Sailing the entrepreneurial waters

Picture yourself on a massive cruise ship, as one of the thousands of passengers. Everything you need to survive is provided for, and there are quite a number of options available to occupy your time with. There are people with every imaginable background and profession among the thousands of passengers – if you need any assistance, there is someone who can help. Sure, the large vessel is not the quickest to maneuver, and it will not even fit in the small harbors. But by the sheer size of it, the ship can withstand various weather conditions, and you really feel quite safe onboard. Now, imagine that cruise lasted for 15 years. Yes, one-five. And all of a sudden you wake up in a tiny sailboat, in an open sea, with just one other person onboard. That sailboat is not going to move, unless the two of you figure out what it takes to make it move. There is nothing to eat until you learn to catch fish. It will not come to any harbor, unless you know how to navigate to one. Along the way, you will surely feel every wave tilting your entire universe. But the two of you have the opportunity to figure it all out, and embark on a journey of possibilities. If only that darn wind would start blowing!

That is pretty much how I felt starting up a business with a friend of mine, after 15 years in a corporate machine. Even the word I was supposed to associate myself with, felt awkward: entrepreneur. Heck, I am still struggling to even pronounce that one. Ent-reee-pre-noir… or something. The Finnish equivalent of it, ‘yrittäjä’, is not helping. I am what?

Now, having the first four years as an entrepreneur under my belt, I thought it would be a good time to reflect a little bit. I will address what I have learned to be some key attributes in getting a business going. Who knows, maybe someone who is just about to disembark from that large vessel, finds the following outtakes from my Captain’s Log useful.

Credibility

If I had to summarize the essence of entrepreneurship in one word, this would be it. Does your company appear professional and trustworthy enough that any prospective client would consider you? If you were in their shoes, would you buy from yourself? Every choice you make as an entrepreneur boils down to this. You can establish numerous building blocks that help, such as professional-looking interfaces – anything from business cards to www-pages, from office location to attire – but at the end of the day, you cannot buy credibility. You have to earn it by walking the talk.

Awareness

Waiting for a prospective client to ask you for a quotation on your product or service will be a darn long wait if they do not even know that you exist. Getting some media coverage can help – but it is a good idea to be critical and selective on what you sponsor or where you buy advertisement space, especially in the high-risk start-up phase. Explore other options as well: start a blog or get active in some professional forums of your target customer groups, or both, to build visibility. Make use of B2B-events for networking (will be a good idea to do some value analysis here on whether to buy a stand in such an event, or join as a participant). Get active in selected social media channels, and share meaningful content with the right hashtags.

References

What other companies you have as your clients? This is one of the first questions you are guaranteed to face in every prospective client meeting until your company name is known. If you do not have any reference, it is very, very difficult to walk away with a signed contract. On the other hand, having notable references will go a long way in establishing credibility.

Pilots/trials

Rather than defining your product or service to the maximum detail in the isolated comfort of your own pothole, get your half-baked ideas or demos to prospective clients. Observe, ask questions, and listen. Make corrections, and launch the version 2.0. Repeat. Involving your customers to the development of your offering is probably the best way to reduce sheer waste of money in the development phase of your NextBestThing. In this context, consider doing a trial project for a prospective client even for free – as long as they agree to act as your reference after a successful pilot.

Partnerships

From cruise ships to partnerships – smooth sailing! But seriously, having a few well selected partners, whose offering is not directly competing with yours but rather complementing your service menu, can make quite a difference in getting your new business going. You partners may fill any gap you perhaps have in your references, to convince a new client. Partners can also be useful sounding boards when developing something new. Also, jointly with your partners you may perhaps bid for more sizeable deals than any of you could alone.

Service is king

Once you build a reputation as someone who listens to their client, strives to understand their unique challenge, provides a custom-fit solution and delivers on it, you are onto something great! Your clients will remember how your service made them feel. On the rare occasion that some aspect of your deliverable does not meet customer expectation, the quality of your service can recover the situation. My argument: whatever your line of business, you cannot afford to offer poor customer service.

I feel the wind picking up, need to go now. After four years, I still cannot quite control the wind. But at least I can adjust the sail.

Yksi hyötysuhteeltaan paras energiamuoto lienee synergia

Peruskoulun matematiikankirja on täynnä näitä suolapähkinöitä: Eemelin viikkoraha on viisi euroa. Jos Eemeli haluaa ostaa jalkapallon jonka hinta on 30 euroa, montako viikkoa Eemelin pitää säästää ennen kuin hän pystyy pallon ostamaan? Koska matematiikanopettaja valistaa pikku-pelikaaneja että oikea vastaus on kuusi viikkoa, menetetään iso osa synergiasiementen kylvämisestä jo peruskoulussa. Täydet pisteet tehtävästä tulisi antaa Juusolle joka vastaa seuraavasti: Eemeli käy kysymässä naapurin Matilta ja Tiinalta haluaisivatko nämä pelata hänen kanssaan jalkapalloa, ja näiden innostuttua ajatuksesta jokainen säätää viikkorahoistaan kympin pallon ostamiseen yhdessä. Pelaamaan päästäänkin jo kahdessa viikossa.

Pienyritykset ovat omien resurssiensa rajallisuuden johdosta ehkä herkimpiä tutkimaan yleishyödyllisiä yhteistyömalleja. Kyntämätöntä sarkaa on edelleen toki myös niiden joukossa. Mainostilan ostaminen tai tapahtumien sponsorointi kimpassa muutamankin yrityksen kesken avaa ihan erilaisia mahdollisuuksia kuin mihin pelkästään oman markkinointibudjetin raamit riittävät. Hankinnoissa yhteistyön voima on vieläkin yleisemmin hyödynnetty – oli sitten kyse vaikka lisenssimaksuista, konttorituoleista tai parkkipaikkojen kuukausivuokrasta, niin volyymin kautta saa useimmiten neuvoteltua aika erinäköisen kappalehinnan kuin ainakaan pienen yrityksen vain omaan tarpeeseen hankintoja tehdessä.

Yhtiökumppanini Tampereella masinoima 100paikkaa.fi kampanja on jo nyt erinomaisilla tuloksillaan mainio esimerkki yhteistyön voimasta myös rekrytoinnissa. Aika vaikeaa – tai ainakin kallista – olisi yhdenkään kampanjassa mukana olevan yksittäisen ICT-sektorin yrityksen ollut saavuttaa saman tasoista näkyvyyttä tarjoamilleen työpaikoille omin avuin, kuin mitä nyt kaikki jo yli 20 mukana olevaa työnantajaa ovat saaneet.  Vaikka mukana on osin keskenään kilpailevia työnantajia, se tosiasia että yhteensä tarjolla olevien työpaikkojen määrä ylitti uutiskynnyksen, on lisännyt sekä alan asiantuntijoiden mielenkiintoa että hakemusten määrää juuri näitä yrityksiä kohtaan. Osa mukana olevista yrityksistä on myös päässyt radioon tai lehteen kertomaan kampanjasta ja omasta toiminnastaan. Myös koko Tampereen talousalueen profiili on ainakin joltain osin kampanjan myötä saanut nostetta, tämä näkyy jo pelkästään kasvuna Pirkanmaan ulkopuolelta tulleiden työhakemusten määrässä.

Seuraava vaihe voisi sitten olla yksittäisen työntekijän tai työntekijäpoolin työpanoksen jakaminen eri työnantajien kesken. Käytännön toteutus ei esimerkiksi työnantajavelvoitteiden ja liikesalaisuuksien osalta ole yhtä suoraviivaista kuin yllä olevissa esimerkeissä, mutta esimerkiksi kysynnän ruuhkapiikkien resursointiin tai tukitoimintojen organisointiin yrityksen kasvuvaiheessa tämän tapainen ratkaisu voisi olla hyvinkin toimiva. Ja entä ne Account Managerit? Siinä vasta mahdollisuus! Sen sijaan että joka yrityksellä olisi vain omia tuotteita kauppaava myyjärykmenttinsä, eikö kannattaisi tässäkin tehdä yhteistyötä etenkin toistensa tarjontaa täydentävien tuotteiden ja palvelujen tarjoajien kesken, ja valjastaa toinen toisensa myyjät tarjoamaan jokaisen tuotteita sovittavalla provisio-korvauksella? Asiakkaatkin kiittävät kun saavat samalla neuvottelulla kokonaisvaltaisempia ratkaisuja – ja myyntiedustajakaan tuskin pistää hanttiin korkeampaa tilipussia.

Mikään ei estä yhteistyötä myöskään työnhakijoiden kesken. Sen sijaan että jokainen pähkäilisi itsekseen onko oma CV tai sosiaalisen median profiili nykyisellään toimiva, tai antaako työhakemus itsestä sellaisen mielikuvan kuin on tarkoitus, miksei asiasta voisi pyytää muutaman muunkin työnhakijan näkemystä? Jos ei omasta tuttavapiiristä valmiiksi löydy, niin ainakin sosiaalisesta mediasta kiinnostuneita löytynee helposti. Kilpailu samoista työpaikoistakaan ei muodostu tällaisen yhteistyön esteeksi kun tähän ’vertaistukeen’ valitsee eri alojen ammattilaisia. Muutenkin työnhakuprosesseista saaduista kokemuksista keskustelu toisten samassa kanootissa olevien kanssa voi tuoda sekä hyviä vinkkejä, itseluottamusta että mielenrauhaa? Lisäbonuksena vielä se että vaikka viikoittain asian tiimoilta kokoontumalla tulee samalla vaihtelua omaan kalenteriin ja pääsee vähän tuulettumaan sieltä työpaikkailmoitusten kahlaamisen ääreltä. Pelkkiä hyötyjä – ei siis sinänsä mikään ihme että joitain tähän ajatukseen perustuvia työnhaun preppauskursseja on kokeiltu myös TE-toimiston taholta.

Yksi yhteinen nimittäjä kaikilla yllämainituilla yhteistyön muodoilla synergiaetujen saavuttamiseksi on: jonkun pitää tehdä aloite. Mitä merkittävämmistä ja ilmeisemmistä hyödyistä on kyse, sitä helpompi on saada muita innostumaan mukaan. Mutta jonkun on aina otettava se ensimmäinen askel, heitettävä idea ilmoille, ja tyypillisesti koordinoitava yhteishankkeen luomista ja etenemistä.

Vuodelle 2017 ehtii vielä hyvin asettaa itselle tavoitteen jonkin tällaisen projektin käynnistämisestä joko työ- tai harrasteyhteisön tai vaikka vain oman talouden hyödyntämiseksi.

Yhteistyö luo lisää yhteistyötä. Ja työtä.

P.S. Alun esimerkkiä oli luonnollisesti yksinkertaistettu. Käytännössähän jalkapallon hankintaan menisi hiukan pidempään koska niin Eemelin kuin naapurin tenavienkin viikkorahasta pari euroa kuluu aina karkkeihin.

Työpaikkailmoituksen monet vaikuttimet

”No enhän minä siihen voinut hakea kun ilmoituksessa sanottiin että pitää olla vähintään viisi vuotta työkokemusta vastaavanlaisista tehtävistä, ja minulla on vaan neljä.” Niinpä niin. Suomalainen täsmällisyys saa välillä hämmentäviä muotoja. Se, että tämä maa hyppää etukenossa toteuttamaan jokaista mahdollista EU-direktiiviä, ei useinkaan edesauta täkäläisten työnantajien kilpailukykyä kun kustannukset tahtovat nousta etupainotteisesti kilpailijoihin verrattuna. Yhtään yksiselitteisempää ei ole löytää hyötyjää sille, että uusista uramahdollisuuksista kiinnostunut täsmäohjus lukee työpaikkailmoituksia kuin kivitauluihin hakattuja teesejä. Täytyyhän yksittäisen työnhakijan täyttää jokainen ilmoituksesta suoraan – ja mielellään vielä rivien välistäkin – luettavissa oleva hakukriteeri ja kelpoisuusvaatimus ennen kuin mielenkiintoisintakaan paikkaa kannattaa hakea?

 
Ei tarvitse.

 
On rekrytoivan työnantajan etuoikeus määritellä millaista silmänkääntäjää tai korvamagneettia ollaan milläkin hetkellä palvelukseen hakemassa. Niinhän sen pitääkin olla, että rekrytointia suunnitellessa pyritään miettimään tehtävään optimaalisesti soveltuvan virtuoosin profiili, ja luodaan työpaikkailmoitus sen pohjalta. Katsotaan sitten löytyykö sellaista. Osa valintakriteereistä on sellaisia ettei niistä jousteta, mutta melkoisella varmuudella joukossa on myös sellaisia kriteereitä joiden täyttymisestä voisi tehtävän hoitamisessa olla apua, mutta jotka eivät ole millään muotoa välttämättömiä. Näiden erottelu on ilmoituksen kirjoitustavasta riippuen hyvin helppoa – tai lähes mahdotonta.

 
Työnhakijan on hyvä muistaa, että työpaikkailmoitus on usein muutakin viestintää kuin, no, ilmoitus työnantajalla olevasta avoimesta tehtävästä. Työpaikkailmoituksia lukevat muutkin tahot kuin työnhakijat, ja työnantajan on tietysti fiksua ottaa nämä muutkin vaikuttimet huomioon ilmoitusta laatiessaan.

 
Yksi tällainen intressiryhmä ovat kilpailijat. Se, millaista osaamista yritykseen missäkin määrin palkataan, voi toimia erinomaisena indikaationa yrityksen kilpailijoille siitä mille liiketoiminta-alueille yritys aikoo lähitulevaisuudessa panostaa. Ai tuolla etsitään uudelle organisaatioyksikölle vetäjää? Täällä haetaan kolmea Account Manageria Uudellemaalle. Nuo ovat perustamassa verkkokauppaa uutena jakelukanavana. Ja niin edelleen, ja niin edelleen. Voitte olla ihan varmoja siitä, että tehtävänimikkeistä alkaen yhtenä vaikuttimena työpaikkailmoituksen sisällössä ovat monessa tapauksessa juurikin työnantajan suorat kilpailijat ja se millainen mielikuva yrityksen panostuksista heille halutaan – tai ei haluta – antaa.

 
Toinen hyvin oleellinen tekijä ovat yrityksen asiakkaat – sekä nykyiset että potentiaaliset tulevat sellaiset. Työpaikkailmoituksessa saatetaan esimerkiksi ruuvata joko vaaditun koulutustason tai työkokemuksen määrää yläkanttiin tarkoituksellisesti siksi että halutaan luoda asiakkaille tietty mielikuva yrityksen henkilöstön ammattitaidosta ja pätevyydestä. Käytännössä tämä ei tietenkään tarkoita että koko työnantajan nykyinen henkilöstö, tai edes se henkilö joka ilmoituksella nyt tulisi valituksi, kyseiset kriteerit kokonaisuudessaan täyttäisi. Mutta imagonrakentamiseen voi olla osaltaan ihan toimiva keino tämäkin.

 
Niinikään työnantajan mahdolliset operatiiviset heikkoudet on tietenkin pyrittävä pitämään poissa julkisuudesta – siis myös työpaikkailmoituksista. Jos vaikkapa joku iso projekti uhkaa mennä ns. metsään sen tähden että pari projektin avainhenkilöä on juuri lähtenyt yrityksestä, eikä varamiehiä ole remmissä paikkoja täyttämään, tätä tuskin halutaan sen enempää kilpailijoille kuin esimerkiksi rahoittajillekaan huutaa tiedoksi. Uusia resursseja joudutaan siis etsimään suurpiirteisemmällä työnkuvalla kun ei voida suoraan ilmoituksessa kertoa millaiseen, valmiiksi meneillään olevaan projektiin valittavat henkilöt joutuvat vauhdista hyppäämään mukaan. Samasta syystä esimerkiksi johtoryhmän jäsenten tai vastaavien avainhenkilöiden rekrytointi usein toteutetaan kaikessa hiljaisuudessa suorahakuna – ei haluta etukäteen hermostuttaa sen enempää henkilöstöä, asiakkaita kuin omistajiakaan, että se-ja-se yrityksen ikoni on lähdössä muualle.

 
Eli kun kahlaat läpi niitä potentiaalisesti mielenkiintoisia työpaikkailmoituksia, ei välttämättä ole syytä ihan joka kohtaa jokaisessa ilmoituksessa lukea ehdottomana faktana tai valintaprosessin kannalta yhtä tärkeänä yksityiskohtana. Kun kiinnostava paikka osuu kohdalle, kannattaa aina soittaa ja kysellä lisätietoja ennen hakemuksen lähettämistä. Se ei ole pelkästään se kuuluisa ensimmäinen mahdollisuus tehdä hyvä ensivaikutelma – kahden kesken puhelimitse on paljon julkista ilmoitusta parempi mahdollisuus saada rekrytoivalta esimieheltä tietoa siitä mitä työnantaja on sillä hetkellä hakemassa ja millaiseen tehtäväkenttään valittava henkilö tulee astumaan.
Työpaikkailmoitukset ovat osa työnantajan viestintää, ja ne vaikuttavat osaltaan yrityksen imagoon. Imago taas vaikuttaa suoraan siihen, miten hyvin yrityksen nykyiset kyvyt yrityksessä pysyvät, ja toisaalta miten laadukkaita hakijoita yritys seuraavalla rekrytointikerrallaan onnistuu houkuttelemaan.

 
Rekrytointi, hyvät lukijat, on markkinointia enemmän kuin ehkä olisitte tulleet ajatelleeksikaan!

Persoonallisuustestausko täyttä roskaa?

Professori Liisa Keltikangas-Järvinen otti viime viikolla (HS sekä 15.9. Kauppalehti Optio) hampaisiinsa persoonallisuustestauksen. Sitä ennen (Lääkärilehti 37/15), samainen professori hyökkäsi viestintäteknologian hyödyntämistä vastaan kouluissa. No, ilmeisesti ainakin temperamenttitutkijalla itsellään on temperamenttia.

Kun Suomessa tulee julkisuuteen kritisoimaan persoonallisuustestejä, katsoisin että vähintä mikä asiapitoisuuden osalta tulisi tehdä olisi nostaa esiin että persoonallisuustestaus on Suomessa edelleen säätelemätöntä ja kontrolloimatonta toimintaa jossa kaikkien kukkien annetaan kukkia. Voidakseen arvioida testitulosten hyödynnettävyyttä, on ensin hyväksyttävä se tosiasia että markkinoillamme on tarjolla sekä laadukkaita että lähes muropaketin kyljestä repäistyjä testejä. Koska esimerkiksi testien validoinnille ei ole olemassa säädöksiä, käytännössä mitä tahansa bingokuponkia voidaan markkinoida persoonallisuustestinä ja väittää sen ennustavan sitä tai tätä ominaisuutta tai käyttäytymistä.

Ylläolevan myöntämisen sijaan professori Keltikangas-Järvinen toteaa että ”Persoonallisuustesteissä ei ole mitään vikaa.” Olen siis jo tästä vahvasti eri mieltä. Markkinoillamme on tarjolla testejä joista osassa ei muuta olekaan kuin vikaa. Suomessa pidetään kovaa meteliä siitä että taksitoiminnan pitää olla luvanvaraista – siitä huolimatta että valtaosalla väestöstä on ajokortti tai ainakin ymmärrys siitä mitä autolla ajaminen tarkoittaa ja mitkä seikat moottoriajoneuvon kuljettamiseen vaikuttavat. Eli saamansa kyydin laadun pystyy lähes jokainen asiakas itse arvioimaan, ja tekemään jatkossa taksipalvelujen ostopäätöksensä sen mukaan. Persoonallisuustestaus sen sijaan on valtaosalle kansasta vierasta toimintaa. Mielikuvia siitä mihin niitä käytetään ja mitä niillä pyritään ehkä selvittämään, saattaa olla. Mutta minkäänlaisia käytännön mahdollisuuksia päätellä onko yksittäinen testi luotettava tai edes oikeassa käyttötarkoituksessaan, ei useimmilla ole. Kuitenkin erilaisia testejä käytetään henkilövalintojen tukena ja juuri testitulokset saattavat muuten tasaväkisiltä vaikuttavien kandidaattien välillä olla hyvinkin se lopullisen valinnan ratkaiseva tekijä.

Maallikkokin ymmärtää että jos yksittäinen persoonallisuustesti koostuu 20 väittämästä, tai 200 väittämästä, niin jälkimmäinen on todennäköisesti melkoisesti kattavampi. Mutta sitä, millaisella referenssipopulaatiolla testin tulosten oikeellisuutta on testattu, ja millaiseen tarkoitukseen koko testi ylipäätään on luotu, ei pysty testistä itsestään päättelemään.

Suomessa (ja maailmalla) ehkä tunnetuin persoonallisuustesti on Myers-Briggs Type Indicator, MBTI. Tämä on henkilön itsensä kehittämiseen tai esimerkiksi työpaikalla tiimityöskentelyn edellytysten parantamiseen erinomainen työkalu. Monelle testejä käyttävälle lienee kuitenkin yllätys että MBTI:tä ei ole tarkoitettu henkilövalintojen tukena käytettäväksi testiksi. Suomessa sitäkin käytetään myös rekrytointityökaluna. Jos halutaan käyttää luotettavia persoonallisuustestejä rekrytoinnin tukena, kannattaa kääntyä Hoganin testien puoleen (Hogan MVPI, HPI ja HDS). Hogan HDS on myös markkinoiden ainoa henkilön paineenalaisia suojautumismekanismeja, ns. ei-toivottuja käyttäytymismalleja, kartoittava testi.

Työnantajan tai rekrytoijan hälytyskellojen tulisi soida, jos persoonallisuustestiä tarjotaan pelkillä mainoslauseilla, ilman että testin validiteetti ja reliabiliteetti tulevat selkeästi esiin. Testin tilaajan tulisi osata kysyä myös siitä, miten ko. testi on normitettu testattavan henkilön referenssipopulaatiota ajatellen. Moniväriesitteitä fiksun näköisillä piirakka-diagrammeilla on helppo ja nopea tehdä – luotettavia persoonallisuustestejä ei.

Kokonaan oma lukunsa on sitten rekrytointiprosessi, mitä kaikkia muita arviointimenetelmiä siihen sisältyy kuin mahdollinen persoonallisuustestaus. Professori Keltinkangas-Järvisen näkemyksistä saa sen kuvan että johtajapositioiden henkilövalinnat tehdään pelkän testituloksen perusteella. Näin asia ei tietenkään ole. Luotettava testitulos antaa henkilön CV:n ym. dokumenttien, referenssien ja haastattelujen kautta muodostuvaan henkilökuvaan täydentävää informaatiota henkilön luontaisista taipumuksista ja toimintamalleista – seikoista joiden arvioiminen haastattelutilanteessa on usein hyvin vaikeaa.

Siitä olen professori Keltinkangas-Järvisen kanssa samaa mieltä, että persoonallisuustestauksen vaikutus johtajavalintaan jättää paljon tulkinnan varaa. Koska johtajatehtävissä vaatimukset ovat tyypillisesti hyvin moninaisia, pitäisi esimerkiksi hallita numerot hyvin ja silti olla hyvä esimies, kyetä strategiatyön edellyttämään visionäärisyyteen ja kuitenkin ymmärtää mikä on lyhyellä aikavälillä toteutettavissa, niin työnantajan odotukset valittavan johtajan ominaisuuksille saattavat olla persoonallisuuden piirteiden vastakkaisia ääripäitä – yhdessä ja samassa ihmisessä. Tässä korostuu testitulosten tulkitsijan ammattitaito.

Persoonallisuustestien hyödyn arviointi edellyttää tarjolla olevien testien kirjon ymmärtämistä, sekä sen toivottavasti hyvin valitun testin tulosten tulkintaa muun rekrytointiprosessin esiintuoman informaation lisänä. Kumpikin näistä seikoista ei mielestäni tullut kokonaiskuvan kannalta selkeästi esiin viime viikon artikkeleissa.

Hyvin suunniteltu on puoliksi rekrytoitu

Uuden työvoiman palkkaaminen on aina työnantajalle merkittävä päätös – usein sitä merkittävämpi mitä pienemmästä työnantajasta on kyse. Ja pikaisesti ajatellen, rekrytoinnissahan ei ole mitään erityisen vaikeaa: määritellään vain tehtävänkuva ja valintakriteerit siihen optimaalisesti istuvalle henkilölle, laitetaan ilmoitus johonkin näkyvään kanavaan, ja valitaan hakijoista se paras. Helppoa kuin heinänteko? No, heinäntekoa en ole kokeillut, veikkaan että siinäkin on omat niksinsä – mutta sen tiedän että rekrytoinnissa on lukuisia vaiheita missä kokenutkin kuljettaja voi tehdä väärän rengasvalinnan ja sen johdosta, hyvistä tarkoitusperistä huolimatta, Taunus lähteä lapasesta ja singahtaa pitkälle metsähallituksen puolelle.

 
Hyvästä suunnittelusta on ihan aiheestakin useita kansanviisauksia ja sanontoja. Keskitytäänpä tällä kertaa rekrytoinnin suunnitteluun, vieläpä erityisesti valintakriteerien osalta – mitä kaikkea työnantajan olisi aiheellista siinä kohdassa nostaa mietintämyssyyn, jotta halutunlaisen kandidaatin profilointi osuisi kohdilleen.

 
Ihan ensimmäiseksi, ennen kuin ollaan vielä edes huutoetäisyydellä rekrytoinnin käynnistämisestä, kannattaa käydä läpi muut vaihtoehdot kuin rekrytointi. Ei, tarkoitukseni ei ole kampittaa hallituksen jo ennestään tavoittamatonta työllistymistavoitetta. Tarkoitukseni on auttaa työnantajaa varmistamaan, että päätös rekrytoida ja nimenomaan suunniteltuun tehtävänkuvaan, on oikea. Onko kyseessä sellainen toiminto tai palvelu joka on niin keskeistä yrityksen tuotteille tai palveluille, että se on välttämätöntä hoitaa ns. oman väen turvin – vai voisiko kyseisen aktiviteetin ulkoistaa ja käyttää kyseisen nuppiluvun lisäyksen muuhun, paremmin liikevaihtoa tuottavaan positioon vaikka toisessa yksikössä? Entä onko kyseisen tekemisen luonne niin jatkuvaa, ettei vuokratyövoima toimi vaihtoehtona? Tiedän toki että varsinkin suurissa yrityksissä tuppaa esimiehillä olemaan taipumusta pitää kynsin hampain ’saavutetusta’ nuppiluvusta kiinni – tällöin lisärekrytoinnin arvioiminen parhaan hyötysuhteen osalta vaatii hyvää yhteishenkeä eri yksiköiden vetäjien kesken.

 
Kun on saatu varmuus sille, että rekrytointi suunnitteilla olevaan toimenkuvaan on oikea liike, päästään speksaamaan lähemmin sitä millaista velhoa, fakiiria tai ihmeparantajaa lähdetään etsimään. Jos kyseessä on uusi tehtävä tai virka, pääsee speksin luomaan ilman menneisyyden riippakiviä. Kun taas lähtökohtaisesti ollaan etsimässä seuraajaa tointa aikaisemmin hoitaneelle henkilölle, tilanne ei ole yhtä selvä: etsitäänkö suoraan uudet kintut vanhoihin saappaisiin, vai olisiko nyt syytä valita vallan toisenmoiset juoksukengät? Toimenkuvasta riippuen tässä kohdassa voi olla syytä palauttaa mieleen yrityksen strategiset tavoitteet, ja haastaa suunniteltua rekry-profiilia pariinkin otteeseen niiden vinkkelistä. Edesauttaako haettava profiili haluttujen tavoitteiden toteutumista, vai vain status quon ylläpitoa?

 
Kyseessä olevan tehtävän hoitamisen kannalta on huomattavan suuri merkitys sillä, lähdetäänkö sitä ’hyvää tyyppiä’ etsimään oman toimialan sisältä vai ihan toisesta ympäristöstä/taustasta. Tässäkin kannattaa referoida niitä haluttuja tuloksia; mitä valittavan henkilön pitäisi saavan aikaan. Joissain tapauksissa yrityksen oman toimialan tuttujen ja turvallisten ’lainalaisuuksien’ tuntemus edesauttaa lyhyempää perehdytystarvetta ja nopeampaa tuottavuutta kyseisessä tehtävässä. Jos taas halutaan uudistaa toimintamalleja, nostaa asiakaskokemus uusiin sfääreihin, tai vaikkapa nuuhkia uusia tuloksentekomalleja yritykselle, voi olla hyödyllistä katsoa pääsääntöisesti oman toimialan ulkopuolelta tulevia kykyjä.

 
Edellisten lisäksi, yrityksen talousjohtajakin kiittää kuullessaan että rekrytoinnin suunnittelussa on huomioitu myös se, mitkä taidot ovat helpoimmin omaksuttavissa, ja mitkä taas valitulla henkilöllä on lähtökohtaisesti oltava valmiina. Sellaisten täytettävään toimenkuvaan liittyvien erityisosaamisten ja –taitojen, jotka ovat helposti koulutettavissa tai joiden omaksuminen työn kautta ei vie hoksaavalta vapaapainijalta kauaa, ei tulisi olla keskeisiä valintakriteereitä. Ja sama toisinpäin – rekrytointia suunnitellessa on syytä laittaa vilkkuvalojen ja taustasuhinan kanssa työhuoneen seinälle listaus niistä valmiuksista tai viitekehyksistä joita ideaalitapauksessa tehtävään valittavalta kandidaatilta toivotaan. Mitä merkittävämmin nämä kriteerit täydentäisivät yrityksen olemassa olevaa osaamista ja/tai mitä vaikeampaa niiden opettelu olisi niiden puuttuessa, sitä vahvemmalla luontoäänellä suosittelen muodostamaan keskeiset valintakriteerit ko. listalta.

 
Muodollinen pätevyys eli koulutustaustan määrittely rekrytoinnin kriteerinä on yleinen kompastuskivi. Varsinkin kun me suomalaisten rakastamme ämpärien ohella tutkintoja, sertifikaatteja, lupia ja kaikenmoisia vastaavia leimoja. Nehän nimenomaan määrittelevät henkilön ammattitaidon tason ja sen kastin mihin hän työmarkkinoilla kuuluu. Niinhän? Entäpä ellei muodolliselle pätevyydelle olisi lainkaan hakukriteereitä? Vähentäisikö se jotenkin rekrytoinnin onnistumisen todennäköisyyttä, että myös työn kautta alan oppineet, uranvaihtajat, tai vaikka harrastuspuolelta intohimoiset alan asiantuntijat voisivat hyvällä itsevarmuudella hakea paikkaa? Tietenkin on tehtäviä, joissa tietty koulutus on välttämättömyys – mutta paljon enemmän on työpaikkailmoituksia joissa edellytetty koulutustausta rajaa tarpeettomasti ehkä juuri ne pätevimmät ammattilaiset haun ulkopuolelle.

 
Tältä pohjalta se ideaaliprofiili organisaationne avoimeen paikkaan alkaa olla hakua vaille valmis. Ai niin, vielä yksi juttu – unohdetaan kollektiivisesti nyt jo se ’nuorekas’; nuorekas terminä kuvaa lähinnä 70-vuotiasta, hyväkuntoista eläkeläistä. He ovat valtaosin jo hyvin ansaitulla eläkkeellä, heidän houkuttelunsa hakemaan teille töihin tuskin enää onnistuu.

Loikka vuoteen 1991 – myös työmarkkinoiden vinkkelistä

Metallican mustan albumin sekä Guns’n Roses:in massiivisien Use your illusion I & II – tuplien julkaisusta on kuulkaa kulunut 25 vuotta! Kun tässä ei muuten arjen vilinässä ehdi edes huomata kuljetun polun pituutta, niin näin ’musiikin kautta kasvaneena’ tuo hetkeksi pysäytti. Miten voi olla – vastahan siitä on tovi kun kyseisten julkaisujen uunituoreita vinyylipainoksia käsissäni pitelin! Päätinpä sitten ihan mielenkiinnosta tehdä pienen aikamatkan tuohon vuoteen 1991 – satunnaisia havaintoja, tervetuloa mukaan.

 
Tuo vuosi, 1991, oli monella mittarilla poikkeuksellinen ja merkittävä. Erityisesti politiikan ja talouden sektoreilla tehtiin historiaa. Vuosi alkoi Persianlahden sodalla. Tsekkoslovakia (tuolloin vielä yhtenä maana) hyväksyttiin EU:n jäseneksi. Myös rakas naapurimme Ruotsi jätti tuona vuonna jäsenhakemuksensa Euroopan yhteisöön – Suomessakin liittymisen mahdollisuudesta alettiin keskustella. Esko Ahon hallitus aloitti kautensa laman riivaamassa isänmaassa, ja Suomen markka devalvoitiin. Itänaapurimme ja keskeinen kauppakumppanimme Neuvostoliitto hajosi ja mm. Viro, Latvia, Ukraina ja Valko-Venäjä julistautuivat itsenäisiksi. Myös teknologia otti harppauksia uutta kohti: World Wide Webin kehittäjänä tunnettu Tim Berners-Lee esitteli maailman ensimmäisen verkkoselaimen. Maailman ensimmäinen GSM-puhelu soitettiin Suomessa Radiolinjan verkossa. Linus Torvalds puolestaan loi Linuxin perustan laitettuaan vapaasti ladattavaksi ensimmäiset versiot kehittämästään käyttöjärjestelmästä. Kotimaisen viihdemaailman sektorilla meidät tutustutettiin Mauno Ahoseen joka vaikutti aina olevan matkalla Ohranjyvään kaljalle – viihdesarja Kummelin pilottijakso nimittäin lähetettiin vuonna 1991. Irwin Goodman kuoli samana vuonna sydänkohtaukseen 47 vuotiaana.

 
Vaikka pankkikriisi ja lama heijastuivat myös työmarkkinoille – tuolloin juuri viiden miljoonan asukkaan rajan ylittäneessä Suomessa oli vuoden 1991 heinäkuussa silloinen ennätysmäärä 251,000 työtöntä – töitä haettiin ja rekrytointipäätöksiä tehtiin tietysti silloinkin. Monella tavoin rekrytointipäätösten syntyminen vain oli silloin suoraviivaisempaa kuin nykyisin – päätökset tehtiin asiassa kuin asiassa olemassa olevan tiedon valossa. Ja saatavilla olevan tiedon määrä oli aika monen neliöjuuren päässä nykytilasta. Työnantaja ilmoitti avoimet työpaikat ensisijassa paikallisessa sanomalehdessä. Haastateltavien valinnat tehtiin kirjepostina tulleiden hakemusten perusteella (haastatteluajan sopiminen ei ennen kännyköiden valtakautta onnistunut aina yhtä mutkattomasti kuin nykyisin). Voisi kai sanoa että työnhakijoiden arvioinnissa korostui henkilö itse, koska minkäänlaisia nettiprofiileita ei ollut käytettävissä mielikuvan muodostamiseen. Suosittelijoiden näkemykset olivat tietenkin arvokkaita silloinkin.

 
Jokainen voi itse kuvitella millaista headhunting-ammattilaisten työ oli aikana ennen Internettiä. Ammatillisten yleisötapahtumien hyödyntämistä, lukemattomia kädenpuristuksia, äärimmilleen treenatun kasvo- ja nimimuistin tehokäyttöä – sekä mapeittain kerättyjen käyntikorttien arkistointia ja läpikäymistä. Mikä LinkedIn?

 
Työnhakijan vinkkelistä maailma on muuttunut työpaikan saamisen osalta kuluneena 25 vuotena vielä radikaalimmin kuin työantajan. Oman kotiseudun avoimet työpaikkailmoitukset olivat pääsääntöisesti luettavissa paikallislehdestä – ei tarvinnut seurata useita eri medioita niiden läpikäymiseksi. Työvoimatoimistossa saattoi toki myös käydä lukemassa ilmoitustaululta tai mapista sinne ilmoitetut paikat. Jokaisen työhakemuksen sai laatia itse – pakotettuja lomakepohjia ei usein nähnyt (hakemuksen työstäminen ainakin kirjoituskoneella ja korjausnauhalla oli toki omanlaisensa haaste). Työnantajien arvojen ja imagon arviointiin oli toisaalta käytettävissä huomattavasti vähemmän tietoa kuin nykyisin – eikä niillä ehkä juuri siitä syystä vielä tuolloin nykyisen kaltaista merkitystä työnhakupäätöksiin ollutkaan. Avoimia työhakemuksia saattoi kirjeitse luoda siinä missä nykyisin sähköpostilla – tosin henkilötiedot saattoivat jäädä selvittämättä sen osalta kenelle yksittäisellä työnantajalla hakemuksen lähettää. Kuoreen saattoi merkitä vaikka vain ’henkilöstöpäällikölle’. Googlen korvasi puhelinluettelo, varsinkin sen keltaiset sivut.

 
Tasa-arvo työmarkkinoilla alkoi aiheena päästä tapetille jo vuonna 1991. Esimerkiksi SAK:ssa laadittiin ko. vuonna ensimmäinen oma tasa-arvosuunnitelma sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseksi työmarkkinoilla. Nykyisin usein käytetty termi ’rakenteellinen työttömyys’ ei sekään ole millään muotoa uusi ilmiö. Vuonna 1991 mm. klassisten Trabant-autojen valmistus lopetettiin entisessä Itä-Saksassa; markkinoiden vapautuminen ja länsimainen tuotekehitys veivät kuluttajatottumukset pois puukylkisistä kansanautoista. Lentoyhtiö PanAm:in konkurssi Yhdysvalloissa puolestaan oli jo tuolloin vahva merkki muuttuneesta kilpailutilanteesta lentomatkustuksen saralla.

 
Hengästyttää – kaikesta tuosta on siis jo hulppea neljännesvuosisata. Muutkin kuin opettajat sanovat historian tuntemuksen auttavan ymmärtämään nykytilaa ja jopa ennakoimaan tulevaa. Aika fakiiri olisi pitänyt olla vuonna 1991 ennustaakseen nykymeininkiä lähellekään oikein. Yleissivistykseen asioiden ja ilmiöiden sekä niiden välisten syy-seuraussuhteiden ymmärtämisellä on totta kai keskeinen merkitys. Asiantuntemus vaatii sitten jo jonkin aihepiirin tai –piirien syväluotaavampaa hallintaa. Tämän hetken työpaikoista valtaosa on eriasteisia asiantuntijatehtäviä. Käytettävissä olevan tiedon määrä asiassa kuin asiassa kasvaa kuitenkin sitä tahtia että itse lähinnä odotan koska termi ’asiantuntija’ murenee omaan mahdottomuuteensa. Asiantuntija eilen, tänään, vai huomenna? Aamu- vai iltapäivällä?

 
Siitä olen vakuuttunut että jäämies Ötzin löytyminen Alpeilta syyskuussa 1991 oli enne Kimi Räikkösen formula 1 uran alulle 10 vuotta myöhemmin.

Don’t hide from the hidden jobs!

I guess it is human nature that what we cannot see somehow intrigues us – as long as we know it is there. When I coach jobseekers I often get questions about the mysterious hidden jobs; how to find those, how to apply for them. The question itself is the wrong way around. As the name implies, the hidden jobs are intended to be filled outside of the public eye. Therefore attempting to find such vacancies is perhaps not the most fruitful effort. Instead, do what only you can do best – make yourself easy to find! Somebody somewhere is working on finding the most suitable candidates for every single one of those hidden jobs in the market. Why should you care who that somebody is – instead, concentrate on making sure that somebody comes across your name and expertise. The laws of nature, or should I say headhunting, will take care of the rest.

A good place to start is with your LinkedIn profile. A skeleton of a profile – even if discovered – is not painting a very attractive professional picture. A comprehensively covered employment history and educational background will make a far better impression. Also, check that the field of expertise indicated below the heading of your profile is accurately indicating your field of expertise – not that of your current or previous employer’s. Even more importantly, include a summary that paints your professional picture in a nutshell. If possible, an indication of current focus areas or professional interests would be most useful to include here – highly valuable for the occasional headhunter coming across your profile! Last but not least, give some thought to the keywords; the professional terminology you would like your profile to be associated with. Embed these terms in the text fields of your profile, preferably so that each one of them appears somewhere in your profile at least twice. Now you have one cornerstone of your job-hunt in place, whether you are actively looking or just ‘curious’, and working for you 24/7.

Various social media profiles can all help you to be discovered. However, no matter how well the profiles have been built, just having them there is still quite a passive presence. You can drive your own visibility by actively sharing what you know, thus making your professional expertise known. There is no shortage of ways to do this in this day and age. You can look for and join various professional groups in Internet, for example in the mentioned LinkedIn, and start to participate in discussions related to your expertise in those. Twitter provides ample opportunity to share your views and opinions as well – just remember to include relevant hashtags in your tweets. And if you are comfortable producing articles about various topics related to your expertise and experience, keeping a blog is still a great way to do that. Not to mention that each professional text you publish will be useful content to distribute via your social media profiles and professional groups. This is likely to further drive traffic to your profiles, spark contacts and networking requests – in short, getting your name across those professional circles you targeted.

Before you launch your well-planned publicity campaign, it will be a good idea to go through the privacy settings of each one of your social media profiles you are planning to use in it. If your intention is to share views and useful information to build visibility on your expertise, any privacy controls with your profiles should be kept to bare minimum. As an example, why limit what you are sharing so that only your followers can see those little nuggets of wisdom? Also check that your followers will get a notification of your actions in the professional groups. You may not want to hide your contact information too deep in the source code, either.

Now you can take a breather from worrying about those hidden jobs. They are already heading your way.

Työnhakijan tulee olla verkostojen varassa toimiva hämähäkkimies!

Me suomalaiset olemme niin pirun hyviä olemaan yksin ja tekemään asiat itse, että yhteyden ottaminen toisiin Telluksen tallaajiin ei monelle ole lainkaan luontaista toimintaa. Suolakurkkujen kalastelu marketin tynnyristä ei meillä aiheuta epäröintiä kuin turisteissa, mutta auta armias jos pitäisi häiritä lajitoveria! Ja häiritsemistähän se on jos jollekin puhuu, tai edes viestin lähettää. No on se! Mahtaakohan se-ja-se edes muistaa kuka olen. Tuskin hän kuitenkaan mitään vastaa. Kiirekin hänellä varmasti on. Ehkä minä sitten ensi viikolla…

Jos emme tyypillisesti halua tehdä numeroa itsestämme muutenkaan, niin vielä vastenmielisemmältä pelkkä ajatuskin alkaa tuntua silloin kun työsuhde on päättynyt ja oma identiteetti siis haihtunut kuin se kuuluisa kaasunpurkaus Saharaan. Yhteys muuhun maailmaanhan edellyttäisi sen kailottamista että on semmoinen… no tiedättehän, se niin… siis semmoinen työtön. Onhan se jo terminäkin ammatti-ihmiselle niin masentava että ei se ihan suorastaan kisko turuille ja toreille statustaan huutelemaan.

Ei siis ole mikään ihme että työpaikan menetys, tai yhtä lailla pitkittynyt työnhaku, saavat osan meistä menemään melkein kuin takalukkoon ja vetäytymään kuoreensa – kun pitäisi tehdä juuri päinvastoin! Kun työnhakijoita on paljon, yksinkertaisin keino omien osakkeiden nostamiseen haastatteluun pääsemiksi on hyödyntää oma verkostonsa. Eli pyrkiä aktivoimaan koko henkilökohtainen kontaktiverkosto oman työnhaun tueksi. Kokemukseltaan ja taustaltaan jos ei ihan samanlaisia niin ainakin vastaavan tasoisia työnhakijoita saattaa tehtävästä ja lokaatiosta riippuen löytyä useitakin, mutta verkostoltaan kahta samanlaista työnhakijaa ei ole. Yhtä lailla yksilöllistä on myös se, miten tehokkaasti omaa verkostoamme kukin hyödynnämme.

Tärkeintä on huomioida oma kontaktiverkosto sen koko laajuudessa. Tietenkin siihen kuuluvat työn kautta tutuiksi tulleet henkilöt – mutta aivan yhtä oleellisesti ystävät, sukulaiset, opiskelujen ja harrastusten kautta kertyneet kontaktit, naapurit, ja niin edelleen. Käytännössä verkostoasi ovat kaikki jotka sinut tuntevat niin että muistaisivat kuka olet jos joku sattuu kysymään. Hyvä alkupiste sen oman verkoston hahmottamiseen voi olla esimerkiksi oman kännykän puhelinluettelo. Pelkästään ammatillisiin kontakteihin ei omaa verkostoaan kannata rajata – jokaisella sukulaisellasikin on taas omat verkostonsa, joiden kautta jotain juuri sinua ammatillisesti kiinnostavaa voi tulla esiin.

Sellaisiin henkilöihin verkostossasi joilla uskot olevan eniten kanavia, näkyvyyttä ja vaikutusmahdollisuuksia itseäsi mahdollisesti kiinnostaviin työnantajiin, kannattaa pitää yhteyttä työnhaun aikana säännöllisesti. Mikäli mahdollista, nämä kannattaa hoitaa henkilökohtaisina tapaamisina – lounas tai kahvittelu tai vaikkapa yhteinen iltalenkki silloin tällöin toimivat hyvin kuulumisien vaihtoon. Muista myös itse kertoa työnhakusi etenemisestä ja tehtävätyypeistä mitä olet hakenut; toisto vahvistaa muistijälkeä osaamisprofiilisi osalta ja kasvattaa todennäköisyyttä että potentiaalisesti sinua kiinnostavasta vakanssista kuullessaan juuri tämä verkostosi jäsen muistaa sinut.

Monella meistä verkosto on niin laaja etteivät henkilökohtaiset tapaamiset ole järjestettävissä. Hyödynnä tällöin sosiaalisen median mahdollisuudet, etunenässä LinkedIn, ja lähetä verkostoitumiskutsu kaikille tuntemillesi tehoille. Tätä kautta saat yksittäiset statuspäivitykset ja kommenttisi kyseisessä kanavassa aina kerralla koko verkostosi tietoon. Siis teoriassa – käytännössähän he eivät jokaista päivitystäsi tule näkemään, mutta kun aktivoidut niin että päivityksiä tulee riittävän usein, mahdollisuus kasvaa että jokainen heistä näkisi edes osan niistä. Jokainen omalla nimelläsi tehty päivitys muistuttaa olemassaolostasi. Vaihtoehtoisesti voit myös luoda uutiskirjeen tyyppisiä tilannekatsauksia työnhakusi etenemisestä ja muusta aktiivisuudestasi vaikka sähköpostina ja tehdä koko verkostostasi jakelulistan niille. Näissä on hyvä osana viestiä suoraan pyytää lukijoita vinkkaamaan suuntaasi mahdollisesti sopivasta työpaikasta.

Sekä olemassa olevan verkoston hyödyntämiseen, että verkoston kasvattamiseen, sopivat erityisen hyvin käyntikortit. Jees, juuri ne analogisen maailman ylivaltaa julistavat pienet pahviläpyskät! Teetä itsellesi työnhakijana käyntikortteja. Suosittelisin laittamaan niihin myös valokuvan, ja yhteystietojen lisäksi vaikkapa kortin b-puolelle joko listauksen omista vahvuuksista/pätevyyksistä tai sitten pari hyvin mietittyä, teaser-tyyppistä kysymystä jotka antavat kortin saajalle mielikuvan sellaisista haasteista joiden ratkaisemiseen olisit itse vastaus. Käyntikortit eivät maksa paljoa, googlaamalla löytyy helposti lukuisia vaihtoehtoisia toimittajia niille, ja ne toimivat taas mainiona muistijälkenä kortin saajalle. Lisäksi esimerkiksi messuille (hyödynnäthän sinäkin messut yms. tapahtumat työnhaussasi?) on usein kätevämpää mennä luomaan kontakteja potentiaalisiin työnantajiin käyntikorttinippu taskussa kuin läjä CV:itä kainalossa.

Nokia-taustaisia työnhakijoita on uusia tehtäviä etsimässä edelleen runsaasti. Olen heitä valmentaessani muistuttanut että koska Nokialta on väki vähentynyt jo useissa aalloissa vuosien ajan, nyt työnhaussa olevista monilla on tästä yksi merkittävä etu: ne entiset työkaverit ovat päätyneet mitä moninaisempien työnantajien palvelukseen ja sitä kautta se oma kontaktiverkosto on ihan huomaamatta laajentunut monille eri toimialoille. Muistatko sen projektipäällikön jonka kanssa väänsit kolme vuotta sitten projektipläniä? Kannattaa tarkistaa missä juuri se henkilö, ja ne kaikki muut vastaavat ex-kolleegat, ovat nyt töissä. Ja sitten vain ottamaan yhteyttä!

Hämähäkkimiehen asun jättäisin ehkä laittamatta haastatteluun mutta muuten innolla omia verkostoja rakentamaan ja niitä hyödyntämään!

Leijonat erottuvat myös työmarkkinoilla!

Siinä missä varmana kevään merkkinä lintubongareille toimivat talven jälkeen kiikariin ilmestyvät kirjokutiaiset ja vinkuhaakanat, itselleni seuratumpi kevättraditio on jo vuosia ollut jääkiekon MM-kisat. Osaltaan siksi että yksistään jo se miten tuo hieno urheilulaji yhdistää kansaa jännittämään Leijonien puolesta, sykähdyttää vuosi vuodelta. Mutta yhtä lailla, kisamenestyksen perusta luodaan pitkäjänteisellä huippupelaajien kehittämisellä, nappiin hiotulla tiiminä toimimisella, sekä lukuisilla valinnoilla joissa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Tulosta ei kaukalossa tule sattumalta – eikä mitään saa ilmaiseksi.

Kiekkoleijonien menestyksen avaimista löytyy lukuisia analogioita myös liike-elämän realiteetteihin. Ei siis ole mikään ihme, että työnantajatkin etsivät omien alojensa leijonia – pelinrakentajia, luottopakkeja, tuloksentekijöitä, kirstunvartijoita. Sankareita jotka ymmärtävät että pelkästään omaan pussiin pelaaminen ei edesauta työnantajaa hyvään tulokseen – ja kääntyy siis lopulta itseäkin vastaan. Luontaisia johtajia, jotka oma-aloitteisesti tarttuvat irtokiekkoihin ja saavat vedettyä ketjukaverinsakin mukaan uuden markkinaraon valtaukseen. Visionäärejä, jotka haistavat maalipaikat ja kuin sattumalta ovat oikeissa asemissa tilaisuuden avautuessa. Haastavan tilanteen edessä ylimääräisen vaihteen selkäytimestään löytäviä taistelijoita, joille oman työnantajan edustaminen tarvittaessa kansainvälisilläkin näyttämöillä on kunnia-asia. Taktikoita ja suorittajia, jotka omalla esimerkillään saavat niin oman joukkueensa kuin asiakkaatkin parhaimmillaan lähes hurmokseen. Kuulostaako tutulta?

Yhtään esimerkiksi Unkaria aliarvioimatta, suomalaisen lätkäfanin on ehkä vaikea syttyä Leijonien peliin esimerkiksi Unkaria vastaan samalla tavalla kuin vaikka Ruotsin tai Kanadan kohtaamiseen. Talouselämän kilpailutilanteissakaan eivät joukkueet ole läheskään aina resursseiltaan tasavertaisia. Aivan kuten urheilun parissa, timantinkovalla osaamisella ja poikkeuksellisella asenteella voi näennäinen altavastaajakin yllättää. Ennakkosuosikin asemassa on myös sama riski kuin markkinajohtajalla: ylimielisyyteen ja kilpailijan ylenkatsomiseen kompastuu helposti. Erikoistilanteet puolestaan ratkaisevat liike-elämässäkin vain jos joukkuehenki sekä toisaalta yksilötaidot ja rohkeus riittävät niin sanotusti hoitamaan homman kotiin.

Valmentajan rooli on kiistaton urheilussa menestymiseksi. Joukkuelajeissa niin pelaajavalinnat, ketjujen roolitukset, kuin laadun (suorituksen) seuranta, vastustajien liikkeiden havainnointi, tarvittaessa nopeiden korjausliikkeiden tekeminen, sekä palautteen antaminen suorittajille itselleen ovat kaikki välttämättömiä elementtejä onnistumiselle. Yhtä lailla yritysmaailmassa yksittäisen esimiehen toiminta vaikuttaa keskeisellä tavalla tiimin työilmapiiriin ja mahdollisuuksiin onnistua. Oman haasteensa tähän tuo se, että valitettavan harvalla esimiehellä on käytännössä mahdollisuutta valita tiiminsä jäseniä kulloisenkin kilpailutilanteen tai strategian mukaan – joukkue jolla on pelattava on usein valmiiksi valittu. Hyvässä, vahvassa joukkueessa tarvitaan sekä kokemusta että intoa, erinomaista kykyä lukea peliä, ennakoida vastapuolen seuraavat siirrot, ja valita oma taktiikka näiden mukaan. Monikulttuurisuus voi olla tässä nimenomaan rikkaus. Eikä se työelämässä tarkoita vain routasydämen, patasydämen ja kirvesrinnan sijoittamista samaan tiimiin, vaan vieläkin erilaisempien lasien läpi maailmaa katselemaan tottuneiden yksilöiden vahvuuksien varaan rakennetun tiimin kasaamista. Vieläpä niin, että tiimi saadaan pelaamaan yhteen maaliin.

Näin MM-kisojen alla suosittelenkin jokaiselle työnantajalle omien rekrytointimenetelmien kriittistä tarkastelua. Toteutetaanko ne omat rekrytoinnit yrityksen omia arvoja ja halutunlaista imagoa hakijalle kuvastavassa hengessä – vai puuttuvatko esimerkiksi avoimuutta arvonaan mainostavan työnantajan työpaikkailmoituksista kokonaan kontaktihenkilön yhteystiedot? Onko kunkin tehtävän hakijakriteerit mietitty riittävän perusteellisesti tehtäväkohtaisesti – eikä vain samat kokemus- ja pätevyyskriteerit rekrytoinnista toiseen kopioiden? Onko juuri teidän yrityksenne se jonka pelipaitaa henkilöstönne kantaa hienoista ylpeyttä tuntien? Hakisitko itse teille töihin?

Uusista uravaihtoehdoista kiinnostuneelle avainpelaajalle samat terveiset toisinpäin: tuoko se oma CV, LinkedIn profiili tai sosiaalisen median näkyvyys esiin sitä oman alan pelisilmää? Ovatko saavutukset ja osaaminen jokaista yksittäistä työnantajaa lähestyttäessä riittävän selkeästi ja juuri kyseistä työnantajaa silmällä pitäen valikoituina esillä niin että sinut tunnistetaan kultakypäräksi? Oletko sen tason pelinrakentaja että ketjuusi pääsystä ollaan joukkueen sisällä valmiita vaikka kilpailemaan? Käykö tämä ilmi työhakemuksistasi?

Sekä työnantajalle että työnhakijalle kilpailijoista erottumisella ja sitäkin kautta mieleen jäämisellä on oma lisäarvonsa. Rohkeus muistetaan. Lievästi kauhunsekaisella kunnioituksella jo odottelenkin Juhani Tammisen tämänkertaisia asuvalintoja kisastudiossa.

Onnea ja menestystä peliin – niin kaukaloissa kuin työmarkkinoilla!

Jos ei nappaa, niin miksi ei?

Muistat varmasti sen kerran kun olit ravintolassa syömässä, eikä äärimmäisen ikävystyneen näköinen tarjoilija kyennyt suosittelemaan ruokalistalta mitään – hyvä kun purukumin jauhamiselta sai tilauksen otettua? Toisaalta vähintään yhtä hyvin on varmasti jäänyt mieleen se partiolaisten joulukalentereita ovellasi kaupannut nuori joka innoissaan kertoi kalenterin historiasta ja sai sinut ostamaan kaksi kalenteria – vaikkei sinulla ole edes lapsia!

Motivaatio omaan tekemiseen on aivan keskeistä. Se näkyy suoraan tekemisen tuloksessa, ja välittyy tehokkaasti myös lähiympäristölle – erityisen hyvin motivaatio omaan tekemiseen näkyy asiakkaille, varsinkin pitkässä juoksussa. Kestävintä motivaatio työhön itsessään on silloin kun työ on henkilölle mieluisaa ja itseä kiinnostavaa, tarjoaa osaamisen tasoon suhteutettuna sopivia haasteita sekä uuden oppimisen tai uralla etenemisen mahdollisuuksia. Tietenkin motivaatioon vaikuttavat myös lukuisat muut tekijät, kuten esimiehen ja työkavereiden toiminta, tai omasta työstä saatu palaute.

Jokaisen yksilön motivaatiotekijät, ns. motivaattorit, ovat yksilöllisiä samaan tapaan kuin persoonallisuuspiirteetkin ovat. Jotkut meistä kaipaavat esimerkiksi työpaikalla julkista kiitosta ja saavutustensa näkyvyyttä – toisille taas moiset esilläolot ovat kauhistus, sen sijaan työn tarjoamat mahdollisuudet oman osaamisen kehittämiseen saattavat olla keskeinen motivaation lähde. Palkan merkitys työmotivaatioon ei sekään ole kaikille sama. Itse uskon että se, millä tasolla henkilö on Maslowin tarvehierarkiassa, vaikuttaa suoraan siihen miten merkittävässä roolissa ansiotaso on omalle työmotivaatiolle. Mitä tiukempi oma taloudellinen tilanne on, sitä enemmän työn merkityksessä korostuu päivittäinen toimeentulo. Sellaisilla henkilöillä joilla ansiotaso on merkittävästi elämisen kuluja korkeampi, korostuu palkkaa enemmän työn itsensä mielekkyys tekemisen motivaattorina.

Työnantajia luonnollisesti henkilöstön motivaatio työssään kiinnostaa kovasti. Työn tuloksista ja motivaation vaikutuksesta asiakaskokemukseen jo mainitsinkin – yhtä lailla motivaatio vaikuttaa esimerkiksi henkilön valmiuteen joustaa työnantajan tarpeiden mukaan vaikkapa ylitöiden tai työmatkojen osalta. Siksi esimerkiksi jokaisen esimiesasemassa toimivan olisi syytä tuntea suorien alaistensa persoonallisuusprofiilit, arvot ja motivaattorit ja ymmärtää miten ne kunkin yksilön työskentelytapoihin, odotuksiin ja arvostuksiin vaikuttavat. Yksi tapa viestiä ja toimia ei aiheuta toivottua vastakaikua hyvinkin erilaisissa heijastuspinnoissa.

Rekrytoinnin tulokseen motivaatiotekijät voivat vaikuttaa hyvinkin ratkaisevasti. Työnantajan kannattaakin arvioida kriittisesti omaa rekrytointiprosessiaan – luoko se sellaisen työnantajamielikuvan kuin on tarkoitus? Jos yrityksen arvoja ovat esimerkiksi avoimuus ja tasapuolisuus, tai jopa asioimisen helppous, miten ne näkyvät rekrytoinnin toteutuksessa? Vastaako työnhakijoiden kohtelu ja heille hakuprosessin etenemisestä tiedottaminen työnantajan omalle toiminnalleen asettamia arvoja ja tavoitteita? Auts! Jos työnantajan imago ei ole yksilön omien arvojen kanssa linjassa, ei työskentely kyseiselle työnantajalle varmastikaan houkuttele. Ja sama toisinpäin: työnhakijan on omassa työhakemuksessaan hyvä muistaa korostaa motivaatiota juuri kyseistä työnantajaa kohtaan. Mitä vakuuttavammin siinä onnistuu, sitä todennäköisemmin päätyy niiden hakijoiden joukkoon jotka kyseinen työnantaja haluaa haastatella. Aito innostus varmasti välittyy myös haastattelutilanteessa haastattelijalle, ja tuskin negatiivisessa mielessä.

Kiitos kun luit tänne asti. Runsaat 400 sanaa – jokin asiasisällössä sinua siihen motivoi . Tulos on tekemisessä aina tärkeä, mutta jatkokehityksen osalta vielä tärkeämpää on ymmärtää miksi siitä tuli sellainen kuin tuli.