Onko pituudella väliä? CV:ssä on.

Curriculum Vitae, tuttavallisemmin CV, tuo oman ammattiosaamisprofiilin kuvastin, joka jokaiselta meistä ajantasaisena dokumenttina löytyy – toivottavasti myös sinulta, arvoisa lukija – on ollut muutamastakin eri vinkkelistä blogini aiheena tässä vuosien varrella. Yksi yleisimpiä haasteita minkä kanssa työnhakijat tuntuvat kuitenkin valmennuksiini tulevan, on CV:n pituus. Mikä on ’hyvänmittainen’ CV, onko se oma hengentuote liian pitkä, ja miten sitten sen vuosikymmeniä jatkuneen monipuolisenkin työuran voi CV:ssä tiivistää. No minäpä kerron.

Yksi CV:n mielenkiintoisimpia elementtejä on se, ettei sille ole olemassa sitä yleisesti hyväksyttyä ’yhtä oikeaa’ esitystapaa. Olipa kyse sitten järjestyksestä jossa oman osaamisprofiilinsa eri elementit tuo esiin, yksityiskohtaisuuden tasosta, tai vaikkapa juurikin dokumentin pituudesta, eri rekrytoijat/valmentajat opastavat eri tavalla. Juuri se onkin CV:n luomisessa ehkä palkitsevinta – koska sen tehtävänä on toisaalta tuoda henkilön ammattiosaaminen ja pätevyys selkeästi esiin, ja toisaalta herättää lukijan mielenkiinto – jää luovuudelle juuri sen oman itsen näköisen CV:n työstämisessä hyvin tilaa.

Oma näkemykseni CV:n pituudesta on, ettei se saisi tulostettuna olla pituudeltaan yli kahden sivun. Siinä. Kiistanalainen väitteeni, olkaa vapaasti eri mieltä ja vängätkää.

Ensinnäkin, CV:n sisältöä muokatessaan on hyvä pitää mielessä kyseisen dokumentin käyttötarkoitus. Olennaista tässä on se, ettei CV:llä voi saada työpaikkaa. Hyvin onnistuessaan voi CV:llä saada kutsun työpaikkahaastatteluun. Henkilön omasta suoriutumisesta haastatteluissa, suosittelijoiden vaikuttavuudesta, soveltuvuustestien tuloksista – sekä myös muiden hakijoiden mahdollisesta paremmuudesta juuri kyseiseen tehtävään – riippuu sitten pitkälti se johtaako hakuprosessi työtarjoukseen. Kaikki haastatteluihin valitut ovat tyypillisesti ’paperilla sopivia’ eli heidän CV:nsä täyttää keskeiset käsillä olevan tehtävän vaatimukset – muuten heitä ei olisi haastatteluun kutsuttu. Näistä syistä CV itsessään ei enää haastattelusta eteenpäin ole edes erityinen kilpailuvaltti muihin haastateltaviin nähden, vaan se on siinä tilanteessa jo tarkoituksensa optimaalisesti täyttänyt. Eli kannattaa muistaa CV:n kilpailullinen elementti, ja kohdistaa CV:n sisältö haastattelukutsun saamiseen.

Yksi CV:n pituuteen vaikuttava tekijä on tietenkin se, mitä kaikkea omasta elämänpolustaan siihen sisällyttää. Näen edelleen työssäni viikoittain CV:itä joissa on listattu esimerkiksi asepalvelus, ajokorttiluokka, ylioppilastutkinto, tai luottamustoimi omassa asunto-osakeyhtiössä. Minkään näistä sisällyttäminen CV:hen ei tietenkään ole väärin. Mutta kysymys ei olekaan se, saako tämä tai tuo yksityiskohta näkyä CV:ssä. Edelliseen kappaleeseen viitaten, kysymys on siitä, auttaako tämä yksityiskohta juuri minua saamaan tähän hakemaani tehtävään haastattelukutsun. Ellei tehtävän hoitaminen edellytä ajokorttia, on hyvin epätodennäköistä että ajokortin mainitseminen edesauttaisi haastatteluun pääsyä. Vaikka omasta valkolakistaan pitääkin olla ylpeä, niin ainakaan nelikymppiselle työnhakijalle se ei enää haastattelukutsua tuo. Eikö silloin olisi parempi käyttää nämäkin rivit CV:stä johonkin sellaiseen yksityiskohtaan mikä saattaisi työnantajaa kiinnostaa? Jos henkilön CV:stä puuttuu esimerkiksi omin sanoin kuvattuna omat vahvuudet ja tärkeimmät saavutukset, mutta on muistettu listata ne eri kotiosoitteiden asunto-osakeyhtiöiden hallitusjäsenyydet, muut työnhakijat kiittävät ja vievät ne haastattelupaikat.

Yleisin CV:n pituutta venyttävä seikka on yksityiskohtainen työhistorian tehtävien kuvaus. Siinä yleisimmässä CV:n rakenteessahan dokumentin keskeisin sisältö muodostuu työnantajia ja titteleitä orjallisesti seuraavasta, käänteisestä työhistoriasta. Ja töitä hakiessa ammattiosaamisen esiintuominen on tottakai se olennaisin asia. Siinä, miten sen tekee, on kuitenkin taas vaihtoehtoja ja tiettyjä lainalaisuuksia. Kannattaa esimerkiksi hyödyntää LinkedIn profiilia – sen ei ole tarkoituskaan olla identtinen kopio omasta CV:stä, vaan sitä voi käyttää yksityiskohtaisempaan työhistorian kuvaamiseen jo siitäkin syystä että omaa näkyvyyttään LinkedIn hakutuloksissa saa parannettua sisällyttämällä omaa osaamista kuvaavia avaintermejä eri kenttien teksteihin profiilissaan. Tällöin CV:ssä voi olla tiivistetympi työhistorian kuvaus. Niinikään yli 10 vuoden takainen työkokemus on painoarvoltaan vähäisempi kuin se tuorein, eli ne työhistorian varhaisemmat rakennuspalikat voi CV:ssä tiivistää vaikka ihan otsikkotasolle (nekin kannattaa silti avata siellä LinkedIn profiilissa). Jos titteli on vaihtunut vaikkapa työnantajan organisaatiomuutoksen seurauksena mutta itse työnkuva ei oleellisesti vaihtunut, ei ole välttämätöntä CV:ssä jakaa tällaista työhistorian vaihetta tittelien mukaan eri laatikoihin. Keskeistä on tuoda esiin osaamisensa – työnantajan organisaatiouudistukset eivät sitä tee. Mikäli oma työhistoria vaikuttaa itsestäkin kovin monotoniselta, se todennäköisesti näkyy sellaisena myös työhakemusta lukevalle – tällöin omaan tilanteeseen toimivin CV:n rakenne saattaa olla ns. osaamispohjainen CV. Tästä aiheesta voit lukea enemmän aiemmasta blogistani täällä.

Neljäs tekijä minkä halusin vielä nostaa tässä yhteydessä esiin CV:n pituuteen liittyen, on marginaalien koko. Leveät marginaalit toki antavat haastattelijalle automaattisen tilan kysymysten tai muistiinpanojen kirjaamiseen. Mutta jokainen lisäsivu CV:ssä lisää myös todennäköisyyttä ettei hakemuspinoa läpikäyvä alkukarsinnan tekijä ehdi perehtyä CV:hen kokonaan – tyhjillä marginaaleilla en tätä riskiä nostaisi. Etenkin CV:n ensimmäisen sivun yläpuolisko on myös siitä vinkkelistä erityisen tärkeässä roolissa, että lukijan silmät osuvat siihen ensimmäisenä liitteen avatessa. Tyhjä tila ei toimi erottumiskeinona.

Mikäli se oma CV ylläolevan pohjalta nyt tuntuu ylipitkältä – olen pahoillani aiheuttamastani lisätyöstä. Harvan dokumentin työstäminen kuitenkaan on omalle tulevaisuudelle yhtä merkityksellistä kuin oman CV:n. Tähän yhteyteen vielä yksi vinkki: nykyisen, esimerkiksi nelisivuisen CV:n ’typistäminen’ kahteen sivuun on suorastaan tuskallinen prosessi. Suosittelisin ennemmin aloittamaan alusta ja luomaan ensin yksisivuisen CV:n. Se pakottaa oikeasti priorisoimaan sisällön – ja sen jälkeen tuntuu suorastaan luksukselta ’saada lisätä’ vielä toinen sivullinen tietoa. Pieni psykologinen juttu, mikä todennäköisesti on aistittavissa lopputuloksessa.

Onnea työnhakuun!

Onko tämä CV rakenne sinulle juuri sopivin?

Törmättyäni yhä uudelleen ja uudelleen työnhakuvalmennuksissa henkilöihin, jotka ovat tuskailleet ansioluettelonsa kanssa kun syystä tai toisesta heidän työhistoriansa ei anna heidän osaamisestaan sen kaltaista kokonaiskuvaa kuin minkä he haluaisivat itsestään antaa, olen omaksikin ilokseni voinut jakaa heille ilosanomaa. Sen CV:n rakenteen voi muuttaa toiseksi. Sen mitä puolia itsestään cv:ssä ja työhakemuksessa korostaa, voi – ja hyvät hyssykät sentään, pitääkin – itse valita!

Perinteisen, ja edelleen yleisimmän, CV:n keskeinen sisältö on kääntäen kronologinen työhistorian kuvaus, jossa kukin yksittäinen työtehtävä vastuualueineen ja saavutuksineen on kuvattu tehtävänimikkeen, työnantajan ja kyseisessä tehtävässä vietetyn aikajakson alapuolella.

On kuitenkin useampiakin eri työnhakutilanteita joissa tämä perinteinen CV rakenne ei toimi työnhakijan eduksi, vaan jopa sitä vastaan. Uravaihtajilla aiempi työhistoria ei useinkaan ainakaan kaikilta osin tue tavoiteltua uutta urasuuntaa – tällöin aiemman uran vaiheita korostava cv vie lukijan huomion työnhakijan kannalta epäedulliseen suuntaan. Niin ikään hyvin pitkään saman työnantajan palveluksessa olleiden osaamisesta saattaa työhistorian pohjalta muodostua kovin monotoninen mielikuva, varsinkin jos työtehtävien sisältökin on ollut samankaltainen läpi uran. Myös työvuosien väliin mahdollisesti sisältyvät aukot korostuvat työhistoriaan keskittyvässä CV:ssä. Henkilö voi myös pyrkiä muuttamaan vaikkapa harrastustaan elinkeinoksi – tällaisessakaan tilanteessa toivotun kaltaisen työpaikan saamisen keskeiset edellytykset eivät tyypillisesti löydy työhistoriasta.

Kaikissa edellä kuvatun kaltaisissa tilanteissa työnhakijan kannattaa kokeilla osaamispohjaisen CV:n tekemistä.

CV:n muusta rakenteesta riippumatta laittaisin joka tapauksessa nimen, yhteystiedot, linkit työnhaussa hyödynnettäviin sosiaalisen median profiileihin sekä valokuvan ensimmäisen sivun yläreunaan. Ja näiden jälkeen ensimmäiseksi osioksi lyhyen profiilikuvauksen, johon tyypillisesti kuuluu kokonaistyökokemus vuosina ihan lyhyesti avattuna, jotain mielenkiintoa herättävää omasta persoonasta / työskentelytavoista, sekä mielellään suuntaa-antava kuvaus omista uratavoitteista. Kustakin ylläolevasta hyvin mietitty yksi lausekin riittää.

Työnhakijaprofiilin jälkeen ensimmäiseksi ja siis CV:n keskeisimmäksi osioksi tuleekin sitten oman ydinosaamisen esittely. Kannattaa valita esimerkiksi viisi osaamisaluetta (kuitenkin vähintään kolme, ja alle 10). Nämä esiin nostetut osaamisalueet on syytä valita huolella. Niiden ei ole tarkoitus välttämättä kuvata henkilön työhistorian niitä elementtejä joista on määrällisesti eniten kokemusta, vaan nimenomaan niitä osaamisalueita, joista henkilöllä on kokemusta/meriittejä ja jotka optimaalisesti tukevat toivotun kaltaisiin työtehtäviin hakeutumista tästä eteenpäin. Eli tässäkin mielessä tämä CV:n rakenne antaa työnhakijalle paremmat mahdollisuudet muokata itsestään antamaansa ammatillista mielikuvaa vapaammin käsin kuin työhistoriaa korostava, jossa esim. työtehtävien tittelit eivät juurikaan jousta.

Otetaanpa esimerkiksi vaikkapa sellaiset osaamisalueet kuin esimiestaidot, viestintäosaaminen ja valmennus. Kustakin osaamisalueesta tulee CV:n oma väliotsikko, jonka alla henkilö kuvaa kyseiseen taitoon liittyvää kokemustaan, tehtäviään ja saavutuksiaan kokonaisuutena. Sillä, monenko eri työnantajan missäkin tehtävissä kokemus on kertynyt, ei ole tässä yhteydessä sanottavaa merkitystä, vaan osa-alueen kokemuksella yhteensä. Oletetaan vielä, että tässä tapauksessa henkilön työhistoria on ollut suurelta osin viestintäalan esimiestehtäviä, joten keskeinen osa työhistorian tehtävien ja saavutusten kuvauksista tulee katettua näiden osaamisalueiden alla. Sen sijaan valmennus osaamisalueena ei perustukaan työhistoriaan, vaan henkilön vapaa-ajan harrastukseen poikien koripallojoukkueen valmentajana ja partioryhmän vetäjänä, joihin liittyvän kokemuksen ja saavutukset henkilö siis kuvaa kyseisen otsikon alla. Mutta koska tässä hypoteettisessa esimerkissä henkilö pyrkii työllistymään motivointiin ja sparraukseen erikoistuvana valmentajana, hän on päätynyt profiloimaan itsensä hakemuksessaan näiden kolmen osaamisalueen kautta.

Osaamisalue osion jälkeen CV:n loppupuolelle tulee koulutustaustan ohella myös työhistoria, mutta vain otsikkotasolla (aikajakso tehtävässä – titteli – työnantaja) ilman mitään erillisiä tehtäväkuvauksia kyseisten tehtävien alla, koska olennaisimmat niistä (ne jotka hakija haluaa esiin nostaa) on kuvattu jo osaamisalueissa.

Alkaako lähestymistapa osaamisalue-pohjaiseen cv:hen hahmottua? Mallin siitä miltä se voisi näyttää löydät tästä liitteestä: Osaamispohjainen CV, ja lisää esimerkkejä löydät googlaamalla vaikkapa ’competency-based CV’.

CV ei parhaimmillaankaan ja onnistuessaankaan ole enempää kuin pääsylippu haastatteluun. Työpaikkaa en ole koskaan kuullut kenenkään pelkän cv:n perusteella saaneen. Ei ole olemassa yhtä universaalisti oikeaksi määriteltyä cv:n rakennetta. Kannattaa valita sellainen lähestymistapa mikä korostaa niitä puolia omassa osaamisessa ja kokemuksessa jotka ovat eduksi työnantajan mielenkiinnon herättämiseksi halutun tyyppisen tehtävän osalta. Valehdella ei tietenkään pidä – eikä toisaalta ole syytä antaa muille hakijoille ylimääräistä etumatkaa sen vuoksi että oma CV korostaa vääriä asioita vaikka ne oikeatkin olisivat olemassa.

Onnea ja menestystä työnhakuun!