat kilvan työolojaan ja uramahdollisuuksiaan. Nämä videot voi kuitenkin mieltää yhtenä ostetun mainonnan muotona, eikä niitä siksi pidäkään ’purematta niellä’ sen enempää kuin muutakaan mainontaa. Yksittäisen työntekijän tai työnhakijan spontaanit, viimeisimpään kokemukseen pohjautuvat some-päivitykset tuntuvat helposti uskottavammilta kuin mainoskampanjat. Ja valitettavasti ne ikävät kokemukset tuppaavat saamaan näkyvyyttä hyviä enemmän. Suomalaiset kun eivät tunnetusti ole ihan niitä maailman innokkaimpia suosittelijoita erinomaisten asiakaskokemusten osalta – ehkä elämyksekästä palvelua tai tuotteita tarjoavat yritykset mielletään saman tapaisena omana salaisuutena kuin hyvä kanttarellipaikka? Eihän siitä sovi huudella tai se on ensi kerralla jo mennyttä kun kaikki muutkin paikan tietäisivät. Huonoista kokemuksista kerrotaan helpommin, ja somen kautta entistä laajemmin. Pätee myös siihen, miten itseä työnhakijana on kohdeltu.

Mikään yksittäinen työkalukaan ei rekrytoinnin ja siihen liittyvän viestinnän haasteita ratkaise. Harva se vuosi ilmaantuu rekrytointikentälle joku toimija joka julistaa ’mullistavansa rekrytointikäytännöt’, yleensä johonkin sovellukseen tai tietojärjestelmäratkaisuun nojaten. Keskeinen haaste näillä mullistajilla on ollut se perinteinen skenaario yhteen suuntaan kumartamisesta ja toiseen pyllistämisestä. Jos ratkaisu on suunnattu palvelemaan työnantajia, on se helposti työnhakijoille turhauttava käyttää, ja päinvastoin. Viimeiseltä seitsemältä vuodelta yrittäjänä rekrytointien parissa toimineena ei muistu mieleen yhtään mullistusta mikä olisi tästä poikennut. Eniten rekrytointikäytäntöjä on kiistatta muuttanut sosiaalinen media eri kanavineen – ja ne ovat yhtä lailla työnhakijoiden, työnantajien itsensä kuin rekrytointiyritystenkin vapaasti hyödynnettävissä.

Selkeä viestintä, uskottavat sisällöt, ja vaivattomat hakuprosessit ovat oikein hyviä kulmakiviä rakentaa organisaation imagoa ja rekrytointia. Kun nuo vielä toteuttaa organisaation arvoja tukevalla ja kuitenkin sopivan persoonallisesti erottuvalla tulokulmalla, alkaa tulosta syntyä.

Rekrytointi on markkinointia. Mitä teidän organisaationne haluaa rekrytointimenetelmillä viestittää ?

 

 

Mihin uudelleentyöllistymisen valmennusta tarvitaan ?

Mihin uudelleentyöllistymisen valmennusta tarvitaan?

Tässä itsepalvelua ja omatoimisuutta painottavassa yhteiskunnassamme on tarjolla monenlaisia valmennuspalveluita, jotka saattavat tuntua itsestä oudoilta – tai suorastaan tarpeettomilta – kunnes niitä tarvitseekin itse. Yksi tällainen palvelusektori ovat uudelleentyöllistymisessä auttavat outplacement-valmennukset. Tyypillisesti outplacement-valmennus on työnantajan irtisanomilleen työntekijöille ostama palvelu, ikään kuin kädenojennus helpottamaan palveluksestaan pois jäävien mahdollisuuksia löytää mahdollisimman nopeasti uusi, mielenkiintoinen työ. Mutta miksi – itsehän jokaisen on työnsä haettava ja uusi työnantaja kyvyistään vakuutettava, mihin siinä valmennusta tarvitaan?

No, irtisanottujen työntekijöiden uudelleen työllistymisestä huolehtiminen viestii välittämisestä, ja on hyväksi työnantajaimagolle. Suurin hyötyjä on kuitenkin se irtisanottu ammattilainen. Mitä enemmän on kulunut aikaa siitä kun henkilö on viimeksi ollut työnhaussa, sitä enemmän lähtökohtaisesti valmennukselle on tarvetta. Pitkään työnhausta poissaolleella ei tyypillisesti ole mitään valmiina työnhaun käynnistämistä varten, ei uravaihtoehtoja mietittynä, ei ajan tasalla olevia työnhakudokumentteja, saati tietoa nykyisistä työnhakukanavista ja -menetelmistä. Jos työsuhteen päättyminen on lisäksi tullut eteen yllättäen, saattaa liikkeelle pääsyä hankaloittaa entisestään sen tuoma lamaannus.

Sen oman CV:n rakentaminen ja sitä tukevien, mielenkiintoisten työhakemusten luominen ovat luonnollisesti keskeinen elementti outplacement-valmennuksessa. Toki monella nämä seikat ovat kunnossa, esimerkiksi CV:tä on muistettu työuran käänteissä päivittää ja se on ainakin ajan tasalla. Haasteita voi silti olla esimerkiksi sen selkeydessä tai pituudessa. Työhakemus, jota saatekirjeeksikin kutsutaan, on puolestaan oman valmennuskokemukseni pohjalta se vaikein dokumentti luoda jos sellaista ei ole vaikka vuosikymmeneen tarvinnut tehdä. Alansa vahvakin ammattilainen kokee helposti itsensä vähintäänkin haavoittuvaksi, ellei suorastaan alastomaksi, yrittäessään sanoittaa ammatillista esittelykirjettä itsestään työnantajalle jonka ilmoitettu tehtävä kovasti kiinnostaisi. Miten aloittaa, mitä pitäisi hakemuksessa kertoa, mitä taas jättää pois, jne.

Yksi mitä ei välttämättä tulla edes ajatelleeksi, on työpaikkailmoitusten tulkitsemisen vaikeus. Työpaikkailmoitukset, varsinkin kun niitä alkaa kahlata läpi suuressa määrin, voivat olla melkoisen turhauttava kokemus. Toinen toistaan pidemmät vaatimuslistat ovat omiaan saamaan pitkään työnhausta poissa olleen vähintäänkin epäilemään omaa soveltuvuuttaan mielekkäisiin tehtäviin. Pahimmillaan käy sitten niin että hakemus jää kokonaan lähettämättä jos listatuista vaatimuksista yksikin ei omalta kohdalta täydellisesti täyty. Tähän tarvitaan silloin perspektiiviä valmentajalta.

Monet omasta mielestäni kyseenalaiset – mutta valitettavan yleiset – rekrytointikäytännöt tulevat niin ikään helposti motivaatiota nakertavana yllätyksenä, ellei niitä osaa odottaa. Läheskään kaikissa työpaikkailmoituksissa ei ole annettu kenenkään yhteystietoja, jolta kiinnostunut kandidaatti voisi kysellä tehtävästä lähemmin. Läheskään kaikista työnantajista joiden tehtävää hakee, ei koskaan kuule mitään – korkeintaan saa jonkun järjestelmän generoiman vahvistusviestin hakemuksen vastaanottamisesta.

Yrittäjyyttä ei ehkä siihenastisella työuralla ole koskaan tullut edes vakavasti mietittyä – työnhaussa sitäkin kannattaa ainakin sen verran puntaroida, että voisiko se olla itselle varteenotettava työllistymismuoto. Valmentaja pystyy tuomaan lisäarvoa siihenkin pohditaan kertomalla eri yritysmuodoista tai vaikka kevytyrittäjyydestä ensi vaiheen mahdollisuutena.

Miljoonalla suomalaisella on LinkedIn tunnukset – niitä jotka säännöllisesti palveluun kirjautuvat ja tuntevat sen keskeiset toiminnallisuudet ja tarkoituksen, on vähemmän. En tiedä paljonko vähemmän, mutta jonkinlaisena indikaattorina toiminee se että täysin tyhjiä henkilöprofiileita on aika paljon. Jos ei profiilia ole katsottu tarpeelliseksi rekisteröitymisen jälkeen täyttää, tuskin palvelu muutenkaan on vahvasti käytössä. Tässä hetkessä LinkedIn on kuitenkin etenkin asiantuntija-aloilla huomattavan keskeinen verkostoitumiskanava jossa myös on työpaikkailmoituksia mitä ei löydy muualta. LinkedIn:in ja jossain määrin muiden, työnhaun kannalta olennaisten some-kanavien esittely onkin automaattisesti osa hyvää uudelleentyöllistymisen valmennusta.

Suorahaku on koko ajan yleistyvä rekrytointimenetelmä, joka ei enää vuosikausiin ole rajoittunut johtotehtäviin. Niissä sen osuus kaikista rekrytoinneista toki on suurin. Jos ei ole pitkään aikaan tarvinnut miettiä työnhakua, ei varmasti ole itsestään selvää miten tulisi toimia voidakseen parantaa omaa löydettävyyttään suorahakuna täytettävien tehtävien osalta. Parasta valmennusta tähän liittyen pystyvät luonnollisesti tarjoamaan tahot jotka tekevät itse myös suorahakuja.

Omaa verkostoaan on moni meistä tottunut hyödyntämään eri tavoin. Kaikki eivät ole. Ja niillekin joille verkoston hyödyntäminen sinänsä on tuttua, sen osaaminen työnhaun tukena ei sitten olekaan. Tähän liittyy myös suosittelijoiden pyytäminen oman työnhaun tueksi. Usein saan kuulla miten niitä vuosien takaisia esimiehiä ei ”mitenkään kehtaa enää lähestyä pyytääkseen suositusta”. Kyllä kehtaa. Niihinkin tilanteisiin vain tarvitaan valmentajalta sanoitusapua ja rohkaisua.

Kun yllä olevat on menestyksellisesti taklattu, seuraava iso kynnys monen uudelleentyöllistymiselle on työhaastattelu. Miten siihen pitäisi valmistautua? Mitä siellä kysytään? Tai – ehkä hauskoin kuulemani huoli tämän osalta – mitä jos istun siellä väärälle tuolille? Hyvän valmentajan kanssa haastatteluun on hyvinkin helppo valmistautua, kun haastattelutilannetta voidaan konkreettisesti harjoitella osana valmennusta. Itse uskon että tärkein työhaastattelussa onnistumisen tekijä on terve itsevarmuus oman osaamisen kanssa – mikä ei kuitenkaan saa lipsua ylimielisyyden puolelle.

Kaikkea yllä olevaa, kunkin valmennettavan tarpeiden mukaisessa suhteessa sisällytettynä, kuuluu outplacement- valmennukseen. Tarkoituksena on auttaa valmennettavaa erottumaan edukseen työmarkkinoilla, ja tsempata jokaisessa vaiheessa polulla kohti sitä unelmien työtä.

Johtaminen on mahdollistamista

Osallistuin loppuvuodesta pariin eri seminaariin tai muuhun tilaisuuteen joissa keskusteltiin esimiestyöstä. Molemmissa kysyttiin hyvän johtajan tärkeintä ominaisuutta tai kykyä. Vastasin ’mahdollistaminen’ – ja se tuntui saavan kovin positiivista vastakaikua. Mielestäni siinä kiteytyvät tärkeimmät odotukset ja velvollisuudet hyvään johtamiseen.

Mitä mahdollistaminen sitten tarkoittaa? Tiivistäisin sen niin, että se on esimiehen kyky luoda organisaationsa jäsenille onnistumisen edellytykset. Tämä puolestaan onkin sitten jo lukuisten osatekijöiden summa: tehokkaaseen työskentelyyn vaadittavat työkalut ja menetelmät, viihtyisän työympäristön jossa on mahdollisuus myös rauhalliseen työskentelyyn – sekä etätyöt, tehtävänkuvan sen salliessa, täydennyskoulutuksia niin että jengin ammattitaito ei pääse vanhenemaan, ja tarvittaessa erinäisten häiriötekijöiden poistamista tieltä.

Mutta on mahdollistaminen muutakin. Hyvän mahdollistajan ominaisuus on myös kyky arvioida henkilön valmiuksia ja potentiaalia, ja mitoittaa henkilön vastuualue ja tavoitteet niin että tämä pystyy venyen niistä suoriutumaan. Kyse on samaan aikaan tehtävistä joissa on mahdollisuus kokea onnistumisia, ja samalla mahdollisuus kehittää itseä ja oppia uutta. Selkeä tavoiteasetanta itsessään on osa mahdollistamista – ei tavoitteisiin ainakaan tarkoituksellisesti voi päästä, jos ei tiedä mitä ne ovat.

Oma esimerkki organisaation arvojen mukaisina toimintatapoina pitäisi automaattisesti olla hyvän johtajan selkäytimessä. Mitä vaikeampi tilanne työyhteisössä, sitä olennaisempaa on mahdollistaa siitä yli pääseminen koko organisaatiolle myös omalla esimerkillä. Erityisesti muutosjohtamisessa tämä, ja seuraava pointti viestinnästä, korostuvat.

Tehokas viestintä eri sidosryhmille, olipa kyse sitten oman organisaation jäsenistä, tai vaikka sijoittajista, on sekin ohittamattoman tärkeä elementti onnistumisen edellytyksien rakentamista. Tässä korostuu myös johtajan kokemuksen tuoma pelisilmä siitä mitä tiedotetaan missäkin vaiheessa ja mille sidosryhmille – ja mitkä asiat ottaa esiin isolla porukalla, mitkä kahden kesken. Huhumyllyjen katkaiseminen tarvittaessa on osa tätä kokonaisuutta.

Mahdollistaminen on myös oikeita henkilövalintoja. Tämä on tietenkin myös alaisten omien uratarpeiden kuuntelua, ja niiden mukaisessa etenemisessä edesauttamista – vaikka se sitten tarkoittaisi henkilön puoltamista oman organisaation ulkopuolella sijaitsevaan tehtävään. Tieto siitä että omat esimiehet eivät ole tulppana omalle urakehitykselle, on perustavanlaatuinen motivaatiotekijä kenen tahansa työssä suoriutumisessa. Sen, ettei oman organisaation tekemisissä mitään karahda karille jonkun siirtyessä muualle, on mahdollistava johtaja varmistanut pitkäjänteisellä tehtävien kierrolla ja seuraajien kouluttamisella. Mahdollistamisen taustalla onkin tältä osin sekä organisaation että yksilön tavoitteiden huomioiminen.

Läsnäolo, tai sanotaanko näinä etätöiden aikana tavoitettavissa oleminen, on niinikään mahdollistavan johtajan ominaispiirre. Yksilön pitää saada ensisijassa itse löytää toimivat ratkaisut käsillä oleviin haasteisiin – jos kuitenkin apua tarvitaan, on johtajan oltava tavoitettavissa niin että henkilö sen tietää ja voi tuen saatavilla oloon myös luottaa. Tässä on vahvasti kyse myös molemminpuolisesta luottamuksesta – yksi olennainen mahdollistamisen elementti sekin.

Virheiden salliminen (tiettyyn pisteeseen saakka), ja vähintäänkin yksilön oman liikkumavaran ymmärtäminen työssään, ovat nekin mahdollistamista. Yhtä hyvin sitä ovat myös mielekkäiden mittareiden valitseminen keskeisten tavoitteiden toteutumisen seurannalle, oikein mitoitetut palkitsemismekanismit, tai hyödyllisten verkostojen luominen.

Listaa voisi jatkaa vaikka miten pitkään. Mitä termiä sinä käyttäisit olennaisen kiteyttämiseen johtamistyössä?

How to define achievements for a professional profile ?

After countless seasons and episodes, Bart Simpson remains the infamous underachiever (and proud of it, man!). Cartoon world aside, achievements tend to be viewed as output indicators on an individual level. Beyond that, what a person chooses to take up as achievements, says something about what they value, or what they themselves at least considered important at the time.

Responsibilities, as an example, should not be confused with, or considered as replacements of, achievements. It can be useful information to know what you are paid to do – but generally it is more interesting and valuable to learn what you have accomplished. For this point alone, achievements should have a home in every CV.

Teamwork often makes it tricky to identify achievements in individual level. How much of a joint effort can you take credit for in your CV? I would refer to two follow-up questions as indicators to help clarify that one. If you had not been part of that team, what would have been missing from the outcome? And if someone asked the other team members about your contribution to the overall result, what would they say?

Modesty and certain personality traits can make a person uncomfortable in stating own achievements. Some of us are really hard-working and dependable, but do not want to bang our own drum about it. “Why should I brag about it, it was my job” or “there were many others involved in it too, I did not do it alone” are of course respectable perspectives. If you recognize yourself being in this category, I would suggest finding a sparring partner for going through key phases in your career and finding ways to describe your key contributions in each phase. At least a professional career coach will be able to help you with this.

So what is a good or impressive achievement? Everyone you ask would probably give you a different answer. It depends on your field of expertise – and I would claim it also depends on your seniority. As a starting point, list the outcomes you felt really happy with at the time, and the ones you were recognized for. Measurable attributes help to make your achievements easy to understand and concrete. So it is worth recalling how much you were able to grow sales in that role, reduce cycle time in this one, or increase customer loyalty over the years. Duration of activities can be significant also in implying their magnitude. Concepts created should not be overlooked, although changes implemented with verified results tend to be easier to address. Also, progressing really well in some free-time interest, such as a sport, can be a worthy achievement with regards to discipline, competitiveness, etc.

Eventually you may well end up with a longer list of achievements than you actually want to list in any one document. That I would call a positive challenge – just pick the ones that somehow hold relevance with regards to the employer or role you are aiming for. Timing is also a consideration point here. Just like with your work experience, also with your achievements the most recent ones tend to carry additional meaning over the older ones.

There you go. May the force be with you and take you towards new achievements!

Rekrytointi ansaitsee paikkansa agendalla

Rekrytointi ei ole ihan niin kuin pyörällä ajo, että sen aina taitaisi kun sen on kerran oppinut. Rekrytointikäytännöt kehittyvät ja muuttuvat – ja työnhakijoiden odotukset myös. Työnantajaimagon vinkkelistä parhaisiin tuloksiin päästään yleensä silloin kun nimenomaan työnhakijoiden toivomukset siitä miten he haluavat uusia uramahdollisuuksia hakea, on huomioitu.

Mitä enemmän organisaatiossa on rekrytoivia, valintapäätöksiä tekeviä esimiehiä, sitä todennäköisemmin sekä osaaminen ja valmiudet valintaprosessien läpiviemiseen että myös toteutustavat rekrytoinnin eri vaiheissa vaihtelevat. Jotkut ovat ratketa liitoksistaan innosta päästessään suunnittelemaan jälleen uutta roolia tiimiinsä ja toteuttamaan valintaprosessia – toiset menevät ihan jumiin eivätkä tiedä mistä pitäisi aloittaa. Kuitenkin organisaation vinkkelistä molemmissa tapauksissa lopputuloksen toivoisi olevan onnistunut.

Se, miten valmis yksittäinen esimies on rekrytoinnin läpiviemiseen kun sellaisen tarve eteen tulee, on ehkä keskeisin elementti prosessin onnistumisen osalta. Ja juuri tässä olen törmännyt suurimpaan vaihteluväliin. Esimiesten joukossa on heitä, jotka ovat olleet vasta vähän aikaa rekrytointivastuullisessa linjaesimiesroolissa, eikä kokemusta henkilövalintojen tekemisestä ole ehtinyt vielä kertyä. Mutta on myös kokeneita, pitkän linjan esimiehiä, joiden yksiköissä henkilövaihtuvuus on ollut todella pientä, eikä rekrytointeja ole vuosikausiin ollut juuri lainkaan. Molemmissa tapauksissa rutiini tämän hetken rekrytointikäytäntöihin ja henkilövalintojen tekemisiin puuttuu – mutta uskalletaanko sitä sanoa ääneen?

Niillä kuuluisilla ’talon tavoilla’ on taipumus muodostua vakiintuneiksi käytännöiksi myös rekrytointien toteuttamisessa. Kuulostaako esimerkiksi saman työpaikkailmoitus-pohjan kopioiminen aina uuteen ilmoitukseen, tai sen tutun ja turvallisen haastattelukysymyspatteriston kierrätys valintaprosessista toiseen, tutulta? Jos on tarkoitus uudistua tai muuten palkata osaamista mitä talossa ei vielä ole, on syytä tarkastella menetelmiä kriittisesti.

Rekrytoinnissakin kannattaa tehdä tiimityötä. Useimmat meistä ovat kohdanneet työpaikoillaan tilanteita joissa tapaamme uuden kollegan ensimmäistä kertaa hänen aloittaessaan tehtävässä. Riippumatta siitä onko organisaation rekrytoinnissa aikaisemmin ollut tapana ottaa useampia tehtävänkuvan kannalta keskeisiä henkilöitä mukaan valintaprosessin eri vaiheisiin, koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa. Tässä nimittäin useimmiten kaikki voittavat; työnantaja saa monipuolisempaa perspektiiviä kandidaattien arviointiin, ja valintaprosessiin vaikuttamaan pääsevät tiimiläiset/kollegat/asiakkaat todennäköisesti arvostavat suuresti saamaansa luottamusta. Kandidaatille itselleen puolestaan on varmasti mieluisaa päästä tapaamaan niitä mahdollisesti läheisestikin tehtävään liittyviä intressitahoja jo valintaprosessin aikana, kuulla heidän kokemuksistaan, ja täten varmemmin kokea sopivansa porukkaan.

Soveltuvuustestien merkitys ei ole esimiehillekään mitenkään automaattisesti selvä asia. Olen todennut valintaprosesseja vetävien henkilöiden arvostavan mahdollisuutta nostaa esiin näkemyksiään ja kokemuksiaan soveltuvuustesteistä, ja kuulla niiden hyödyntämiseen liittyviä vinkkejä. Ei soveltuvuustestejä automaattisesti aina tarvitse käyttää. Toisaalta on sitten taas vastuualueita sekä työympäristöjä (tässä muut, jo olemassa olevat tiimiläiset vaikuttavat myös testaustarpeeseen) joihin uutta henkilöä valitessa hyvä luontaiset taipumukset, arvot ja motiivitekijät esiintuova testi on valinnan onnistumiselle erittäin edullinen vakuutus. Huomioitavaa on että testeissäkin on eroja niin käyttötarkoituksen kuin luotettavuudenkin osalta.

Suorahakupalveluiden osalta tilanne on samankaltainen. Joillekin esimiehille suorahakuun liittyy edelleen tietynlaista mystiikkaa, eikä omakohtaista kokemusta ko. palveluista välttämättä ole. Tässä tapauksessa pandoran laatikon avaaminen avaa myös silmiä; mistä suorahaussa on oikeasti kyse, mitä ovat sen keskeiset edut, entä missä tilanteissa sitä kannattaa hyödyntää ja miksi. Palveluntarjoajan valinnassa puolestaan kannattaa kiinnittää huomiota etenkin yhteen seikkaan josta alalla mieluiten vaietaan.

Yksi jokaisen valintaprosessin keskeinen vaihe on palkkaneuvottelu. Rekrytointiin liittyy monta vaihetta joista jokaisessa on omat kommervenkkinsä, mutta nostan nyt tämän yksittäisenä jalustalle. Palkkaneuvottelu on meille suomalaisille usein arka aihe, jonka edessä kokenutkin ammattilainen helposti päätyy epämukavuusalueelle. Tässä kohdassa on moni henkilövalinta karahtanut karille, tai mikä ehkä vielä huonompi tilanne – tehtävään on tullut valituksi kandidaatti jonka motivaatio tehtävää ja työnantajaa kohtaan kuitenkin kärsi kovan kolauksen palkkaneuvotteluissa. Valintaprosessia vetävän esimiehen pitää tietää miten palkka-aihe kannattaa prosessissa käsitellä. Ja ei, vastaus ei ole palkkatoiveen pyytäminen työhakemukseen. Sitä nimenomaan ei kannata tehdä.

Ovatko esimerkiksi nämä mainitsemani rekrytointiin liittyvät elementit tiedossa ja kunnossa organisaatiossanne? Enkä tarkoita vain niiden eniten rekrytointeja työssään toteuttavien esimiesten osalta, vaan kaikkien joiden tehtävänkuvaan se kuuluu. Tai jos nämä seikat ovat kunnossa, niin onko jotain muuta listan kärjessä rekrytointeihin liittyvinä kipupisteinä – jotain mikä olisi syytä keskustella läpi ns. ulkopuolisen valmentajan johdolla?

Me olemme Villen kanssa varanneet kalentereistamme aikaa tässä kesän alkupuolella vapaamuotoisiin parin-kolmen tunnin sparrauskeskusteluihin organisaationne tiloissa. Tarkoituksena päästää esimiehiä mahdollisesti askarruttavat kysymykset ilmoille, ja antaa heille eväät tarttua seuraavaan rekrytointiin hyvällä innolla ja itseluottamuksella. Tällainen setti sopii tiimipalaverin agendalle – tai tarvittaessa vaikka kahdenkeskiseksi tapaamiseksi yksittäisen esimiehen kanssa.

Saa soittaa :

Santtu Vehosalmi / 040 745 7854

How to interpret job advertisements

Us Finns have some extraordinary qualities that come handy particularly in the surroundings we live in. Snow and silence (together or separately) for example can be quite tough for many other nationalities to handle – we have no problem with either. We are also punctual; if an appointment is scheduled to start at 11:15, it tends to do exactly that. There is no concept of mañana, e.g. ‘some time in the future’, in Finnish. And so on. We do, however, also have some qualities that do not play to our advantage. One of them is that we tend to take instructions too literally. As soon as EU sets a new Directive on anything, you can bet Finland is the first country jumping to implement it, at whatever cost. Regardless of whether there is any benefit. After all, there is the Directive. During the last couple of years, having met hundreds of job applicants in one-on-one coaching sessions, I have had to admit that the same mindset is also visible in how surprisingly many job seekers read and evaluate job advertisements.

It is understandably frustrating, when a professional seeking employment comes across an ad clearly promoting their dream job – only to find that they cannot apply because the requirements listed for the candidates are at least to some extent above and beyond what they have.

Let me take this opportunity to share a few tips on how to interpret job advertisements. These are by no means Directives, but aimed to help you evaluate whether you should send an application to that interesting vacancy that caught your attention.

  1. Role description. The level of detail provided in a job advertisement about the role in question varies tremendously between different employers. Some are way too detailed – some too brief to attract candidates. Employers try to stand apart from the rest by applying their own style also in job advertisements. Obviously also the scope of the role determines the need of elaboration. I would recommend to pay attention to what is said – and equally well, what is not mentioned. This is often times a good source of questions to ask when you call to get more details.
  2. Work experience. If there is a specific requirement on the length of work experience required, take it as indicative. ‘Minimum five years of equivalent work experience’ does not mean you should not apply because you have three and half years. If the requirement is minimum 10 years and you have three, opt out.
  3. Education. There are jobs where a very specific degree or qualification is required, end of story. Then either you have that qualification, or you do not need to apply. However in many cases it is stated vaguely, such as ‘university degree’, or my personal favorite ‘university degree or equivalent’. That leaves a lot of room for imagination. In public sector jobs, the indicated education level is mandatory and there is rarely room for negotiation around it. In private sector, however, the level or field of education is often not a critical, carved-in-stone type of requirement. The more working years you have under your belt, the more likely it is that your competencies and experience overrule.
  4. Personality / characteristics. If the employer is looking for a social, service-oriented person, with excellent interpersonal skills, and you know you are more of an introvert type, it still does not automatically mean you should not apply if the role appeals to you. It just means you need to be prepared to put more effort on the social aspects of the role, as those are typically not as natural ways of working to you as they are to more socially inclined individual. You yourself know best what you are capable of. If you do not feel the personality traits indicated match yours, ask yourself would you still enjoy working in that role. If yes, apply.
  5. Contact person. Every job advertisement should always have contact details where interested candidates can ask further details on the role or the selection criteria. Unfortunately they are still not always provided. I personally would not apply for a vacancy where there is no contact information listed, but that is just me. If the details are there, with a specified time when to call, try to time your call as instructed. That is not always possible, or the line may be busy. Then you can of course try to reach the person at another time. One polite way to do it would be for example to send an sms to the person and ask what would be an appropriate time for you to call.
  6. Target groups. This may not be top of mind when reading a job advertisement, but this is important so I wanted to take it up here as well. Job advertisements are just another form of company communication or marketing material that the employer publishes. In addition to job seekers, the employer knows that also their competitors as well as current and potential future customers read the job advertisements. In many cases, this has a significant impact on what is, or is not, said in the role description – or why certain role requirements are defined the way they are. Job ads can be used to boost company image in certain field of expertise, for example. Or aim to direct competitor attention to certain type of resourcing – perhaps away from something else going on. The more the reason for you as a candidate to ask clarifying questions, and not take the provided text at face value.

There. My five…okay, well, six cents on how to interpret job advertisements. Feel free to agree or challenge these points. The requirements in an ad may well paint the picture of an ideal candidate for the role. If the ideal one does not apply this time, the closest ones to that stand a good chance. And high motivation, even passion towards the type of role in question, will always make a difference.

Go for it!

When to outsource recruiting?

One of the most essential activities for any organization is to take the time to draw the line between its core and context. In other words, identifying those activities where the organization truly excels, outruns the competition, and seals the deals. Those are the activities that typically result in competitive advantages. Those should form the core of the organization’s value and growth potential. As such, resources should be allocated to the core activities in adequate proportion. That, however, is often easier said than done. Any organization in any industry faces countless requirements and dependencies, many of them almost hygiene factors that just have to be taken care of in order for the core operations to run smoothly. The contextual activities are viable candidates for outsourcing.

Which one of the lists, the core activities or the contextual ones, would you expect most businesses to include recruitment in? To my surprise, exploring this with the CEO’s and the management teams, I have often found it missing from both lists! This is an interesting – and rather alarming – phenomenon given the significance the right talent in the right positions have to any organization’s sheer existence.

My punch line is this: if you do not have the time or the competence to run a recruitment process properly, you are always better off outsourcing most of it.

However, to provide you with some tools to assess this activity area in your organization, here are some of the first pointers I typically look at.

1. Availability of the needed talent in the job market
Are the types of professionals you are looking to hire, readily available and easy to reach in the location where you need them? If the answer is ’no’, or if you are uncertain, I would turn to a professional recruitment consultant or headhunter already when planning the recruitment. Especially if you have a definite deadline by when you need certain roles filled, you may not want to waste valuable months in trying a job ad, learning that it did not result in the type of applicants expected, and then having to turn to professional recruiters anyway. Also, the opposite scenario has wreaked havoc in many a recruitment process: if there are hundreds of professionals matching your vacancy without jobs in the location you want to hire, they may flood your recruitment process beyond expectation and tie far more resources into the overall process than you had planned. Also in that scenario, better go with outsourcing.

2. The confidentiality of your recruitment
Is the role you are looking to fill related to an undisclosed, new business area – or for example a replacement you do not wish to let your competitors/customers know about in advance? If that is a ’yes’, using a headhunter is in practice the only option you have. Even spreading the word internally in your own networks would be highly risky, as almost inevitably your existing customers and competitors would end up in the loop before you were prepared to answer those questions.

3. The recruitment experience
Many – I would like to say most – organizations leave the direct line manager to take care of his or her hiring. You may have some line managers who often have vacancies in their team and are seasoned recruiters; quite likely, though, you also have some who are not. From profile definition to recruitment method selection to conducting interviews and making selections, there are several critical steps in a recruitment process that also require experience to get them right. If you are lacking the experience, outsourcing the recruitment is typically an inexpensive method of damage control.

4. Time
Even if you have done more than enough recruitment in the last few years to know how it should be done and how it works, if your workload now is such that you simply do not have the needed amount of time to focus on another recruitment process and run it properly, you are better off delegating it to a professional. Remember that as a client, you can always choose which parts of the recruitment process, and to what extent, you want your service provider to manage for you.

5. Unknown territories
When you are entering a new market – usually in a geographical sense, but can sometimes apply also in the case of a new industry – and you are not familiar with the local recruitment practices in the market in question, you can save yourself from many unwanted surprises by opting to use a recruitment professional familiar with that market. One customer of mine gave me a good anecdote related to this: ”I would not dare to even drive in that country – how on earth would I know how to recruit there?”.

A few cases in point to help you determine whether outsourcing some of your recruitment would perhaps be a good idea. Just one last flag I want to raise on this one: the final hiring decision is always yours to make. If need be you can outsource the entire search and selection process up to the last two to three strongest candidates – but insist on making the final decision yourself.

It is that important.

All the best for your next interview – whether you are the one asking the questions, or answering them!

Työn merkilliset merkitykset

Työ puhuttaa. Rekrytoinnin helppous tai vaikeus, maantieteellisestä sijainnista ja toimialasta riippuen, vaihtelee huomattavasti. Valtion työllistämistoimenpiteisiin ja niiden vaikutuksiin on niin ikään eri näkökulmia katsantokannasta riippuen. Yksi tekijä mikä viime aikoina on usein nostettu esiin työhön liittyen, on työn mielekkyys. Tai ehkä merkityksellisyys on osuvampi termi. Jokainen meistä varmasti haluaa kokea oman työnsä merkityksellisenä – mutta mikä tekee työstä merkityksellistä?

Frank Martela ja Anne Birgitta Pessi Filosofian akatemiasta julkaisivat keväällä tutkimuksen siitä, miten työn merkityksellisyys määritellään työtä koskevassa tutkimuskirjallisuudessa. Toistuvina, yhteisinä merkityksellisen työn piirteinä he löysivät kolme tekijää: työn arvokkuus, ja arvokkuuden keskeisinä vaikuttimina työn suoma mahdollisuus toteuttaa itseään ja mahdollisuus aikaansaada työn kautta jotain hyvää. Blogin kyseisistä tutkimustuloksista löydät tästä .

Näihin ylätason yhteisiin nimittäjiin on helppo yhtyä. Pitämissämme työpaikkahaastatteluissa ja uravalmennuksissa olemme kuitenkin toistuvasti saaneet todeta, että se miten mikäkin aspekti työn osalta koetaan tai mitkä tekijät vaikkapa oman työn arvokkuuden tunteeseen vaikuttavat, on varsin yksilöllistä. Näistä tekijöistä löytyy paljon sellaisia, mihin jokainen työnantaja voi oman työyhteisönsä osalta suoraan vaikuttaa – usein vielä yllättävänkin pienillä teoilla.

Työssään viihtyvät ja motivoituneet ammattilaiset nostavat usein esiin työnsä tulokset ja niistä saamansa hyvän palautteen. Tässä on jo kaksi tekijää mitkä eivät ole esimerkiksi erilaisissa asiantuntijaorganisaatioissa itsestäänselvyyksiä. Ei kaikilla ole mahdollisuutta nähdä oman työnsä tuotosta valmiina. Lähtökohtaisesti helpompi on kyseenalaistaa työnsä mielekkyyttä silloin jos sen lopputulos hämärtyy vaikkapa osaksi isoa hanketta tai kokonaisuutta – vai onkohan se mukana siinä lopullisessa versiossa lainkaan? Vielä harvemmalla on työnsä puolesta mahdollisuus kuulla suoraan asiakkailta tai loppukäyttäjiltä palautetta oman työnsä tuloksista. Jos palautetta ei voi saada asiakkailta, on ensiarvoisen tärkeää saada sitä riittävän usein ja konkreettisena esimieheltä tai ainakin kollegoilta.

Onnistumiset ovat meille jokaiselle tärkeitä – ja sitä merkittävämpi tasapainottava tekijä työssä, mitä enemmän työssä kohtaa haastavia tilanteita tai suorituspaineita. Jotta työssään voi kokea onnistuvansa, on kaksi perusasiaa oltava kunnossa: henkilön pitää tietää oma vastuualueensa, sekä se mitä häneltä odotetaan. Ovathan nämä seikat kunnossa teidän organisaatiossanne – ihan jokaisen työntekijän kohdalla, riippumatta tehtävänkuvasta tai senioriteetista ?

Itsensä toteuttamisen mahdollisuus omassa työssä on ehkä helpoimmin miellettävissä tilanteissa joissa henkilö saa tehdä osaamistaan ja koulutustaan vastaavaa työtä, ja on siitä edelleen innostunut. Työelämän jatkuva murros heittää kuitenkin omia kapuloitaan näihinkin rattaisiin. Moni joutuu vaihtamaan alaa kun aiemman ammatin töitä ei enää ole – tai tehtäväkenttä on muuttunut vaikkapa teknologian kehittymisen myötä sellaiseksi ettei se työnä enää vastaa omia odotuksia. Kuulemme jatkuvasti työnantajilta miten tärkeää on rekrytoitavien henkilöiden motivaatio sekä kyseiseen tehtävään että kyseistä työnantajaa kohtaan. Valintaprosessissa ei silti ihan helposti nouse päällimmäiseksi kandidaatti joka on vaihtanut alaa ja on nyt hakemassa sitä unelmaduunia mihin kaikesta mieluiten haluaisi. Toisen hakijan yli 10 vuotta vanha tutkinto tai kokemus ihan vastaavista tehtävistä ovat paperilla helpommin todennettavissa kuin se hajuton, mauton ja muodoton motivaatio. Jotta yhä useammalla olisi mahdollisuus toteuttaa itseään ja tehdä työtä mikä oikeasti kiinnostaa, työnantajien valintaprosesseissa yhtä hyvin kuin sisäisissä nimityksissä tarvittaisiin nykyistä enemmän heittäytymistä ja riskinottoa. Tuotto-odotuksia voi tietenkin myös riskejä ottamalla nostaa!

Aina ei nykyisen työn merkityksellisyys edes pohjaudu tämänhetkiseen tehtävänkuvaan. Henkilölle jolle sosiaalinen kanssakäyminen on ensiarvoinen energian lähde ja motivaatiotekijä, voivat työkaverit ja hyvä työilmapiiri muodostua työn itselle tärkeimmäksi sisällöksi. Poikkeuksellisen kunnianhimoisen henkilön tavoite saattaa puolestaan olla pykälän tai kaksi isommassa roolissa, ja nykyinen tehtävä asemoituu vain askelmana kohti sitä tehtävää minkä oikeasti haluaa, ja minkä vuoksi nykyistä tehtävää tekee. Nämä ovat vahvasti persoonaan ja luontaisiin taipumuksiin liittyviä piirteitä, ja siksi todennettavissa esimerkiksi henkilövalintojen yhteydessä hyvälaatuisilla persoonallisuustesteillä.

Työstä maksettava korvaus on muiden tekijöiden joukossa yksi helpoimmin mitattavia, merkityksellisyyteen liitettäviä tekijöitä. Mikään yksiselitteinen, tai välttämättä edes hyvä, mittari työn merkityksellisyydelle se ei kuitenkaan ole. Ison organisaation keskijohdossa voi pyöriä organisaation rattaiden mukana hyvälläkin ansiotasolla henkilöitä jotka eivät näe työnsä tuloksia tai saa siitä riittävää palautetta. Toisaalta yleistä hyvinvointia edistävillä aloilla kuten vaikkapa terveydenhuollossa tai vanhusten hoidossa, työ voidaan kokea poikkeuksellisenkin merkityksellisesti ansiotasosta riippumatta.

Minimissään jokaisen esimiesroolissa olevan henkilön tulisi tietää, mitä tekijöitä kukin hänen yksikkönsä jäsen kokeen työssään merkityksellisiksi. Sen helpompia eväitä onnistuneeseen työntekijän palkitsemiseen ja sitouttamiseen tuskin kukaan pystyy esimiehelle antamaan. Jos tämä aihepiiri on jotenkin jäänyt käsittelemättä niin sitten vain agendalle seuraaviin kehityskeskusteluihin ja työhaastatteluihin.

Miten saamme ne parhaat osaajat kiinnostumaan meistä?

Käsi ylös kuka ei ole kuullut kaikkien rekrytointibiisien äitiä, John Lennonin Imagine –hittiä vuodelta 1971? Juuri sitä missä Lennon laulaa ’I hope some day you’ll join us’. No, kovin seikkaperäistä suuntaa rekrytointien toteuttamiseen tuo taideteos ei ehkä kuitenkaan tarjoa. Paikkaan tilannetta itse tällä kertaa seuraavalla ’kuudestilaukeavalla’. Suuri osa suorahakupalveluitamme kyselevistä työnantajista kun toteaa että ”emme saaneet työpaikkailmoituksellamme sopivanoloisia hakijoita”.

Usein ensimmäinen syntipukki mistä haetaan vikaa työpaikkailmoituksen tehottomuuteen, on ilmoituskanava. Että tulikohan ilmoitus laitettua väärään kanavaan kun ei sopivia hakijoita löytynyt. Omasta kokemuksestani tämä ei useimmiten ole ongelma – ilmoituskanavia ei Suomessa kuitenkaan niin montaa ole. Sen sijaan näistä seuraavasta kuudesta kohdasta voi löytyä se josta jäljet johtavat sylttytehtaalle.

Tehtävänimike

Työpaikkailmoituksen tehtävä on herättää mielenkiintoa – ja ilmoituksen otsikkona on tehtävän titteli. Tämän merkitystä ei ole syytä aliarvioida. Työpaikkailmoituskanavat ovat listauksia ilmoituksista, ja käytännössä tehtävänimike sekä työnantajan nimi ratkaisevat minkä ilmoituksen uusia uramahdollisuuksia etsivä henkilö edes aukaisee. Jos ilmoitustanne ei avata, ei sen sisällöllä luonnollisestikaan ole merkitystä. Välttäisin pitkiä ja vaikeaselkoisia titteleitä (esim. yksikön nimet yleensä tarpeettomia tehtävänimikkeen osana) – toisaalta hyvin geneeriset tittelit eivät myöskään helposti herätä mielenkiintoa, tai ainakaan erotu.

Tehtävän kuvaus

Monessa asiassa pätee 80/20 –sääntö, niin tässäkin. Työpaikkailmoituksessa ei kannata yrittää listata jokaista mahdollista asiaa mihin henkilö kyseisessä työssä törmää, tai mihin saattaa kulua 3% työajasta, vaan keskittyä pääaktiviteetteihin ja keskeisiin vastuualueisiin. Samalla tavalla kuin työnantaja arvostaa selkeää ja ytimekästä hakemusta, on ilmoituksen lukijallekin syytä tarjota helposti ymmärrettävä kuvaus toimenkuvasta.

Valintakriteerit

Suomalaisilla on tunnokkuudessaan välillä kiusallinen taipumus lukea työpaikkailmoituksen valintakriteereitä suurennuslasin kanssa, ja jos löytyy jokin kohta mitä ei itse koe täyttävänsä, jätetään hakematta. Tehtävässä tarvittavan osaamisen pitää toki tulla ilmoituksesta selville, mutta itse olen sitä mieltä että esimerkiksi vaatimus vähintään 10 vuoden työkokemuksesta on teennäinen kriteeri; asia ei vain ole niin että 10 vuoden uran tehnyt olisi automaattisesti parempi johonkin tiettyyn tehtävään kuin vaikka kahdeksan vuotta kokemusta omaava. Aivan junioripaikkoja lukuun ottamatta, olisin myös varovainen koulutustason rajaamisessa kovin tiukasti. Suosittelenpa kokeilemaan tätäkin: jättäkää valintakriteerit listaamatta, kertokaa vain tehtävänkuvasta, vastuista, ehkä tuloksen mittareista, ja toivottakaa kiinnostuneet kandidaatit tervetulleeksi hakemaan paikkaa. Saatatte yllättyä!

Lisätiedot

Jos työnantajalla on ’niin kiire’ ettei kukaan ehdi vastata tehtävää koskeviin tiedusteluihin, ei se ainakaan lisää kandidaattien mielenkiintoa tai luo mielikuvaa tehtävän merkityksellisyydestä. Hyvässä työpaikkailmoituksessa on aina yhteystiedot henkilölle joka antaa tehtävästä lisätietoja. Tämä on myös työnantajalle hyvä keino antaa kandidaateille mahdollisuus osoittaa motivaationsa tehtävään ja tehdä hyvä ensivaikutelma jo puhelimitse.

Työnantajamielikuva

Työnantajan imago työnhakijan silmissä on kuin mikä tahansa brändi; yksi vetoaa, toinen ei. Eri ammattilaiset painottavat erilaisia seikkoja siinä mitä seikkoja työnantajamielikuvassa painottavat. Kaikki yllä listatut elementit ilmoituksen osaltakin vaikuttavat työnantajaimagoon. Samoin yrityksen verkkosivujen ulkoasu, someaktiivisuus, ja esimerkiksi yrityksen arvot. Hyvin usein kysytään myös luotettavimmilta ystäviltä mielipidettä ko. yrityksestä. Lähes jokainen työnantaja kysyy työpaikkahaastattelussa kandidaatilta, miksi meidän pitäisi valita sinut. Tässä suhteessa toivoisin useamman työnantajan johtoryhmää myöden kysyvän itseltään, miksi se pätevin tulevaisuudenlupaus haluaisi tulla juuri meille töihin.

Työpaikkailmoittelun tavoittavuus

Harva käyttää aikaansa asunto- tai autonmyynti-ilmoitusten seuraamiseen ellei sillä hetkellä suunnittele asunnon tai auton ostamista. Aivan sama pätee työpaikkailmoituksiin. Niiden tavoittavuus tällä hetkellä työssä olevien joukossa on hyvin rajallinen – sitä rajallisempi mitä suurempi on haluttujen ammattilaisten työllisyysaste. Kuitenkin, työ on siinä määrin merkittävä elementti useimpien suomalaisten elämässä, että jos joku ottaa yhteyttä ja tarjoaa mielenkiintoiselta vaikuttavaa tehtävää, siihen saatetaan tarttua vaikkei itse oltukaan suunniteltu työpaikan vaihtoa. Juuri tähän perustuu suorahaun (headhunting) tehokkuus. Jos hyvistä yrityksistä huolimatta ilmoituspohjainen rekrytointi ei ole johtanut toivotunkaltaisiin kandidaatteihin, kannattaa seuraavalla kerralla kokeilla suorahakupalvelua.

Imagine all the people… ja parhaat heistä hakemassa teille töihin!

P.S. Tapauskohtaisempaan sparraukseen, huomaa pian alkava rekrytoinnin kesäkiertueemme – lisätietoja täältä.