Vaahterapaidoista oppia yritysmaailmaan

Oman ikäpolveni yhtenä ikuisena mielleyhtymänä Kanada-sanasta lienevät takavuosien tietovisaa mukailevat Kummeli-vitsit. Yhtään vitsailemisen aihetta ei sen sijaan jäänyt Kanadan maajoukkueen suorituksesta viikonloppuna päättyneissä jääkiekon MM-kisoissa Tsekissä. Aivan käsittämättömän kova suoritus vaahterapaidoilta! Koska Leijonien maailmanmestaruuden vuonna 1995 katsottiin olleen yksi merkittävä tekijä koko maamme nousuun lamasta, päätin tämän kertaisessa blogissani peilata Kanadan joukkueen suoritusta yrittämisen menestysreseptiin.

Ylimielisyys on yksi niitä piirteitä joihin ei ole varaa kuin banaanivaltioiden diktaattoreilla, jos menestyä meinaa. Ehkä silmiinpistävintä Kanadan joukkueen suorituksessa tämän vuoden MM-kisoissa olikin tietynlainen nöyryys, joukkueen ilmeisen kovasta pelillisestä ylivoimasta huolimatta. Riippumatta siitä kuka joukkueen edustajista vedettiin kameran eteen minkäkin ottelun jälkeen, aina haastateltava juuri päättyneestä pelistä tekemässään pika-analyysissä löysi jotain parannettavaa. Vaikka taas yksi ottelu oli juuri voitettu. Asenne on selvä: vaikka tämä riittikin voittoon tällä kertaa, seuraavaan matsiin pitää taas parantaa. Ja sitä seuraavaan, ja sitä seuraavaan. Vanha mantra ’olet yhtä hyvä kuin viimeisin suorituksesi’ vaikutti Kanadan pelaajien mielissä taipuneen muotoon ’olet yhtä hyvä kuin seuraava suorituksesi’. Minulla ei nyt ole hattua päässä, mutta jos olisi – nostaisin sitä. Kaikkien yrittäjien puolesta.

Kuten hyvässä suorituksessa yleensä, myös hyvin päättyneessä lätkäpelissä pitää tuntea omat ja kilpailijan vahvuudet ja heikkoudet, ja valita pelin taktiikka niiden mukaan. Ja sitten vain pyrittävä pelaamaan sitä klassista ’omaa peliä’. Oletteko muuten koskaan kuulleet yhdenkään jääkiekkoilijan haastattelussa sanovan että pyrkisivät pelaamaan jonkun muun peliä? Yksi huomattava ero Suomen ja Kanadan joukkueiden esityksissä näissä MM-kisoissa oli mielestäni pelitaktiikassa, tai pitäisikö sanoa pelin hengessä. Siinä missä Kanada näytti suvereenisti hallitsevan jokaista ottelua, Leijonille puolestaan jokainen ottelu – vastustajan näennäisestä tasosta riippumatta – oli kutakuinkin yhtä vaikea. Sen kuuluisan sisun avulla Leijonamme voittavat hyvänä päivänä kenet tahansa. Aivan kenet tahansa. Mutta niitä hyviä päiviä ei hevillä riitä turnauksen jokaiseen peliin, varsinkin kun paukkujen (lue: pelaajien) säästely esimerkiksi pahimpia vastustajia varten ei ole Leijonien pelityylillä mahdollista. Ne tilastollisesti selvästi heikommat vastustajatkin vaativat järjestään Leijonilta aivan hirmuisen kampeamisen ja ylityöt. Liian usein yhden erinomaisen erän jälkeen ote herpaantuu täysin seuraavassa erässä, ja yks-kaks tilanne onkin kääntynyt päälaelleen, ja taas joudutaan takamatkalta punnertamaan ensin tasoihin ja sitten vielä ohi. Ns. helppoja vastustajia ei Leijonilla ole. Haastattelujen perusteella niitä ei Kanadallakaan omasta mielestään ole – he vain saavat kuhunkin vastustajaan loistavasti sovitetulla pelitaktiikalla voittamisen näyttämään kovin helpolta.

Erityisen kiitettäväksi Kanadan maajoukkueen tason tekee sen nuorekkuus. Siinä missä isäntämaan joukkueen valovoimaisin tähti, toki aivan ansaitusti, oli uransa näihin kisoihin päättänyt Jaromir Jagr, Kanadan joukkue voisi ikäjakaumansa perusteella esiintyä samalla kokoonpanolla vielä monissa MM-kisoissa. Itse silti veikkaan ettei niin tule käymään, vaan sama uusien pelaajien nostaminen edustusjoukkueeseen, vastuun antaminen ja kasvattaminen jatkuu myös tulevaisuudessa. Tätä lähestymistapaa tarvitsemme enemmän maamme PK-sektorin yritysjohdossa ja hallituksissa; paraskin menestystarina katkeaa jos se henkilöityy liiaksi nykyiseen johtajaan eikä riittävän kyvykkäitä, nälkäisiä jatkajia ole osattu ajoissa kasvattaa. Jos yrityksen sukupolvenvaihdos vaikuttaa tunnelissa kohti tulevalta junalta, on viimeistään yhtiön hallituksen syytä katsoa peiliin.

Kanadan pelistä myös paistoi, erinomaisesta yhteispelistä ja yksilötaidoista huolimatta, tietynlainen rentous ja hyväntuulisuus. Toki tässä voi lakonisesti todeta että helppohan se on hymyillä kun voittaa – mutta entä jos asia onkin juuri toisinpäin? Tulosta syntyy kun hommaan osataan suhtautua ammattitaitoisesti ja hiukan leikitellen, huumorilla. Hampaat irvessä ja rystyset valkoisina mailaa puristaen tuskin syntyy muuta kuin ruuhkaa jäähypenkille.

Vielä yhden elementin Kanadan joukkueen menestyksestä nostan esiin. Nimittäin koko maan imagon. Jos joku maa maailmassa tunnetaan jääkiekkomaana, niin se on Kanada. Siitä huolimatta että naapurissa USA:ssa olisi maailman kovatasoisimmaksi väitetyn NHL-sarjan johdosta vähintään yhtä hyvät mahdollisuudet luoda suvereeni menestystarina MM-jääkiekosta. Siinä ei kuitenkaan ole koskaan onnistuttu. Olivatpa syynä sitten MM-kisojen vähäisempi arvostus, huippupelaajien kieltäytymiset, tai kisojen alkaessa vielä jatkuvat NHL:n finaalit, niin resursseihinsa verrattuna USA lienee kisojen historian suurin alisuoriutuja. Kanada sen sijaan on onnistunut luomaan edustusjoukkueessaan pelaamisesta maan jääkiekkoilijoiden arvostaman mahdollisuuden jota tavoitellaan, ja jonka puolesta halutaan päästä omat kyvyt näyttämään ja tulosta tekemään. Parempaa työnantajaimagoa tuskin voisi toivoa!

Ensi vuonna, arvon vaahterapaidat, olette silti taas kovan paikan edessä – Leijonat tulevat taas!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.