Persoonallisuustestausko täyttä roskaa?

Professori Liisa Keltikangas-Järvinen otti viime viikolla (HS sekä 15.9. Kauppalehti Optio) hampaisiinsa persoonallisuustestauksen. Sitä ennen (Lääkärilehti 37/15), samainen professori hyökkäsi viestintäteknologian hyödyntämistä vastaan kouluissa. No, ilmeisesti ainakin temperamenttitutkijalla itsellään on temperamenttia.

Kun Suomessa tulee julkisuuteen kritisoimaan persoonallisuustestejä, katsoisin että vähintä mikä asiapitoisuuden osalta tulisi tehdä olisi nostaa esiin että persoonallisuustestaus on Suomessa edelleen säätelemätöntä ja kontrolloimatonta toimintaa jossa kaikkien kukkien annetaan kukkia. Voidakseen arvioida testitulosten hyödynnettävyyttä, on ensin hyväksyttävä se tosiasia että markkinoillamme on tarjolla sekä laadukkaita että lähes muropaketin kyljestä repäistyjä testejä. Koska esimerkiksi testien validoinnille ei ole olemassa säädöksiä, käytännössä mitä tahansa bingokuponkia voidaan markkinoida persoonallisuustestinä ja väittää sen ennustavan sitä tai tätä ominaisuutta tai käyttäytymistä.

Ylläolevan myöntämisen sijaan professori Keltikangas-Järvinen toteaa että ”Persoonallisuustesteissä ei ole mitään vikaa.” Olen siis jo tästä vahvasti eri mieltä. Markkinoillamme on tarjolla testejä joista osassa ei muuta olekaan kuin vikaa. Suomessa pidetään kovaa meteliä siitä että taksitoiminnan pitää olla luvanvaraista – siitä huolimatta että valtaosalla väestöstä on ajokortti tai ainakin ymmärrys siitä mitä autolla ajaminen tarkoittaa ja mitkä seikat moottoriajoneuvon kuljettamiseen vaikuttavat. Eli saamansa kyydin laadun pystyy lähes jokainen asiakas itse arvioimaan, ja tekemään jatkossa taksipalvelujen ostopäätöksensä sen mukaan. Persoonallisuustestaus sen sijaan on valtaosalle kansasta vierasta toimintaa. Mielikuvia siitä mihin niitä käytetään ja mitä niillä pyritään ehkä selvittämään, saattaa olla. Mutta minkäänlaisia käytännön mahdollisuuksia päätellä onko yksittäinen testi luotettava tai edes oikeassa käyttötarkoituksessaan, ei useimmilla ole. Kuitenkin erilaisia testejä käytetään henkilövalintojen tukena ja juuri testitulokset saattavat muuten tasaväkisiltä vaikuttavien kandidaattien välillä olla hyvinkin se lopullisen valinnan ratkaiseva tekijä.

Maallikkokin ymmärtää että jos yksittäinen persoonallisuustesti koostuu 20 väittämästä, tai 200 väittämästä, niin jälkimmäinen on todennäköisesti melkoisesti kattavampi. Mutta sitä, millaisella referenssipopulaatiolla testin tulosten oikeellisuutta on testattu, ja millaiseen tarkoitukseen koko testi ylipäätään on luotu, ei pysty testistä itsestään päättelemään.

Suomessa (ja maailmalla) ehkä tunnetuin persoonallisuustesti on Myers-Briggs Type Indicator, MBTI. Tämä on henkilön itsensä kehittämiseen tai esimerkiksi työpaikalla tiimityöskentelyn edellytysten parantamiseen erinomainen työkalu. Monelle testejä käyttävälle lienee kuitenkin yllätys että MBTI:tä ei ole tarkoitettu henkilövalintojen tukena käytettäväksi testiksi. Suomessa sitäkin käytetään myös rekrytointityökaluna. Jos halutaan käyttää luotettavia persoonallisuustestejä rekrytoinnin tukena, kannattaa kääntyä Hoganin testien puoleen (Hogan MVPI, HPI ja HDS). Hogan HDS on myös markkinoiden ainoa henkilön paineenalaisia suojautumismekanismeja, ns. ei-toivottuja käyttäytymismalleja, kartoittava testi.

Työnantajan tai rekrytoijan hälytyskellojen tulisi soida, jos persoonallisuustestiä tarjotaan pelkillä mainoslauseilla, ilman että testin validiteetti ja reliabiliteetti tulevat selkeästi esiin. Testin tilaajan tulisi osata kysyä myös siitä, miten ko. testi on normitettu testattavan henkilön referenssipopulaatiota ajatellen. Moniväriesitteitä fiksun näköisillä piirakka-diagrammeilla on helppo ja nopea tehdä – luotettavia persoonallisuustestejä ei.

Kokonaan oma lukunsa on sitten rekrytointiprosessi, mitä kaikkia muita arviointimenetelmiä siihen sisältyy kuin mahdollinen persoonallisuustestaus. Professori Keltinkangas-Järvisen näkemyksistä saa sen kuvan että johtajapositioiden henkilövalinnat tehdään pelkän testituloksen perusteella. Näin asia ei tietenkään ole. Luotettava testitulos antaa henkilön CV:n ym. dokumenttien, referenssien ja haastattelujen kautta muodostuvaan henkilökuvaan täydentävää informaatiota henkilön luontaisista taipumuksista ja toimintamalleista – seikoista joiden arvioiminen haastattelutilanteessa on usein hyvin vaikeaa.

Siitä olen professori Keltinkangas-Järvisen kanssa samaa mieltä, että persoonallisuustestauksen vaikutus johtajavalintaan jättää paljon tulkinnan varaa. Koska johtajatehtävissä vaatimukset ovat tyypillisesti hyvin moninaisia, pitäisi esimerkiksi hallita numerot hyvin ja silti olla hyvä esimies, kyetä strategiatyön edellyttämään visionäärisyyteen ja kuitenkin ymmärtää mikä on lyhyellä aikavälillä toteutettavissa, niin työnantajan odotukset valittavan johtajan ominaisuuksille saattavat olla persoonallisuuden piirteiden vastakkaisia ääripäitä – yhdessä ja samassa ihmisessä. Tässä korostuu testitulosten tulkitsijan ammattitaito.

Persoonallisuustestien hyödyn arviointi edellyttää tarjolla olevien testien kirjon ymmärtämistä, sekä sen toivottavasti hyvin valitun testin tulosten tulkintaa muun rekrytointiprosessin esiintuoman informaation lisänä. Kumpikin näistä seikoista ei mielestäni tullut kokonaiskuvan kannalta selkeästi esiin viime viikon artikkeleissa.

Saisiko olla horoskooppi vai henkilöprofiili?

Taas kaislikossani suhisee. Suhinaa aiheuttaa tällä erää henkilötestaus. Helsingin Sanomissa oli sunnuntaina tämä  artikkeli työnhakijavalintojen yhteydessä käytettävistä psykologisista testeistä. Olkoonkin ettei näiden testien yhteydessä käytettävä terminologia ole suomen kielessä vielä vakiintunut, niin tuo artikkeli jätti ainakin itselleni kovin sekavan mielikuvan asiasta. Itse asiassa mielestäni huomattavasti parempi tiivistys oli tässä pienemmässä artikkelissa siitä miten SOK-yhtymä testejä soveltaa. Niinikään asiapitoisemman kuvan aiheesta ja testikentän moninaisuudesta antoi mielestäni tämä Ekonomi-lehden artikkeli alkukesältä.

Jos auton vieminen katsastukseen on monelle meistä mukavuusalueen rajamailla, niin minkäänlaisen testin tekeminen omasta minästä on tyypillisesti ainakin poronkuseman sen ulkopuolella. Ja vielä hankalampi on edessä olevaan testiin suhtautua kun selkeää tietoa ei alaan vihkiytymättömälle tunnu olevan tarjolla oikein mistään. On vain toinen toistaan sekavampia artikkeleita joissa viljellään terminologiaa mistä ei vanha erkkikään ota selvää. Varmista siinä sitten että omat henkiset pallonivelet ovat testattavassa kunnossa!

Koitanpa omasta puolestani tuoda edes vähän selkeyttä henkilöstestaukseen. Jos sallitte, aloitan persoonallisuustesteistä. Näillä testeillä tyypillisesti luodaan kuva henkilön persoonallisuuden piirteistä ja niihin liittyvistä mieltymyksistä, kuten esimerkiksi onko henkilö puhelias vai hiljainen, luova vai huolellinen. Ei ole olemassa ’oikeita’ tai ’vääriä’ persoonallisuuspiirteitä, mutta toki tietyn tehtävän menestyksellinen hoitaminen voi edellyttää tiettyjä ominaisuuksia, vaikkapa että henkilö viihtyy yksityiskohtien parissa tai seuraa tunnollisesti prosessia/ohjeistusta. Persoonallisuustestien tulokset eivät koskaan ole 100% kiistattomia faktoja, vaan suuntaa-antavia. Se, miten luotettavasta suunnanannosta on kyse, riippuu esimerkiksi kyseisen testin validiteetista ja reliabiliteetista. Kuten tässäkin siis näkyy, termistö ei vielä ole kielessämme vakiintunut ja englanninkielen väännöksiä viljellään. Validiteetti tarkoittaa sitä, miten hyvin kyseinen testi todellisuudessa mittaa sitä ominaisuutta mitä sen oletetaan mittaavan. Ja reliabiliteetti puolestaan liittyy testin toistettavuuteen – miten samankaltaisen tuloksen testi antaa jos sama henkilö tekee sen uudelleen toisena ajankohtana. Molemmat näistä riippuvat siitä miten paljon tieteellistä tutkimustyötä on käytetty testin hiomiseen. Tunnetuimmat persoonallisuustestit ovat hyvin tiedossa, ja ovat maksullisia. Osasta niitä liikkuu netissä myös ’halpakopioita’ ja sitten on eri tahojen itse keksimiä testejä, joilla voi olla hyvinkin vakuuttavia nimiä ja ulkoasuja, mutta joiden tuloksilla ei kuitenkaan ole päivän horoskooppia suurempaa osumatarkkuutta kuvaamaan henkilön ominaisuuksia tai taipumuksia. Testiä itsessään siis ei ole testattu, eikä normitettu mihinkään populaatioon.

Normittaminen tarkoittaa sitä että testatun henkilön saamaa tulosta verrataan isomman populaation keskiarvoon, jolloin kyseisen henkilön testitulos voidaan suhteuttaa isompaan joukkoon ja kertoa onko hänellä mahdollisesti jotain persoonallisuuden piirrettä enemmän tai vähemmän kuin populaatiossa keskimäärin. Tässä on yhteydessä on hyvä huomata, että normittamattomia persoonallisuustestejä ei ole tarkoitettu käytettäväksi työnhakijoiden valinnassa. Esimerkiksi kuuluisa Myers-Briggs Type Indicator (MBTI) on normittamaton testi. Siitä huolimatta sitä käytetään Suomessakin myös työnhakijavalintojen tukena. Persoonallisuustestinä se on ihan pätevä, mutta sen käyttötarkoitus on toimia apuna henkilön itsensä kehittämisessä, vaikkapa henkilökohtaisen kehityssuunnitelman osana, ei valintakriteerinä mihinkään tehtävään.

Ja nyt menee vielä sekavammaksi: persoonallisuustestejä voidaan käyttää soveltuvuustestien tapaan apukeinona määrittelemään soveltuisiko henkilö tietyntyyppiseen tehtävään, mutta kaikki soveltuvuustestit eivät suinkaan ole persoonallisuustestejä. Edustamani yrityksen testivalikoima käsittää esimerkiksi asiakaspalvelutaipumuksia mittaavan soveltuvuustestin ServiceFirst™. Se mittaa vain henkilön luontaista taipumusta palveluhenkisyyteen, eikä ole persoonallisuustesti. Eli soveltuvuustesteillä pyritään yleensä mittaamaan kohdennetusti jonkun avoimeen tehtävään oleellisesti liittyvän ominaisuuden ilmentymää.

Pätevyys on niin ikään eri asia kuin soveltuvuus. Yliopiston pääsykokeissa pyritään – ainakin teoriassa – mittaamaan hakijan pätevyyttä, osaamista, kyseisen tiedekunnan aihepiiristä. Soveltuvuus- tai persoonallisuustestit eivät mittaa pätevyyttä. Työnhakijavalinnassa ansioluettelon ja referenssien tarkoitus, itse haastattelun ohella, on antaa kuva pätevyydestä. Testitulokset tulevat hyväksi avuksi siinä kohdassa jos Kallen ja Villen pätevyys vaikuttaa yhtä hyvältä, mutta vain toinen voidaan valita: kumman persoonallisuuspiirteet tai ominaisuudet soveltuvat paremmin kyseiseen tehtävään.

Oma lukunsa ovat sitten vielä ns. kliiniset testit, eli lääketieteessä ja terveydenhuollossa käytettävät henkilön terveyteen liittyvät testit. Nämä ovat ihan oma lukunsa, ja monessa maassa näiden käyttäminen työnhakijavalinnoissa on laitonta. Suomessa näin ei ole, ja täällä voi yhä törmätä esimerkiksi kliinisen psykologian tutkimuksissa käytettäviin ns. musteläiskätesteihin työnhaun yhteydessä.

Oma mielipiteeni, käytettyäni lähes vuosikymmenen persoonallisuustestejä ensin oman ja aiemman työnantajan tiimiläisten kehityssuunitelmien apuna ja nyt maksullisena palveluna jota myyn sekä rekrytointien ja yrityksen sisäisten johtajavalintojen että edelleen myös itsensä kehittämisen tueksi, on että jokaisen skeptikonkin kannattaisi kokeilla ja tehdä yksi luotettava persoonallisuustesti. Ihan omaksi hyödyksi – se suurin hyöty nimittäin tulee itselle, kun ymmärtää paremmin miten muut itsen kokevat ja näkevät, ja miksei tuo Päivi tai Jukka ole yhtä innostunut faktoista ja numeroista kuin itse on vaan höpisee jostain ihmeen intuitiosta.

Jos olet käynyt minkäänlaisissa henkilöarvioinneissa, sinulla on oikeus saada palautetta testituloksista. Yleensä tämä tarkoittaa henkilökohtaista tapaamista jossa testituloksesi käydään kanssasi läpi, ja saatat saada myös kirjallisen raportin tuloksista itsellesi. Tunnettujen testien raportit ovat kuitenkin maksullisia, ja aika hintavia, joten kaikissa yhteyksissä niitä ei välttämättä testin toimeksiantaja erikseen osta testattua varten. Voit kysyä millaisen testipalautteen saat itse jo ennen kuin teet testiä. Suulliseen palautteeseen olet oikeutettu aina.

Toivottavasti tästä oli apua.

Yleinen kysymys – voiko tällaisiin testeihin valmistautua? Voi. Nuku testiä edeltävä yö hyvin.