How to interpret job advertisements

Us Finns have some extraordinary qualities that come handy particularly in the surroundings we live in. Snow and silence (together or separately) for example can be quite tough for many other nationalities to handle – we have no problem with either. We are also punctual; if an appointment is scheduled to start at 11:15, it tends to do exactly that. There is no concept of mañana, e.g. ‘some time in the future’, in Finnish. And so on. We do, however, also have some qualities that do not play to our advantage. One of them is that we tend to take instructions too literally. As soon as EU sets a new Directive on anything, you can bet Finland is the first country jumping to implement it, at whatever cost. Regardless of whether there is any benefit. After all, there is the Directive. During the last couple of years, having met hundreds of job applicants in one-on-one coaching sessions, I have had to admit that the same mindset is also visible in how surprisingly many job seekers read and evaluate job advertisements.

It is understandably frustrating, when a professional seeking employment comes across an ad clearly promoting their dream job – only to find that they cannot apply because the requirements listed for the candidates are at least to some extent above and beyond what they have.

Let me take this opportunity to share a few tips on how to interpret job advertisements. These are by no means Directives, but aimed to help you evaluate whether you should send an application to that interesting vacancy that caught your attention.

  1. Role description. The level of detail provided in a job advertisement about the role in question varies tremendously between different employers. Some are way too detailed – some too brief to attract candidates. Employers try to stand apart from the rest by applying their own style also in job advertisements. Obviously also the scope of the role determines the need of elaboration. I would recommend to pay attention to what is said – and equally well, what is not mentioned. This is often times a good source of questions to ask when you call to get more details.
  2. Work experience. If there is a specific requirement on the length of work experience required, take it as indicative. ‘Minimum five years of equivalent work experience’ does not mean you should not apply because you have three and half years. If the requirement is minimum 10 years and you have three, opt out.
  3. Education. There are jobs where a very specific degree or qualification is required, end of story. Then either you have that qualification, or you do not need to apply. However in many cases it is stated vaguely, such as ‘university degree’, or my personal favorite ‘university degree or equivalent’. That leaves a lot of room for imagination. In public sector jobs, the indicated education level is mandatory and there is rarely room for negotiation around it. In private sector, however, the level or field of education is often not a critical, carved-in-stone type of requirement. The more working years you have under your belt, the more likely it is that your competencies and experience overrule.
  4. Personality / characteristics. If the employer is looking for a social, service-oriented person, with excellent interpersonal skills, and you know you are more of an introvert type, it still does not automatically mean you should not apply if the role appeals to you. It just means you need to be prepared to put more effort on the social aspects of the role, as those are typically not as natural ways of working to you as they are to more socially inclined individual. You yourself know best what you are capable of. If you do not feel the personality traits indicated match yours, ask yourself would you still enjoy working in that role. If yes, apply.
  5. Contact person. Every job advertisement should always have contact details where interested candidates can ask further details on the role or the selection criteria. Unfortunately they are still not always provided. I personally would not apply for a vacancy where there is no contact information listed, but that is just me. If the details are there, with a specified time when to call, try to time your call as instructed. That is not always possible, or the line may be busy. Then you can of course try to reach the person at another time. One polite way to do it would be for example to send an sms to the person and ask what would be an appropriate time for you to call.
  6. Target groups. This may not be top of mind when reading a job advertisement, but this is important so I wanted to take it up here as well. Job advertisements are just another form of company communication or marketing material that the employer publishes. In addition to job seekers, the employer knows that also their competitors as well as current and potential future customers read the job advertisements. In many cases, this has a significant impact on what is, or is not, said in the role description – or why certain role requirements are defined the way they are. Job ads can be used to boost company image in certain field of expertise, for example. Or aim to direct competitor attention to certain type of resourcing – perhaps away from something else going on. The more the reason for you as a candidate to ask clarifying questions, and not take the provided text at face value.

There. My five…okay, well, six cents on how to interpret job advertisements. Feel free to agree or challenge these points. The requirements in an ad may well paint the picture of an ideal candidate for the role. If the ideal one does not apply this time, the closest ones to that stand a good chance. And high motivation, even passion towards the type of role in question, will always make a difference.

Go for it!

When to outsource recruiting?

One of the most essential activities for any organization is to take the time to draw the line between its core and context. In other words, identifying those activities where the organization truly excels, outruns the competition, and seals the deals. Those are the activities that typically result in competitive advantages. Those should form the core of the organization’s value and growth potential. As such, resources should be allocated to the core activities in adequate proportion. That, however, is often easier said than done. Any organization in any industry faces countless requirements and dependencies, many of them almost hygiene factors that just have to be taken care of in order for the core operations to run smoothly. The contextual activities are viable candidates for outsourcing.

Which one of the lists, the core activities or the contextual ones, would you expect most businesses to include recruitment in? To my surprise, exploring this with the CEO’s and the management teams, I have often found it missing from both lists! This is an interesting – and rather alarming – phenomenon given the significance the right talent in the right positions have to any organization’s sheer existence.

My punch line is this: if you do not have the time or the competence to run a recruitment process properly, you are always better off outsourcing most of it.

However, to provide you with some tools to assess this activity area in your organization, here are some of the first pointers I typically look at.

1. Availability of the needed talent in the job market
Are the types of professionals you are looking to hire, readily available and easy to reach in the location where you need them? If the answer is ’no’, or if you are uncertain, I would turn to a professional recruitment consultant or headhunter already when planning the recruitment. Especially if you have a definite deadline by when you need certain roles filled, you may not want to waste valuable months in trying a job ad, learning that it did not result in the type of applicants expected, and then having to turn to professional recruiters anyway. Also, the opposite scenario has wreaked havoc in many a recruitment process: if there are hundreds of professionals matching your vacancy without jobs in the location you want to hire, they may flood your recruitment process beyond expectation and tie far more resources into the overall process than you had planned. Also in that scenario, better go with outsourcing.

2. The confidentiality of your recruitment
Is the role you are looking to fill related to an undisclosed, new business area – or for example a replacement you do not wish to let your competitors/customers know about in advance? If that is a ’yes’, using a headhunter is in practice the only option you have. Even spreading the word internally in your own networks would be highly risky, as almost inevitably your existing customers and competitors would end up in the loop before you were prepared to answer those questions.

3. The recruitment experience
Many – I would like to say most – organizations leave the direct line manager to take care of his or her hiring. You may have some line managers who often have vacancies in their team and are seasoned recruiters; quite likely, though, you also have some who are not. From profile definition to recruitment method selection to conducting interviews and making selections, there are several critical steps in a recruitment process that also require experience to get them right. If you are lacking the experience, outsourcing the recruitment is typically an inexpensive method of damage control.

4. Time
Even if you have done more than enough recruitment in the last few years to know how it should be done and how it works, if your workload now is such that you simply do not have the needed amount of time to focus on another recruitment process and run it properly, you are better off delegating it to a professional. Remember that as a client, you can always choose which parts of the recruitment process, and to what extent, you want your service provider to manage for you.

5. Unknown territories
When you are entering a new market – usually in a geographical sense, but can sometimes apply also in the case of a new industry – and you are not familiar with the local recruitment practices in the market in question, you can save yourself from many unwanted surprises by opting to use a recruitment professional familiar with that market. One customer of mine gave me a good anecdote related to this: ”I would not dare to even drive in that country – how on earth would I know how to recruit there?”.

A few cases in point to help you determine whether outsourcing some of your recruitment would perhaps be a good idea. Just one last flag I want to raise on this one: the final hiring decision is always yours to make. If need be you can outsource the entire search and selection process up to the last two to three strongest candidates – but insist on making the final decision yourself.

It is that important.

All the best for your next interview – whether you are the one asking the questions, or answering them!

Työn merkilliset merkitykset

Työ puhuttaa. Rekrytoinnin helppous tai vaikeus, maantieteellisestä sijainnista ja toimialasta riippuen, vaihtelee huomattavasti. Valtion työllistämistoimenpiteisiin ja niiden vaikutuksiin on niin ikään eri näkökulmia katsantokannasta riippuen. Yksi tekijä mikä viime aikoina on usein nostettu esiin työhön liittyen, on työn mielekkyys. Tai ehkä merkityksellisyys on osuvampi termi. Jokainen meistä varmasti haluaa kokea oman työnsä merkityksellisenä – mutta mikä tekee työstä merkityksellistä?

Frank Martela ja Anne Birgitta Pessi Filosofian akatemiasta julkaisivat keväällä tutkimuksen siitä, miten työn merkityksellisyys määritellään työtä koskevassa tutkimuskirjallisuudessa. Toistuvina, yhteisinä merkityksellisen työn piirteinä he löysivät kolme tekijää: työn arvokkuus, ja arvokkuuden keskeisinä vaikuttimina työn suoma mahdollisuus toteuttaa itseään ja mahdollisuus aikaansaada työn kautta jotain hyvää. Blogin kyseisistä tutkimustuloksista löydät tästä .

Näihin ylätason yhteisiin nimittäjiin on helppo yhtyä. Pitämissämme työpaikkahaastatteluissa ja uravalmennuksissa olemme kuitenkin toistuvasti saaneet todeta, että se miten mikäkin aspekti työn osalta koetaan tai mitkä tekijät vaikkapa oman työn arvokkuuden tunteeseen vaikuttavat, on varsin yksilöllistä. Näistä tekijöistä löytyy paljon sellaisia, mihin jokainen työnantaja voi oman työyhteisönsä osalta suoraan vaikuttaa – usein vielä yllättävänkin pienillä teoilla.

Työssään viihtyvät ja motivoituneet ammattilaiset nostavat usein esiin työnsä tulokset ja niistä saamansa hyvän palautteen. Tässä on jo kaksi tekijää mitkä eivät ole esimerkiksi erilaisissa asiantuntijaorganisaatioissa itsestäänselvyyksiä. Ei kaikilla ole mahdollisuutta nähdä oman työnsä tuotosta valmiina. Lähtökohtaisesti helpompi on kyseenalaistaa työnsä mielekkyyttä silloin jos sen lopputulos hämärtyy vaikkapa osaksi isoa hanketta tai kokonaisuutta – vai onkohan se mukana siinä lopullisessa versiossa lainkaan? Vielä harvemmalla on työnsä puolesta mahdollisuus kuulla suoraan asiakkailta tai loppukäyttäjiltä palautetta oman työnsä tuloksista. Jos palautetta ei voi saada asiakkailta, on ensiarvoisen tärkeää saada sitä riittävän usein ja konkreettisena esimieheltä tai ainakin kollegoilta.

Onnistumiset ovat meille jokaiselle tärkeitä – ja sitä merkittävämpi tasapainottava tekijä työssä, mitä enemmän työssä kohtaa haastavia tilanteita tai suorituspaineita. Jotta työssään voi kokea onnistuvansa, on kaksi perusasiaa oltava kunnossa: henkilön pitää tietää oma vastuualueensa, sekä se mitä häneltä odotetaan. Ovathan nämä seikat kunnossa teidän organisaatiossanne – ihan jokaisen työntekijän kohdalla, riippumatta tehtävänkuvasta tai senioriteetista ?

Itsensä toteuttamisen mahdollisuus omassa työssä on ehkä helpoimmin miellettävissä tilanteissa joissa henkilö saa tehdä osaamistaan ja koulutustaan vastaavaa työtä, ja on siitä edelleen innostunut. Työelämän jatkuva murros heittää kuitenkin omia kapuloitaan näihinkin rattaisiin. Moni joutuu vaihtamaan alaa kun aiemman ammatin töitä ei enää ole – tai tehtäväkenttä on muuttunut vaikkapa teknologian kehittymisen myötä sellaiseksi ettei se työnä enää vastaa omia odotuksia. Kuulemme jatkuvasti työnantajilta miten tärkeää on rekrytoitavien henkilöiden motivaatio sekä kyseiseen tehtävään että kyseistä työnantajaa kohtaan. Valintaprosessissa ei silti ihan helposti nouse päällimmäiseksi kandidaatti joka on vaihtanut alaa ja on nyt hakemassa sitä unelmaduunia mihin kaikesta mieluiten haluaisi. Toisen hakijan yli 10 vuotta vanha tutkinto tai kokemus ihan vastaavista tehtävistä ovat paperilla helpommin todennettavissa kuin se hajuton, mauton ja muodoton motivaatio. Jotta yhä useammalla olisi mahdollisuus toteuttaa itseään ja tehdä työtä mikä oikeasti kiinnostaa, työnantajien valintaprosesseissa yhtä hyvin kuin sisäisissä nimityksissä tarvittaisiin nykyistä enemmän heittäytymistä ja riskinottoa. Tuotto-odotuksia voi tietenkin myös riskejä ottamalla nostaa!

Aina ei nykyisen työn merkityksellisyys edes pohjaudu tämänhetkiseen tehtävänkuvaan. Henkilölle jolle sosiaalinen kanssakäyminen on ensiarvoinen energian lähde ja motivaatiotekijä, voivat työkaverit ja hyvä työilmapiiri muodostua työn itselle tärkeimmäksi sisällöksi. Poikkeuksellisen kunnianhimoisen henkilön tavoite saattaa puolestaan olla pykälän tai kaksi isommassa roolissa, ja nykyinen tehtävä asemoituu vain askelmana kohti sitä tehtävää minkä oikeasti haluaa, ja minkä vuoksi nykyistä tehtävää tekee. Nämä ovat vahvasti persoonaan ja luontaisiin taipumuksiin liittyviä piirteitä, ja siksi todennettavissa esimerkiksi henkilövalintojen yhteydessä hyvälaatuisilla persoonallisuustesteillä.

Työstä maksettava korvaus on muiden tekijöiden joukossa yksi helpoimmin mitattavia, merkityksellisyyteen liitettäviä tekijöitä. Mikään yksiselitteinen, tai välttämättä edes hyvä, mittari työn merkityksellisyydelle se ei kuitenkaan ole. Ison organisaation keskijohdossa voi pyöriä organisaation rattaiden mukana hyvälläkin ansiotasolla henkilöitä jotka eivät näe työnsä tuloksia tai saa siitä riittävää palautetta. Toisaalta yleistä hyvinvointia edistävillä aloilla kuten vaikkapa terveydenhuollossa tai vanhusten hoidossa, työ voidaan kokea poikkeuksellisenkin merkityksellisesti ansiotasosta riippumatta.

Minimissään jokaisen esimiesroolissa olevan henkilön tulisi tietää, mitä tekijöitä kukin hänen yksikkönsä jäsen kokeen työssään merkityksellisiksi. Sen helpompia eväitä onnistuneeseen työntekijän palkitsemiseen ja sitouttamiseen tuskin kukaan pystyy esimiehelle antamaan. Jos tämä aihepiiri on jotenkin jäänyt käsittelemättä niin sitten vain agendalle seuraaviin kehityskeskusteluihin ja työhaastatteluihin.

Miten saamme ne parhaat osaajat kiinnostumaan meistä?

Käsi ylös kuka ei ole kuullut kaikkien rekrytointibiisien äitiä, John Lennonin Imagine –hittiä vuodelta 1971? Juuri sitä missä Lennon laulaa ’I hope some day you’ll join us’. No, kovin seikkaperäistä suuntaa rekrytointien toteuttamiseen tuo taideteos ei ehkä kuitenkaan tarjoa. Paikkaan tilannetta itse tällä kertaa seuraavalla ’kuudestilaukeavalla’. Suuri osa suorahakupalveluitamme kyselevistä työnantajista kun toteaa että ”emme saaneet työpaikkailmoituksellamme sopivanoloisia hakijoita”.

Usein ensimmäinen syntipukki mistä haetaan vikaa työpaikkailmoituksen tehottomuuteen, on ilmoituskanava. Että tulikohan ilmoitus laitettua väärään kanavaan kun ei sopivia hakijoita löytynyt. Omasta kokemuksestani tämä ei useimmiten ole ongelma – ilmoituskanavia ei Suomessa kuitenkaan niin montaa ole. Sen sijaan näistä seuraavasta kuudesta kohdasta voi löytyä se josta jäljet johtavat sylttytehtaalle.

Tehtävänimike

Työpaikkailmoituksen tehtävä on herättää mielenkiintoa – ja ilmoituksen otsikkona on tehtävän titteli. Tämän merkitystä ei ole syytä aliarvioida. Työpaikkailmoituskanavat ovat listauksia ilmoituksista, ja käytännössä tehtävänimike sekä työnantajan nimi ratkaisevat minkä ilmoituksen uusia uramahdollisuuksia etsivä henkilö edes aukaisee. Jos ilmoitustanne ei avata, ei sen sisällöllä luonnollisestikaan ole merkitystä. Välttäisin pitkiä ja vaikeaselkoisia titteleitä (esim. yksikön nimet yleensä tarpeettomia tehtävänimikkeen osana) – toisaalta hyvin geneeriset tittelit eivät myöskään helposti herätä mielenkiintoa, tai ainakaan erotu.

Tehtävän kuvaus

Monessa asiassa pätee 80/20 –sääntö, niin tässäkin. Työpaikkailmoituksessa ei kannata yrittää listata jokaista mahdollista asiaa mihin henkilö kyseisessä työssä törmää, tai mihin saattaa kulua 3% työajasta, vaan keskittyä pääaktiviteetteihin ja keskeisiin vastuualueisiin. Samalla tavalla kuin työnantaja arvostaa selkeää ja ytimekästä hakemusta, on ilmoituksen lukijallekin syytä tarjota helposti ymmärrettävä kuvaus toimenkuvasta.

Valintakriteerit

Suomalaisilla on tunnokkuudessaan välillä kiusallinen taipumus lukea työpaikkailmoituksen valintakriteereitä suurennuslasin kanssa, ja jos löytyy jokin kohta mitä ei itse koe täyttävänsä, jätetään hakematta. Tehtävässä tarvittavan osaamisen pitää toki tulla ilmoituksesta selville, mutta itse olen sitä mieltä että esimerkiksi vaatimus vähintään 10 vuoden työkokemuksesta on teennäinen kriteeri; asia ei vain ole niin että 10 vuoden uran tehnyt olisi automaattisesti parempi johonkin tiettyyn tehtävään kuin vaikka kahdeksan vuotta kokemusta omaava. Aivan junioripaikkoja lukuun ottamatta, olisin myös varovainen koulutustason rajaamisessa kovin tiukasti. Suosittelenpa kokeilemaan tätäkin: jättäkää valintakriteerit listaamatta, kertokaa vain tehtävänkuvasta, vastuista, ehkä tuloksen mittareista, ja toivottakaa kiinnostuneet kandidaatit tervetulleeksi hakemaan paikkaa. Saatatte yllättyä!

Lisätiedot

Jos työnantajalla on ’niin kiire’ ettei kukaan ehdi vastata tehtävää koskeviin tiedusteluihin, ei se ainakaan lisää kandidaattien mielenkiintoa tai luo mielikuvaa tehtävän merkityksellisyydestä. Hyvässä työpaikkailmoituksessa on aina yhteystiedot henkilölle joka antaa tehtävästä lisätietoja. Tämä on myös työnantajalle hyvä keino antaa kandidaateille mahdollisuus osoittaa motivaationsa tehtävään ja tehdä hyvä ensivaikutelma jo puhelimitse.

Työnantajamielikuva

Työnantajan imago työnhakijan silmissä on kuin mikä tahansa brändi; yksi vetoaa, toinen ei. Eri ammattilaiset painottavat erilaisia seikkoja siinä mitä seikkoja työnantajamielikuvassa painottavat. Kaikki yllä listatut elementit ilmoituksen osaltakin vaikuttavat työnantajaimagoon. Samoin yrityksen verkkosivujen ulkoasu, someaktiivisuus, ja esimerkiksi yrityksen arvot. Hyvin usein kysytään myös luotettavimmilta ystäviltä mielipidettä ko. yrityksestä. Lähes jokainen työnantaja kysyy työpaikkahaastattelussa kandidaatilta, miksi meidän pitäisi valita sinut. Tässä suhteessa toivoisin useamman työnantajan johtoryhmää myöden kysyvän itseltään, miksi se pätevin tulevaisuudenlupaus haluaisi tulla juuri meille töihin.

Työpaikkailmoittelun tavoittavuus

Harva käyttää aikaansa asunto- tai autonmyynti-ilmoitusten seuraamiseen ellei sillä hetkellä suunnittele asunnon tai auton ostamista. Aivan sama pätee työpaikkailmoituksiin. Niiden tavoittavuus tällä hetkellä työssä olevien joukossa on hyvin rajallinen – sitä rajallisempi mitä suurempi on haluttujen ammattilaisten työllisyysaste. Kuitenkin, työ on siinä määrin merkittävä elementti useimpien suomalaisten elämässä, että jos joku ottaa yhteyttä ja tarjoaa mielenkiintoiselta vaikuttavaa tehtävää, siihen saatetaan tarttua vaikkei itse oltukaan suunniteltu työpaikan vaihtoa. Juuri tähän perustuu suorahaun (headhunting) tehokkuus. Jos hyvistä yrityksistä huolimatta ilmoituspohjainen rekrytointi ei ole johtanut toivotunkaltaisiin kandidaatteihin, kannattaa seuraavalla kerralla kokeilla suorahakupalvelua.

Imagine all the people… ja parhaat heistä hakemassa teille töihin!

P.S. Tapauskohtaisempaan sparraukseen, huomaa pian alkava rekrytoinnin kesäkiertueemme – lisätietoja täältä.

 

Kuunteleminen on kultaa

Satunnaisena kanavasurffaajana satuin aamulla kuulemaan RadioRockin Korporaatio-lähetyksestä filosofian tohtori, oikeussaliviestinnän dosentti Tuula-Riitta Välikosken haastattelun, jonka aiheena oli viestintätaitojen ja erityisesti kuuntelemisen taidon merkitys kanssakäymisessä. Yksi haastattelussa esitetty toteamus oli, että objektiivinen kuunteleminen on vaikeaa, lähes mahdotonta, koska kaikkea mitä toinen sanoo suodatetaan omien kokemuksien ja näkemyksien kautta. Esiin nousi myös viestintätaitoihin kohdistuva lisähaaste kun keskustelijoina ovat jonkin alan asiantuntija ja maallikko, esimerkiksi usein lääkäri-potilas tilanteessa.

Tämäpä pisti ajattelemaan päivittäisiä tilanteita työmarkkinoilla, erityisesti työpaikkahaastatteluja. Työhaastattelu jos mikä on tilanne jossa soisi vuorovaikutuksen olevan tehokasta molemmin puolin, niiden ikävän kalliiden väärien valintojen välttämiseksi. Metsään on menty, jos valituksi tullut henkilö ei sitten viihdykään uudessa työpaikassaan. Tai vaikka viihtyisikin, yhtä karu on tilanne jos henkilön suoriutuminen tehtävässä ei vastaa työnantajan odotuksia. Niinikään kallis väärä valinta on työnantajalle yhtä lailla sen parhaan kandidaatin karsiutuminen jonkin erheellisen päätöksen, tai sanotaanko tulkinnan, johdosta valintaprosessissa.

Miten käy jos haastattelija on vaikkapa haastattelemansa kandidaatin CV:n pohjalta jo muodostanut vahvan ennakkokäsityksen tämän vahvuuksista – tai mahdollisista heikkouksista? Tulevatko kandidaatin osaaminen, ominaispiirteet ja potentiaalinen sopivuus käsillä olevaan tehtävään silti kattavasti läpikäydyksi haastattelun aikana? Vai sortuuko haastattelija joko valikoivin kysymyksin – tai vastauksia suodattavan, valikoivan kuulon johdosta – painottamaan ennakkokäsitystään vahvistavia elementtejä kandidaatin profiilissa? Mikäli työnhakijan papereihin tutustuminen etukäteen vähentää merkittävästi todennäköisyyttä että haastattelija kykenisi asennoitumaan haastateltavaan objektiivisesti, eikö silloin olisi parempi pitää työhaastattelut pääosin ilman valmistautumista, niin ettei haastattelijalla ole etukäteen mitään tietoja haastatteluun tulevasta kandidaatista?

Mainittu asiantuntija-maallikko vastakkainasettelu on sekin tässä yhteydessä mielenkiintoinen. Kun haastateltavaksi saapuu ehkä kymmeniä hakemuksia lähettänyt ja useissa haastatteluissakin viimeaikoina ollut työnhakija, ja pöydän toisella puolella istuu rekrytoinnissa kokematon, harvoin haastatteluja pitänyt esimies, niin kumpi on siinä tilanteessa asiantuntija ja kumpi maallikko? Näitä tilanteita nimittäin on, ja paljon. Hyvin eri kokoisissakin organisaatioissa on esimiehiä jotka ovat perineet valmiin tiimin, jossa vaihtuvuus on ollut pientä tai jossa porukkaa on kierrätetty uusien tehtävien avautuessa – uusien tiimiläisten rekrytointiin ei ole välttämättä vuosikausiin ollut tarvetta, jos koskaan. Yhtäkkiä esimiehen sitten pitäisi kyetä arvioimaan työhakemuksia, tietämään mitä (ja miten) haastattelussa olisi syytä selvittää, ja laittamaan kandidaatteja paremmuusjärjestykseen tehtävänkuvan pohjalta. Tunnen lukemattomia, vähintään vuosikymmenen esimieskokemuksen omaavia henkilöitä, jotka ovat siinä tilanteessa hyvin tukevasti mukavuusalueensa ulkopuolella.

Yksi parhaista keinoista työnantajan työkalupakissa onnistuneen rekrytoinnin varmistamiseksi on huolehtia siitä että valintaprosessissa on mukana riittävästi rekrytointikokemusta. Sen ilmeisimmän tahon, eli käsillä olevan tehtävän suoran esimiehen, ohella voi valintaprosessiin pyytää kollegan mukaan pitämään toisen haastattelukierroksen, tai sisällyttää ko. tehtävän muiden sidosryhmien edustajia. Alaiset ovat useimmiten hyvinkin kiitollisia päästessään vaikuttamaan oman esimiehensä valintaan. Harva asiakaskaan kieltäytyy tarjotusta tilaisuudesta osallistua tulevan kontaktihenkilönsä valitsemiseen. Toisaalta ammattirekrytoijalta voi saada tehtävänkuvan suoria sidosryhmiä neutraalimman arvion kandidaattien vahvuuksista ja heikkouksista.

Kuuntelutaidot ovat luonnollisesti aivan keskeisiä työhaastattelun onnistumiseksi. Haastattelijan osalta tilanne on tässä mielessä vaativampi – hän joutuu paitsi johtamaan keskustelun etenemistä, myös päättämään mitä kysyy seuraavaksi, ja tavalla tai toisella rekisteröimään saamansa vastaukset. Jatkokysymys annettuun vastaukseen vähentää väärinymmärryksen vaaraa, ja osoittaa samalla kohteliaasti että haastattelija on keskittynyt kuuntelemaan. Yksi hyvän haastattelijan kuuntelutaitojen ilmentymä on myös se, että hän kiinnittää huomiota myös seikkoihin joita haastateltava nimenomaan ei sano.

’I know you can hear me – but are you listening?’, kysyi amerikkalainen konsultti esityksessään joskus takavuosina. On todellakin eri asia kuunnella, kuin vain kuulla. Olisi myös helppo kuvitella että maassa jossa vaikeneminen on kultaa, kuuntelemisen taito on vähintäänkin äidinmaidosta omaksuttu synnyinlahja. Ihan näin helpolla me emme tällä mittarilla valitettavasti loista.

Suorittavan työn korvautuminen teknologian kehittymisen myötä asiantuntijatyöllä on johtanut myös hyvien vuorovaikutustaitojen yleistymiseen valintakriteerinä mitä moninaisemmissa tehtävissä, eri toimialoilla. Kovin kummoista kristallipalloa en siltä osin tarvitse ennustaakseni että omien viestintätaitojen ylläpitämisestä/kehittämisestä on aina hyötyä. Riippumatta siitä kummalla puolella pöytää istuu.

Sultans of swing – in Slush

You get a shiver in the dark, it’s raining in the park, but meantime: the lazers cut the air in the dark venue at the exhibition center in Helsinki, and the notably heterogeneous crowd seems to flow every direction. Even though the air conditioning keeps up with the crowd surprisingly well, there is a stark contrast between, well, the slushy November weather outdoors and the temperature in Slush. If one had to describe how it would be like inside an ant’s nest, the atmosphere at the Slush 2017  would probably be fairly close.

You step inside but you don’t see too many faces. Honestly, the venue is simply so dark, that it takes a while for the eyes to adjust. In most situations, the size of the name badges every participant has to wear when entering Slush would be a cause of laughter, even embarrassment. But in this particular venue, even the sizable badges are barely readable due to the remarkably dim lighting. At the same time, the darkness makes for a compelling special effect – it sets Slush apart from any and every business forum I have ever attended, closely resembling the atmosphere of a night club instead. But a vast, massive one at that!

There were several stages for the key note speakers inside the venue – the main one called Founder Stage really looked like something Beyonce could get up on at any moment. The light show and the screens around that stage seemed to be short of only pyrotechnics. Most of the stages were set up so that the speaker was at the center, and the information-hungry crowd all around them. From what I could witness, the presentations – or actually many of them were more like interviews, with interviewers coming from the BBC and the like – attracted crowds beyond capacity. Slush is not trying to compete with Nordic Business Forum on the household names as speakers; instead, the speakers here were stars of the business world in one form or another, and as such well known by the initiated. Well, a household sports celebrity was on the agenda: one man who stepped right up to the microphone at Slush was the two-time Formula One world champion Mika Häkkinen.

Most obviously, Slush has managed to establish a globally unique reputation in the start-up scene. Kudos to all the initiators and organizers for that! The diversity of businesses present was borderline unbelievable. The fact that so many embassies had their own stands in the event is a solid testimonial to the importance of Slush as ‘the event’ to be seen in. I came to the same conclusion also with regards to some of the largest Finnish companies that had sizable stands in Slush: they did not necessarily have anything particularly new and exciting to showcase in the event, and they certainly have not qualified as start-ups for decades. However the nature of the event has such a high coolness factor that the established businesses aim to make use of it to perhaps revitalize their company image, particularly in the eyes of fresh talent.

And talent – if anything, the Slush event is full of that. Ranging from the passionate and driven entrepreneurs, to the recognized players as the key note speakers, to the thousands of volunteer workers (typically local students/graduates) making sure that anything and everything runs smoothly. Not forgetting the paying audience, ranging from the investors to the potential customers to the plain curious. Since nearly everybody is there, it comes as no surprise that recruitment is high on the agenda for many of the companies present. Some are looking to attract talent in the event itself – others are counting on Slush presence helping them to plant seeds in the minds of desired target profiles, to enhance future recruitment. To enable valuable encounters, the organizers had also a recruitment app available for the event as a kind of a match-making tool.

I did not come across Guitar George, but the hilarious Windows95 deejay at the Slush-store certainly captured my attention. Not only by the retro music he was playing, but by his appearance and those moves. The shorts… well, let’s not go there.

It will be interesting to see how and where Slush as an event evolves from the current shape. With its various sub-theme events catering to for example music, mobility and science, it is already bringing Helsinki alive in the darkest time of the year. At Slush, they mind. And they make the scene.

Kunnianhimon vaikutteista työyhteisössä

Mikä siinä on että yhdelle riittää kahdenkeskinen kiitos hyvin tehdystä työstä, ja toiselle mikään määrä ilotulitteita ja kohdevaloja ei tunnu olevan tarpeeksi näkyvä tunnustus omalle aikaansaannokselle? Niinpä niin. Taas ollaan siellä persoonallisuudenpiirteiden kiehtovassa maailmassa. Tässä nimenomaisessa tapauksessa kyse on kunnianhimosta, miten vahvana piirteenä se henkilössä vaikuttaa. Kunnianhimon voimakkuudella on huomattavan vahva vaikutus paitsi henkilön omaan työskentelyyn, myös siihen miten hän toimii tiimissä ja millaisena työkaverina hänet mielletään.

Kilpailu nähdään pääsääntöisesti hyvänä, kehitystä eteenpäinvievänä voimana: se pakottaa tsemppaamaan, luo uutta, edesauttaa teknologian ja palveluiden kehittymistä. Yksi vahva indikaattori korkeasta kunnianhimosta on halu kilpailla – ja mieluummin muita vastaan kuin muiden kanssa. Tietyntyyppisissä tehtävissä kilpailuvietti ja kunnianhimo ovat niin keskeisiä hyvälle tulokselle, että niitä kannattaa työnantajan jopa ruokkia: kun myyntipäälliköt ja aluepäälliköt kilpailevat siitä kuka myy eniten tai parhaalla katteella, keskinäinen kilpailu tyypillisesti parantaa koko organisaation myyntiä. Toimitusjohtajillakin ainakin keskimääräinen kunnianhimo on yleensä toivottava piirre – kilpailun kohteena silloin erityisesti markkinaosuus. Kunnianhimoinen henkilö näkee kilpailemisessa ensisijassa mahdollisuuden osoittaa paremmuutta ja saada julkista tunnustusta ja näkyvyyttä.

Urakehitys on yksi sektori johon korkea ambitiotaso pyrkii vaikuttamaan: yhdessä ja samassa työtehtävässä ei helpolla viivytä paria-kolmea vuotta kauempaa, ellei se esimerkiksi kasvavien myyntitavoitteiden kautta mahdollista mielikuvaa edistymisestä. Työnantajatkin voivat vaihtua keskimääräistä useammin – näin ei kuitenkaan aina ole; uraohjuksetkin tietävät että kokonaan uudessa organisaatiossa oman näkyvyyden rakentaminen alusta ja tulosten saaminen huomioiduksi ei ole ihan yksinkertaista. Potentiaaliseksi riskiksi henkilön kunnianhimo nousee työyhteisössä helpoimmin juuri urakehityksen kautta: omat työkaverit nähdään ensi sijassa kilpailijoina siitä seuraavasta ylennyksestä. Muiden auttaminen tulee pahimmillaan kyseeseen vain silloin jos henkilö näkee tilanteessa ponnahduslaudan oman itsensä esiintuomiseen.

’Oikeudenmukainen kohtelu’ on yksi hyvin yleinen kuvaus siitä, millaista esimiestoimintaa pidetään hyvänä. Siihen onkin konseptuaalisella tasolla helppo yhtyä. Kovin korkealla kunnianhimolla varustetuilla henkilöillä vain on oma näkemyksensä siitä mikä kulloinkin on oikeudenmukaista. Jos tilanne kuin tilanne näyttää itselle siltä että aina muut saavat liian ison osan huomiosta tai palkkiosta, itselle kuuluisi enemmän, niin maaperä ei ole otollisimmillaan hyvän tiimihengen kukoistaa.

Saattaa kuulostaa erikoiselta, mutta voimakkaan ambition ajamat henkilöt ovat myös huomattavan stressialttiita. Stressiä ei niinkään luo se, että viihdytään erityisesti kilpailutilanteissa. Ongelma syntyy omasta tavoiteasetannasta: jos jatkuvasti asetetaan itselle tavoitteita mitä ei voi saavuttaa, jokainen voi kuvitella millaista painetta tämä luo.

Korkealla ambitiolla varustettujen yksilöiden vastavoiman työyhteisöissä muodostavat ne taustavaikuttajat, jotka tyypillisesti suorittavat oman työnsä erinomaisesti, mutta eivät halua pitää tekemisestään meteliä eivätkä nauti esillä olemisesta. Kiitos hyvin tehdystä työstä on heille kuitenkin aivan yhtä tärkeää kuin kenelle tahansa – sen ei vain tarvitse olla julkista, henkilökohtainen kiitos esimieheltä tai asiakkaalta riittää mainiosti. Ilman näitä taustavaikuttajia, jotka oman sarkansa ohella tyypillisesti ovat innokkaita auttamaan myös kolleegojaan onnistumaan, ei yksikään organisaatio toimi eikä tulosta synny.

Esimiehen rooli tiimin vetäjänä korostuu tässä(kin) vastakkainasettelussa.  Hyvä esimies näkee metsän puilta ja pitää itsensä selvillä tiimiläisten aikaansaannoksista olemalla aktiivisesti tekemisissä jokaisen tiimiläisensä kanssa – ei vain sen kunnianhimoisimman joka erityisen mielellään antaa esimiehelle tilannepäivityksen koko tiimin osalta, saavutuksia vahvasti omien intressiensä suuntaan värittäen. Mitä enemmän työskentely tapahtuu etänä tai niin että esimies on vallan eri lokaatiossa kuin alaisensa, sitä suuremmaksi kasvaa riski siitä etteivät tiimiläisten saavutukset välity esimiehelle totuudenmukaisesti. Se joka on eniten äänessä tai huutaa kovimmin saa vähänkään epävarmalta tai mielistelyn edessä taipuvalta esimieheltä helposti suhteettoman suuren osan huomiosta. Kun tämä tapahtuu toistuvasti, on kokonaiskuvan vääristymistä jo vaikea välttää. Pahimmillaan esimies ei itse tiedosta tätä kehitystä – varsinkin jos ei ole perillä tiimiläistensä persoonallisuuksista ja siitä, miten ne kunkin käyttäytymiseen ja odotuksiin vaikuttavat.

Työyhteisön jäsenten luontaisilla taipumuksilla on keskeinen merkitys työilmapiiriin ja synergian toteutumiseen. Meistä jokaisessa on vahvuuksia ja heikkouksia sekä taidoissa että persoonallisuudessa, suhteessa omaan tehtävään / vastuualueeseen. Jotta henkilön vahvuudet tulevat hyödynnettyä organisaation eduksi – ja vastaavasti puutteiden vaikutus minimoitua – on ne ensin tiedostettava. Muuten voisi henkilövalinnat yhtä hyvin hoitaa noppaa heittämällä.

Eväitä erottumiseen – ellet ole saimaannorppa

Aika on virtaa – ja virta on yhtä ärsykkeiden tulvaa. Lukemattomilta erikokoisilta näytöiltä, kuulokkeista ja kaiuttimista vyöryy huomiostamme kilpailevaa viestintää, satunnaisista lihaa ja verta olevien lajitoverien live-kohtaamisista nyt puhumattakaan, käytännössä koko valveillaoloaikamme. Ehkä hiukan rajallisemmin jos olet sähköttömällä kesämökillä, mutta auta armias kun sieltä piipahdat edes kyläkauppaan sitä gluteiinitonta hylamakkaraa hakemaan!

Erottumisen tarve onkin ärsykevyöryn seurauksena muodostunut aikamme keskeiseksi, ehkä jopa keskeisimmäksi, haasteeksi. Riippumatta siitä mikä on oma tulokulmasi asiaan – oletko markkinointiviestin tarttuvuuden kanssa pähkäilevä myyntikanuuna, työnantajaprofiilia kiillottava toimitusjohtaja, vai muista kandidaateista erottumaan pyrkivä työnhakija. Erottua pitää. Ja mielellään vielä positiivisesti, niin että jää mieleen, ja herättää mielenkiintoa. Ei ole muuten ihan piece of päivänkakkara!

Helsingin Sanomien pääkirjoitus  16.9.1998 oli otsikoitu ’Informaatioähky uhkaa nykyihmistä’. Ja tuosta on kamelinkarvaa vaille 20 vuotta! Uskallan väittää että nykytilaan verrattuna informaatiotulva on vielä tuolloin ollut vähintäänkin maltillista, ellei jopa hallittavaa. Kuluneen vuoden aikana kun porkkananvärisen hiustupeen myötävaikutuksella on huomattavasti aiempaa merkittäväksi kilpailijaksi meidän Neandertalin jälkeläisten mielenkiinnosta noussut myös disinformaatio – nämä ’vaihtoehtoiset totuudet’. Ei riitä enää se että valikoi mille ärsykkeille aikaansa antaa – pitää myös arvioida yksittäisen viestin uskottavuutta ja luotettavuutta.

Visuaalisuuden merkitys mielenkiinnon herättämisessä korostuu ärsykemäärän kasvaessa. Valtaosaa eteen osuvista teksteistä ei kukaan meistä ehdi lukea, ja jotta lukupäätös jonkun yksittäisen tekstin osalta syntyisi, pitää mielenkiinto sisältöön herättää hersyvällä otsikolla ja vähintäänkin alkuräjähdystä kolmiulotteisena esittävällä kuvalla. No melkein. Kuvallinen viestintä on tietenkin helpompi (lue: nopeampi) omaksua kuin tekstimuotoinen sisältö. Ja sitä paitsi, jos teinien lukuinto jatkuvasti vähenee, viestinnän visuaalisuus lisääntyy kohta myös pakottavammasta tarpeesta – kohderyhmä ei välttämättä enää ymmärrä tekstiä, tai ei ainakaan missään määrin orientoidu tekstimuotoiseen sisältöön. Kuvat ja videot kanssakäymisestä asiakkaiden kanssa ja yrityksen toimitilojen viihtyisyydestä, sekä sopivin tehostein visualisoitu yrityksen arvojen esittely rakentavat yrityskuvaa – tekstimuotoiset työntekijöiden esittelyt/kertomukset jäävät yhä kasvavalta osin ärsykevyöryn tallaamaksi.

Tarina ei silti koskaan menetä tehoaan. Tai itse ainakin uskon näin. Hyvä tarina jää mieleen, ja sitä kerrotaan (lue: jaetaan) eteenpäin. Vain määritelmä sille mikä tekee tarinasta ’hyvän’, muuttuu ajassa. Tarinoiden ’kuluttamisen’ pitää olla erinomaisen vaivatonta – mieluiten niin helppoa että hyvää tarinaa voi kuunnella tai katsella samalla kun föönää sen näyttelyvalion puudelinsa vatsakarvoja. Muutamassa kymmenessä sekunnissa omaksuttava tarina vie monella henkilötunnuksen omistajalla voiton puolen tunnin juonimaratonista. Eihän sitä stooria muuten edes muista – eikä pidempää kannata jakaa muillekaan kun eivät kuitenkaan ehdi moisesta kiinnostua. Työnhakijan kerronnallinen lahjakkuus ei useinkaan tule erottuvasti esiin kertomalla kuka ja mitä on – lähemmäksi mielenkiintoisia vivahteita päästään yleensä kuvaamalla miksi on. Omakohtainen evoluutioteoria työkokemuksen kautta? Siitä saa tarinan – ja se erottuu paremmin kuin sieltä oppivuosien loppumetreillä saadulle kankealle lomakepohjalle kuvattu kronologinen työhistoria.

Nyrkkeilijät eivät ole kuulkaa ainoa ammattiryhmä jolle kombinaatiot ovat suoranainen elinehto selviytymiselle. Jos jäpittää paikallaan kuin kehän lattiaan ruuvattuna ja naputtaa pelkkää vasenta suoraa, nukkumatti tulee takuuvarmasti viimeistään toisessa erässä. Yhtä vahvasti nukkumattia houkutteleva on A4-liuskan mittainen työhakemus jonka jokainen lause alkaa ’Minä olen…’ tai ’Minulla on…’. Työnantaja kysyy oikeutetusti, mitä hyötyä siitä on meille. Kun tuossa saapuneiden työhakemusten kansiossa on sata muutakin ärsykkeenä toimivaa CV:tä, niin miten haluat erottua? Kombinaatioita kehiin – kannattaa laittaa samaan tyrmäävän tehokkaaseen pakettiin vahvuuksien ja saavutusten vasempien suorien lisämausteiksi vaikkapa luontaisten taipumusten jalkatyötä ja vapaa-ajan intressien oikeita koukkuja. Se vielä hyvässä tarinamuodossa ja esteettisesti paketoituna, niin haastattelukutsu kehätuomarilta ei liene kaukana.

Positiivisessa erottumisessa onnistuttuasi on hyvä muistaa ne pari muuta tehokkaan viestinnän keskeistä oppia: kyky tiivistää olennaiseen, ja toiston merkitys. Tarjolla olevaa uniikkia lisäarvoa ei ole syytä piilottaa lakiteksteihin tai jonkun muulla tavoin kryptatun koodikielen taakse, vaan mieluummin tuoda viestin keskiöön. Ja kertaus on opintojen velipuolikuu. Kummastakin on etua hyvän muistijäljen jättämiseen.

Jos nyt kaiken yllä olevan valossa – ja vielä muutaman kymmenen muun ärsykkeen osuttua reseptoreihisi sillä aikaa kun tätä blogia olet lukenut – haluamasi kohderyhmän mielenkiinnon herättäminen vaikuttaa ylipääsemättömän haastavalta, niin ei hätä ole sedän näköinen. Koska Saimaan rannassa nököttävä kivi tai marketin kassalla pyörivä ostoshihna keräävät tässä informaatioähkyn ajassakin satojatuhansia silmäpareja jopa tunneiksi ruutua tuijottamaan, niin kriittisyytemme sen valinnassa mihin aikaamme käytämme ei ehkä kuitenkaan ole niin pitkälle kehittynyttä kuin joku edistyneempi kädellinen saattaisi kuvitella.

Toivotan sinulle hyvää kesää.

Sailing the entrepreneurial waters

Picture yourself on a massive cruise ship, as one of the thousands of passengers. Everything you need to survive is provided for, and there are quite a number of options available to occupy your time with. There are people with every imaginable background and profession among the thousands of passengers – if you need any assistance, there is someone who can help. Sure, the large vessel is not the quickest to maneuver, and it will not even fit in the small harbors. But by the sheer size of it, the ship can withstand various weather conditions, and you really feel quite safe onboard. Now, imagine that cruise lasted for 15 years. Yes, one-five. And all of a sudden you wake up in a tiny sailboat, in an open sea, with just one other person onboard. That sailboat is not going to move, unless the two of you figure out what it takes to make it move. There is nothing to eat until you learn to catch fish. It will not come to any harbor, unless you know how to navigate to one. Along the way, you will surely feel every wave tilting your entire universe. But the two of you have the opportunity to figure it all out, and embark on a journey of possibilities. If only that darn wind would start blowing!

That is pretty much how I felt starting up a business with a friend of mine, after 15 years in a corporate machine. Even the word I was supposed to associate myself with, felt awkward: entrepreneur. Heck, I am still struggling to even pronounce that one. Ent-reee-pre-noir… or something. The Finnish equivalent of it, ‘yrittäjä’, is not helping. I am what?

Now, having the first four years as an entrepreneur under my belt, I thought it would be a good time to reflect a little bit. I will address what I have learned to be some key attributes in getting a business going. Who knows, maybe someone who is just about to disembark from that large vessel, finds the following outtakes from my Captain’s Log useful.

Credibility

If I had to summarize the essence of entrepreneurship in one word, this would be it. Does your company appear professional and trustworthy enough that any prospective client would consider you? If you were in their shoes, would you buy from yourself? Every choice you make as an entrepreneur boils down to this. You can establish numerous building blocks that help, such as professional-looking interfaces – anything from business cards to www-pages, from office location to attire – but at the end of the day, you cannot buy credibility. You have to earn it by walking the talk.

Awareness

Waiting for a prospective client to ask you for a quotation on your product or service will be a darn long wait if they do not even know that you exist. Getting some media coverage can help – but it is a good idea to be critical and selective on what you sponsor or where you buy advertisement space, especially in the high-risk start-up phase. Explore other options as well: start a blog or get active in some professional forums of your target customer groups, or both, to build visibility. Make use of B2B-events for networking (will be a good idea to do some value analysis here on whether to buy a stand in such an event, or join as a participant). Get active in selected social media channels, and share meaningful content with the right hashtags.

References

What other companies you have as your clients? This is one of the first questions you are guaranteed to face in every prospective client meeting until your company name is known. If you do not have any reference, it is very, very difficult to walk away with a signed contract. On the other hand, having notable references will go a long way in establishing credibility.

Pilots/trials

Rather than defining your product or service to the maximum detail in the isolated comfort of your own pothole, get your half-baked ideas or demos to prospective clients. Observe, ask questions, and listen. Make corrections, and launch the version 2.0. Repeat. Involving your customers to the development of your offering is probably the best way to reduce sheer waste of money in the development phase of your NextBestThing. In this context, consider doing a trial project for a prospective client even for free – as long as they agree to act as your reference after a successful pilot.

Partnerships

From cruise ships to partnerships – smooth sailing! But seriously, having a few well selected partners, whose offering is not directly competing with yours but rather complementing your service menu, can make quite a difference in getting your new business going. You partners may fill any gap you perhaps have in your references, to convince a new client. Partners can also be useful sounding boards when developing something new. Also, jointly with your partners you may perhaps bid for more sizeable deals than any of you could alone.

Service is king

Once you build a reputation as someone who listens to their client, strives to understand their unique challenge, provides a custom-fit solution and delivers on it, you are onto something great! Your clients will remember how your service made them feel. On the rare occasion that some aspect of your deliverable does not meet customer expectation, the quality of your service can recover the situation. My argument: whatever your line of business, you cannot afford to offer poor customer service.

I feel the wind picking up, need to go now. After four years, I still cannot quite control the wind. But at least I can adjust the sail.

Yksi hyötysuhteeltaan paras energiamuoto lienee synergia

Peruskoulun matematiikankirja on täynnä näitä suolapähkinöitä: Eemelin viikkoraha on viisi euroa. Jos Eemeli haluaa ostaa jalkapallon jonka hinta on 30 euroa, montako viikkoa Eemelin pitää säästää ennen kuin hän pystyy pallon ostamaan? Koska matematiikanopettaja valistaa pikku-pelikaaneja että oikea vastaus on kuusi viikkoa, menetetään iso osa synergiasiementen kylvämisestä jo peruskoulussa. Täydet pisteet tehtävästä tulisi antaa Juusolle joka vastaa seuraavasti: Eemeli käy kysymässä naapurin Matilta ja Tiinalta haluaisivatko nämä pelata hänen kanssaan jalkapalloa, ja näiden innostuttua ajatuksesta jokainen säätää viikkorahoistaan kympin pallon ostamiseen yhdessä. Pelaamaan päästäänkin jo kahdessa viikossa.

Pienyritykset ovat omien resurssiensa rajallisuuden johdosta ehkä herkimpiä tutkimaan yleishyödyllisiä yhteistyömalleja. Kyntämätöntä sarkaa on edelleen toki myös niiden joukossa. Mainostilan ostaminen tai tapahtumien sponsorointi kimpassa muutamankin yrityksen kesken avaa ihan erilaisia mahdollisuuksia kuin mihin pelkästään oman markkinointibudjetin raamit riittävät. Hankinnoissa yhteistyön voima on vieläkin yleisemmin hyödynnetty – oli sitten kyse vaikka lisenssimaksuista, konttorituoleista tai parkkipaikkojen kuukausivuokrasta, niin volyymin kautta saa useimmiten neuvoteltua aika erinäköisen kappalehinnan kuin ainakaan pienen yrityksen vain omaan tarpeeseen hankintoja tehdessä.

Yhtiökumppanini Tampereella masinoima 100paikkaa.fi kampanja on jo nyt erinomaisilla tuloksillaan mainio esimerkki yhteistyön voimasta myös rekrytoinnissa. Aika vaikeaa – tai ainakin kallista – olisi yhdenkään kampanjassa mukana olevan yksittäisen ICT-sektorin yrityksen ollut saavuttaa saman tasoista näkyvyyttä tarjoamilleen työpaikoille omin avuin, kuin mitä nyt kaikki jo yli 20 mukana olevaa työnantajaa ovat saaneet.  Vaikka mukana on osin keskenään kilpailevia työnantajia, se tosiasia että yhteensä tarjolla olevien työpaikkojen määrä ylitti uutiskynnyksen, on lisännyt sekä alan asiantuntijoiden mielenkiintoa että hakemusten määrää juuri näitä yrityksiä kohtaan. Osa mukana olevista yrityksistä on myös päässyt radioon tai lehteen kertomaan kampanjasta ja omasta toiminnastaan. Myös koko Tampereen talousalueen profiili on ainakin joltain osin kampanjan myötä saanut nostetta, tämä näkyy jo pelkästään kasvuna Pirkanmaan ulkopuolelta tulleiden työhakemusten määrässä.

Seuraava vaihe voisi sitten olla yksittäisen työntekijän tai työntekijäpoolin työpanoksen jakaminen eri työnantajien kesken. Käytännön toteutus ei esimerkiksi työnantajavelvoitteiden ja liikesalaisuuksien osalta ole yhtä suoraviivaista kuin yllä olevissa esimerkeissä, mutta esimerkiksi kysynnän ruuhkapiikkien resursointiin tai tukitoimintojen organisointiin yrityksen kasvuvaiheessa tämän tapainen ratkaisu voisi olla hyvinkin toimiva. Ja entä ne Account Managerit? Siinä vasta mahdollisuus! Sen sijaan että joka yrityksellä olisi vain omia tuotteita kauppaava myyjärykmenttinsä, eikö kannattaisi tässäkin tehdä yhteistyötä etenkin toistensa tarjontaa täydentävien tuotteiden ja palvelujen tarjoajien kesken, ja valjastaa toinen toisensa myyjät tarjoamaan jokaisen tuotteita sovittavalla provisio-korvauksella? Asiakkaatkin kiittävät kun saavat samalla neuvottelulla kokonaisvaltaisempia ratkaisuja – ja myyntiedustajakaan tuskin pistää hanttiin korkeampaa tilipussia.

Mikään ei estä yhteistyötä myöskään työnhakijoiden kesken. Sen sijaan että jokainen pähkäilisi itsekseen onko oma CV tai sosiaalisen median profiili nykyisellään toimiva, tai antaako työhakemus itsestä sellaisen mielikuvan kuin on tarkoitus, miksei asiasta voisi pyytää muutaman muunkin työnhakijan näkemystä? Jos ei omasta tuttavapiiristä valmiiksi löydy, niin ainakin sosiaalisesta mediasta kiinnostuneita löytynee helposti. Kilpailu samoista työpaikoistakaan ei muodostu tällaisen yhteistyön esteeksi kun tähän ’vertaistukeen’ valitsee eri alojen ammattilaisia. Muutenkin työnhakuprosesseista saaduista kokemuksista keskustelu toisten samassa kanootissa olevien kanssa voi tuoda sekä hyviä vinkkejä, itseluottamusta että mielenrauhaa? Lisäbonuksena vielä se että vaikka viikoittain asian tiimoilta kokoontumalla tulee samalla vaihtelua omaan kalenteriin ja pääsee vähän tuulettumaan sieltä työpaikkailmoitusten kahlaamisen ääreltä. Pelkkiä hyötyjä – ei siis sinänsä mikään ihme että joitain tähän ajatukseen perustuvia työnhaun preppauskursseja on kokeiltu myös TE-toimiston taholta.

Yksi yhteinen nimittäjä kaikilla yllämainituilla yhteistyön muodoilla synergiaetujen saavuttamiseksi on: jonkun pitää tehdä aloite. Mitä merkittävämmistä ja ilmeisemmistä hyödyistä on kyse, sitä helpompi on saada muita innostumaan mukaan. Mutta jonkun on aina otettava se ensimmäinen askel, heitettävä idea ilmoille, ja tyypillisesti koordinoitava yhteishankkeen luomista ja etenemistä.

Vuodelle 2017 ehtii vielä hyvin asettaa itselle tavoitteen jonkin tällaisen projektin käynnistämisestä joko työ- tai harrasteyhteisön tai vaikka vain oman talouden hyödyntämiseksi.

Yhteistyö luo lisää yhteistyötä. Ja työtä.

P.S. Alun esimerkkiä oli luonnollisesti yksinkertaistettu. Käytännössähän jalkapallon hankintaan menisi hiukan pidempään koska niin Eemelin kuin naapurin tenavienkin viikkorahasta pari euroa kuluu aina karkkeihin.