Kokemuksella voi rakentaa työnantajamielikuvaa – mitä kannattaa huomioida kumppania valitessa.

Rekrytoinnissa on hyvin tavallista että halutaan vahvaa osaamista ja pitkää kokemusta, milloin mistäkin asiasta.  Valintakriteereitä täytettävänä oleville työpaikoilleen työnantajat, onneksi, miettivät hyvinkin huolella.

Vaan entä kun siihen hahmoteltuun tehtäväkokonaisuuteen pitäisi saada sopivia hakijoita ja vielä osata heistä karsia vaikkapa se oikeasti osuvin kärkikolmikko? Millaisella osaamisella ja kokemuksella rekrytoinnin konkreettinen toteuttaminen ja valintaprosessin läpivieminen tapahtuu?

Tämän puolen miettiminen tahtookin yllättävän usein olla niin ja näin, ja vähän miten sattuu. Ikään kuin se tehtäväkentän ja valintakriteerien määrittely riittäisivät huolehtimaan siitä, että tieto tarjolla olevasta uramahdollisuudesta tavoittaa halutut osaajat ja vieläpä saa heidät hakemaan tehtävää. Se, että turvaudutaan ulkopuoliseen rekrytointikonsulttiin kun todetaan, että apua käsillä olevan tehtävän täyttämisessä tarvitaan, on lähtökohtaisesti positiivista. Sen konsulttiavun tarve on kuitenkin ihan oma mietintönsä, koska ei ole – ei saisi olla – lainkaan yhdentekevää kuka sitä omaa työnantajamielikuvaa tavoitellun alan ammattilaisissa lähtee rakentamaan. Palveluntarjoajien kirjo tälläkin alalla alati kasvaa, ja sen myötä myös käytännöt ovat mitä moninaisimpia. Jos rekrytointiapua myy eri henkilö kuin joka sen konkreettisesti tulisi toteuttamaan, on syytä kysyä tarkentavia kysymyksiä toteuttajasta. Niinikään suosittelisin selvittämään suorahaun kyseessä ollen, kuka työstää varsinaisen kandidaattien etsinnän, sen pitkän listan – tämäkin voi olla eri taho kuin se joka palvelua myy, tai joka sitten aikanaan varsinaisesti ottaa yhteyttä kandidaatteihin. Ketju kokonaisuudessaan on tasan yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki.

Toimialasta riippumatta, mitä kokeneempia ammattilaisia ollaan tavoittelemassa, sitä enemmän kannattaa kiinnittää huomiota sen tavoittelijan itsensä senioriteettiin. Kuka on se henkilö – ei yritys, vaan se yksilö – joka etsii ja ottaa yhteyttä potentiaalisiin kandidaatteihin, ja/tai vastaa heidän tiedusteluihinsa tehtävästä, ja pitää työhaastattelut. Onko henkilön auktoriteetti tavoiteltujen kandidaattien silmissä riittävä antamaan rekrytoijan roolissa edustamastaan työnantajasta sellainen ensivaikutelma kuin työnantaja haluaa itsestään annettavan?

Imagollisten tekijöiden ohella, kyse on rekrytoijan valmiudesta oikeasti arvioida kandidaattia ja tämän taustan osuvuutta käsillä olevaan tehtävään. Esimerkiksi rekrytoijan omakohtainen johtamiskokemus antaa täysin erilaisen lähtökohdan houkutella kandidaatteja esihenkilötehtävään, saati arvioida heidän mahdollisuuksiaan siinä menestyä, kuin sellaisella kykyjenetsijällä jonka käsitys esihenkilötyöstä perustuu vielä oppikirjoihin. Itse käydyt asiakasneuvottelut, tai esimerkiksi työuralla läpivedetyt organisaatiomuutokset tuovat niin ikään ihan eri perspektiivin esittää ammattiosaamiseen liittyviä kysymyksiä ja arvioida sitä muunkin kuin kandidaatin CV:lle kirjoittaman kuvauksen pohjalta.

Hyvien uutisten välittäjänä on verrattain helppoa toimia. Rekrytoinnissa suhdeluku on kuitenkin lähes väkisin aina sillä tavalla negatiivinen, että jokaista yhtä valituksi tullutta hakijaa kohden voi olla vaikka kymmenen valintaprosessissa haastateltua, joille se rekrytoija joutuu kertomaan etteivät tällä kertaa tulleet valituksi kyseiseen tehtävään tai virkaan. Näiden ”huonojen uutisten” välittäminen ja mahdollisesti vielä rakentavan palautteen avulla niin paketoiminen että vastaanottajalle jäisi kuitenkin päällimmäiseksi mieleen hyvä hakukokemus, kysyy niinikään kokemusta.

Rekrytointikokemus niin eri kansallisuuksien edustajista, kuin eri maissa toteutetuista rekrytoinneista ei ehkä vaikuta oleelliselta jos ihan vain Suomessa sijaitsevaan tehtävään pitäisi sopiva käsipari löytää. Vaan kun täällä lintukodossakin alkaa olla usealla alalla aika monikulttuurista osaajakuntaa. Ja yksi asia on varma: mitä erilaisimpiin tilanteisiin on rekrytoinnissa ehtinyt törmätä, sitä varmemmin osaa laittaa asiat niille kuuluviin mittasuhteisiin ja olla hötkyilemättä pienistä.

Loppupeleissä kyse on työnantajamielikuvan rakentamisesta, ja kokemuksen ja näkemyksen tuomasta pelisilmästä erilaisten ihmisten ja tilanteiden tulkinnassa. Sitä on rekrytointi. Se tehtävänkuvan ja valintakriteerien laatiminen on pikemminkin lähtölaukaus kuin maali.

Mihin uudelleentyöllistymisen valmennusta tarvitaan ?

Mihin uudelleentyöllistymisen valmennusta tarvitaan?

Tässä itsepalvelua ja omatoimisuutta painottavassa yhteiskunnassamme on tarjolla monenlaisia valmennuspalveluita, jotka saattavat tuntua itsestä oudoilta – tai suorastaan tarpeettomilta – kunnes niitä tarvitseekin itse. Yksi tällainen palvelusektori ovat uudelleentyöllistymisessä auttavat outplacement-valmennukset. Tyypillisesti outplacement-valmennus on työnantajan irtisanomilleen työntekijöille ostama palvelu, ikään kuin kädenojennus helpottamaan palveluksestaan pois jäävien mahdollisuuksia löytää mahdollisimman nopeasti uusi, mielenkiintoinen työ. Mutta miksi – itsehän jokaisen on työnsä haettava ja uusi työnantaja kyvyistään vakuutettava, mihin siinä valmennusta tarvitaan?

No, irtisanottujen työntekijöiden uudelleen työllistymisestä huolehtiminen viestii välittämisestä, ja on hyväksi työnantajaimagolle. Suurin hyötyjä on kuitenkin se irtisanottu ammattilainen. Mitä enemmän on kulunut aikaa siitä kun henkilö on viimeksi ollut työnhaussa, sitä enemmän lähtökohtaisesti valmennukselle on tarvetta. Pitkään työnhausta poissaolleella ei tyypillisesti ole mitään valmiina työnhaun käynnistämistä varten, ei uravaihtoehtoja mietittynä, ei ajan tasalla olevia työnhakudokumentteja, saati tietoa nykyisistä työnhakukanavista ja -menetelmistä. Jos työsuhteen päättyminen on lisäksi tullut eteen yllättäen, saattaa liikkeelle pääsyä hankaloittaa entisestään sen tuoma lamaannus.

Sen oman CV:n rakentaminen ja sitä tukevien, mielenkiintoisten työhakemusten luominen ovat luonnollisesti keskeinen elementti outplacement-valmennuksessa. Toki monella nämä seikat ovat kunnossa, esimerkiksi CV:tä on muistettu työuran käänteissä päivittää ja se on ainakin ajan tasalla. Haasteita voi silti olla esimerkiksi sen selkeydessä tai pituudessa. Työhakemus, jota saatekirjeeksikin kutsutaan, on puolestaan oman valmennuskokemukseni pohjalta se vaikein dokumentti luoda jos sellaista ei ole vaikka vuosikymmeneen tarvinnut tehdä. Alansa vahvakin ammattilainen kokee helposti itsensä vähintäänkin haavoittuvaksi, ellei suorastaan alastomaksi, yrittäessään sanoittaa ammatillista esittelykirjettä itsestään työnantajalle jonka ilmoitettu tehtävä kovasti kiinnostaisi. Miten aloittaa, mitä pitäisi hakemuksessa kertoa, mitä taas jättää pois, jne.

Yksi mitä ei välttämättä tulla edes ajatelleeksi, on työpaikkailmoitusten tulkitsemisen vaikeus. Työpaikkailmoitukset, varsinkin kun niitä alkaa kahlata läpi suuressa määrin, voivat olla melkoisen turhauttava kokemus. Toinen toistaan pidemmät vaatimuslistat ovat omiaan saamaan pitkään työnhausta poissa olleen vähintäänkin epäilemään omaa soveltuvuuttaan mielekkäisiin tehtäviin. Pahimmillaan käy sitten niin että hakemus jää kokonaan lähettämättä jos listatuista vaatimuksista yksikin ei omalta kohdalta täydellisesti täyty. Tähän tarvitaan silloin perspektiiviä valmentajalta.

Monet omasta mielestäni kyseenalaiset – mutta valitettavan yleiset – rekrytointikäytännöt tulevat niin ikään helposti motivaatiota nakertavana yllätyksenä, ellei niitä osaa odottaa. Läheskään kaikissa työpaikkailmoituksissa ei ole annettu kenenkään yhteystietoja, jolta kiinnostunut kandidaatti voisi kysellä tehtävästä lähemmin. Läheskään kaikista työnantajista joiden tehtävää hakee, ei koskaan kuule mitään – korkeintaan saa jonkun järjestelmän generoiman vahvistusviestin hakemuksen vastaanottamisesta.

Yrittäjyyttä ei ehkä siihenastisella työuralla ole koskaan tullut edes vakavasti mietittyä – työnhaussa sitäkin kannattaa ainakin sen verran puntaroida, että voisiko se olla itselle varteenotettava työllistymismuoto. Valmentaja pystyy tuomaan lisäarvoa siihenkin pohditaan kertomalla eri yritysmuodoista tai vaikka kevytyrittäjyydestä ensi vaiheen mahdollisuutena.

Miljoonalla suomalaisella on LinkedIn tunnukset – niitä jotka säännöllisesti palveluun kirjautuvat ja tuntevat sen keskeiset toiminnallisuudet ja tarkoituksen, on vähemmän. En tiedä paljonko vähemmän, mutta jonkinlaisena indikaattorina toiminee se että täysin tyhjiä henkilöprofiileita on aika paljon. Jos ei profiilia ole katsottu tarpeelliseksi rekisteröitymisen jälkeen täyttää, tuskin palvelu muutenkaan on vahvasti käytössä. Tässä hetkessä LinkedIn on kuitenkin etenkin asiantuntija-aloilla huomattavan keskeinen verkostoitumiskanava jossa myös on työpaikkailmoituksia mitä ei löydy muualta. LinkedIn:in ja jossain määrin muiden, työnhaun kannalta olennaisten some-kanavien esittely onkin automaattisesti osa hyvää uudelleentyöllistymisen valmennusta.

Suorahaku on koko ajan yleistyvä rekrytointimenetelmä, joka ei enää vuosikausiin ole rajoittunut johtotehtäviin. Niissä sen osuus kaikista rekrytoinneista toki on suurin. Jos ei ole pitkään aikaan tarvinnut miettiä työnhakua, ei varmasti ole itsestään selvää miten tulisi toimia voidakseen parantaa omaa löydettävyyttään suorahakuna täytettävien tehtävien osalta. Parasta valmennusta tähän liittyen pystyvät luonnollisesti tarjoamaan tahot jotka tekevät itse myös suorahakuja.

Omaa verkostoaan on moni meistä tottunut hyödyntämään eri tavoin. Kaikki eivät ole. Ja niillekin joille verkoston hyödyntäminen sinänsä on tuttua, sen osaaminen työnhaun tukena ei sitten olekaan. Tähän liittyy myös suosittelijoiden pyytäminen oman työnhaun tueksi. Usein saan kuulla miten niitä vuosien takaisia esimiehiä ei ”mitenkään kehtaa enää lähestyä pyytääkseen suositusta”. Kyllä kehtaa. Niihinkin tilanteisiin vain tarvitaan valmentajalta sanoitusapua ja rohkaisua.

Kun yllä olevat on menestyksellisesti taklattu, seuraava iso kynnys monen uudelleentyöllistymiselle on työhaastattelu. Miten siihen pitäisi valmistautua? Mitä siellä kysytään? Tai – ehkä hauskoin kuulemani huoli tämän osalta – mitä jos istun siellä väärälle tuolille? Hyvän valmentajan kanssa haastatteluun on hyvinkin helppo valmistautua, kun haastattelutilannetta voidaan konkreettisesti harjoitella osana valmennusta. Itse uskon että tärkein työhaastattelussa onnistumisen tekijä on terve itsevarmuus oman osaamisen kanssa – mikä ei kuitenkaan saa lipsua ylimielisyyden puolelle.

Kaikkea yllä olevaa, kunkin valmennettavan tarpeiden mukaisessa suhteessa sisällytettynä, kuuluu outplacement- valmennukseen. Tarkoituksena on auttaa valmennettavaa erottumaan edukseen työmarkkinoilla, ja tsempata jokaisessa vaiheessa polulla kohti sitä unelmien työtä.

Millä hinnalla halpa on kallista?

Paljon on ehtinyt vettä virrata Tonavassa niistä ajoista kun Sulo Vilèn, tuo nykypäivän hiphopparien pipomuodin edelläkävijä, lanseerasi Tankki täyteen – tv-sarjassa sen legendaarisen ’no kun sai halvalla’ lausahduksen. Kyseisen huoltoasemanpitäjänhän sai ostamaan aivan mitä tahansa tarpeetontakin kun vain osasi mainostaa että nyt on halpaa – vaikka toisen, rämän hinausautovanhuksen, hinaamaan jo hajonnutta ensimmäistä rämää. Taloudellisen tilanteen kiristyessä hinnan merkitys myös niissä tarpeellisissa, välttämättömissä hankinnoissa kasvaa. Toisaalta vanhan sanonnan mukaan köyhän ei kannata halpaa ostaa.

Kuluneella viikolla hintakilpailu nousi uutisotsikoihin etenkin Uber-taksipalvelujen rantautuessa Helsinkiin. Kymmeniä prosentteja totuttuja taksoja halvemmalla ’kyydityspalveluja’ lupaava Uber on ennen muuta markkinahäirikkö – ja sellaisena lähtökohtaisesti tervetullut. Niin paljon kuin taksipalveluissa maassamme on hyvää, on huonoakin, enkä varmasti ole ainoa satunnainen matkailija, joka toivoo Uberin saavan aikaan uudistuksia alalla muutenkin kuin hinnoittelun osalta. Toki jää nähtäväksi miten ne Uber-kuljettajista jotka toimivat ilman taksilupaa, onnistuvat maamme pykäläviidakossa luovimaan.

Kuluttajat harvoin valittavat saadessaan käyttämänsä hyödykkeen aiempaa halvemmalla. Niin raadollista kuin se onkin, oma napa on lähempänä kuin kontion napa, ja väitän ettei varsinkaan näin laman syövereissä suuri osa kuluttajista ostopäätöstä tehdessään ajattele tuotteen tai palvelun tarjoajan toimeentuloa, vaan omaa talouttaan. Ja mitä helpompi kuluttajan on tuotteen tai palvelun toimivuus todeta, sitä suurempi on hinnan vaikutus ostopäätöksessä. Yrittämättä mitenkään aliarvioida taksipalveluja, kuluttajan on suhteellisen helppo päätellä onko hänen saamansa kyyti sen tasoinen ja oikeaan osoitteeseen päätynyt että hän haluaa samalla hinnalla kyseistä palvelua käyttää jatkossakin. Yhtä lailla, kun Valio taannoin tuomittiin  sakkoihin maidon hinnan polkemisesta kilpailijan ajamiseksi pois markkinoilta, kuluttaja voi maitoakin ostaessaan nopeasti todeta oliko hänen valitsemansa maito laadultaan ja hinnaltaan odotuksen mukainen.

Jos sen sijaan ajatellaan vaikkapa lääkäripalveluita, ei hinnan ja laadun vertaileminen eri palveluntarjoajien kesken olekaan enää yhtä suoraviivaista. Yksittäisissä laboratoriokokeissa vielä ehkä hyvinkin, mutta pidemmissä ja monimutkaisemmissa hoidoissa ylipäätään kokonaishinnan hahmottaminen etukäteen voi olla melkoisen haastavaa, eikä palvelun laadun arvioiminenkaan välttämättä onnistu ennen kuin pidemmän ajan kuluttua hoidosta. Teleoperaattorit puolestaan ovat esimerkki alasta jossa tunnutaan tarkoituksellisesti esitettävän hinnoitteluperusteet niin monimutkaisesti, että kuluttajan on vaikea vertailla hintoja – siitä huolimatta ettei itse tuote ole vaikeaselkoinen. Vakuutusyhtiöt puolestaan ottavat tässä suhteessa kaiken hyödyn irti pykäläviidakosta – pelkkiä nimen perusteella vastaavan oloisia vakuutuksia eri palveluntarjoajilta ei voi vertailla keskenään samanlaisina, ellei ole perehtynyt kilometrin mittaisiin vakuutusehtoihin ja todennut vakuutukset myös kattavuudeltaan vastaaviksi.

Rekrytointipalvelut edustavat myös sellaista toimialaa, jossa palvelun laatua on hyvin vaikea kattavasti arvioida välittömästi palvelua toteutettaessa. Onnistuneen henkilövalinnan pystyy työnantaja todella toteamaan vasta uuden työntekijän päästyä sisään ’talon tapoihin’ ja alettua tehdä tulosta – tehtävätyypistä riippuen tähän voi mennä vaikka vuosi siitä kun henkilö on tullut valituksi tehtävään. Vastavuoroisesti epäonnistuneen valinnan toteaminen vie helposti vähintäänkin kuukausia työsuhteen alkamisesta, ja sen negatiiviset seuraukset tulevat sen mukaisesti kalliiksi. Aika harvassa ovat ne työnantajat/yrittäjät, jotka tällaisen palvelun kohdalla tekevät valinnan pelkän hinnan perusteella – enemmän on niitä jotka uskovat itse hoitavansa rekrytointinsa parhaiten, vaikka sitten mutu-tuntumalta. Jos väärän rekrytointipäätöksen kustannukset perehdyttämisjaksoineen, tarjottuine koulutuksineen, toteutumattomine tuloksineen ja pahimmassa tapauksessa jopa menetettyjen sopimusten tai asiakkaiden kautta maksavat helposti työntekijän vuoden palkan, hintaan vaikuttaa ainakin mielikuvana myös riski ja mahdollisuus sen välttämiseen.

Kilpailukeinona hinnan pudottaminen on myös tyypillisesti lyhytkestoinen taktiikka. Markkinaosuutta voi koittaa ’ostaa’ kilpailijoilta tinkimällä hetkellisesti omasta katteesta (tuon ’hetken’ pituus määräytyy pääasiassa toimijan koon, vakavaraisuuden ja monialaisuuden mukaan), mutta lopulta sitä omaakin katetta pitää jäädä. Jos aggressiivinen hinnoittelu johtaa suoranaiseen hintasotaan, voivat asiakkaat hetkellisesti myhäillä tyytyväisinä parantunutta ostovoimaansa – kunnes huomataan, että tarjotut palvelutkaan eivät enää ole entisellä tasolla, ja lopulta palvelujen luotettavuus alkaa kärsiä huomattavasti, eikä alan toimijoiden konkursseiltakaan usein vältytä. Lentomatkustaminen tarjoaa hyvän esimerkin pitkittyneen hintakilpailun vaikutuksesta palveluihin.

Toki hinta saattaa olla myös uskottavuustekijä. ’Liian halpaa’ saatetaan pitää epäilyttävänä. Tässäkin on toimialakohtaisia eroja. Mitä vaikeampi asiakkaan on laatua ostohetkellä varmistaa, sitä todennäköisemmin saattaa hinnoittelu vaikuttaa asiakkaan laatumielikuvaan.

Yllättävän usein hintaa voidaan myös pyrkiä salailemaan. Saatetaan ajatella vaikkapa että pystytään veloittamaan vakavaraisemmalta asiakkaalta korkeampaa hintaa kun ei avoimesti kerrota omien tuotteiden tai palvelujen hintoja esimerkiksi verkkosivuilla. Tai että kilpailijat eivät pystyisi niin helposti omia hintoja alittamaan jos omat hinnat eivät ole kaikille näkyvillä. En tiedä. Itse uskon avoimeen hinnoitteluun ja sen tuomaan selkeyteen asiakkaan luottamuksen herättämisessä – ja kyllä kilpailijat aina jotain kautta ne muiden hintahaarukat esiin kaivavat kuitenkin.

Oikein mitoitettu tuotteen tai palvelun hintaa voi pitää silloin, kun sen tuottaminen on edelleen kannattavaa ja asiakas kokee tehneensä hyvät kaupat. Eikä tuo käsitys hyvyydestä muutu jälkikäteen laadun paljastuessa.

Olisiko sinulla käyttöä vanhalle hinausautolle? Saat halvalla!