Rekrytointi on hyvä renki ja huono isäntä

Hyvä ystäväni päätti taannoin hakea uusia haasteita, ja löysikin kaksi hieman erilaista mutta sopivasti omaa taustaansa vasten sopivaa toimitusjohtajan pestiä avoinna. Molempiin hän lähetti säntillisesti hakemuksen sekä soitti perään, myynnillinen ja aktiivinen persoona kun on. Arvasinkin, että molemmat tilanteet johtavat jatkokeskusteluihin ja toisen osalta olikin rekrytointiyrityksen ilmoituksen mukaan todella kiire, tehtävään pitäisi valita jatkaja nopeasti ja siksi haastattelukin oli vain muutaman päivän kuluttua ensimmäisestä kontaktista.

Mitä sitten tapahtui? Haastattelija, rekrytointikonsultti kertoi keskustelun päätteeksi, että hän ilmoittaa kyllä sitten miten asia etenee ja mennäänkö ystäväni kanssa eteenpäin tässä hänelle erittäin sopivanoloisen toimialan myynnillisen toimitusjohtajan valinnassa. Aika kului. Meni viikko. Meni vielä toinenkin. Sitten ystävääni oli kummastuttanut miksei mitään kuulu, koska hänenkin käsityksensä mukaan konsultti oli vahvasti ilmoittanut ottavan aikataulun haltuunsa. No, pari viikkoa ei ole kai kenenkään mukaan periaatteen ”nopeat liikkeet ovat näyttäviä” mukaisia. Hän soitti konsultille, mutta tavoittamiseen meni pari päivää, koska konsultti ei koskaan vastannut tai soittanut takaisin. Sitten vihdoin tärppäsi. Ärsyyntynyt konsultti kertoi vain, että hän kyllä kertoo missä mennään silloin kun hän itse haluaa. Tilannehan oli kuitenkin se, että alun perin valinnalla oli kiire, ystävälläni oli samaan aikaan hieman vastaavan tehtävän keskustelut käynnissä toisaalla, koska hakija harvoin jättää mitään yhden kortin varaan. Tämänkin hän oli konsultille ilmoittanut, avoin ja rehellinen mies kun on. Mutta konsultti veti jarrun päälle, kertoi että tässä on nyt kaikenlaista ja päämieskin oli lomalla ja häntä ei saa häiritä. Mitä ihmettä? Tässä vaiheessa ystäväni veti myös johtopäätöksen, että haettu tehtävä ja yritys vaikuttaakin siltä, ettei hän halua lähteä taistelemaan tehtävästä selvän portinvartijan (joka oli palkattu rekrytointikonsultti) kanssa vaan hakeutui sitten uusiin tehtäviin toimeksiannon kanssa, jossa oltiin avoimia, keskusteltiin ja vietiin myös hakijan kannalta fiksusti prosessi maaliin.

Valitettavan usein rekrytointikäytännöt siis hankaloittavat yrityksen positiivisen ja dynaamisen mielikuvan syntymistä. Rekrytointi jos mikä on myyntiä parhaimmillaan. Silloin luodaan isolle joukolle mielikuvia siitä, miten meillä asiat hoidetaan, pitävätkö aikataulut, ollaanko sellainen joukko johon halutaan tulla tekemään tulosta vai ollaanko vastenmielinen, aikatauluista piittaamaton työnantaja joka kohtelee hakijoitaan kun niitä olisi tulossa aina vaan parempia ja juuri silloin kun työnantaja haluaa. Tuskin kenenkään osaajan tarvitsee ja pitää nöyristellä hakuprosessissa. Samoin ei työnantajankaan kannata olla luotaantyöntävä. Koko yrityksen tai sen kumppanin pitää osata myydä. Joka tilanteessa ja kaikille. Jos hakijoita on 100 tai 200, osa heistäkin tässäkin tapauksessa mitä luultavammin on näiden yritysten asiakkaita tai alihankkijoita tai muita sidosryhmiä edustava henkilö. Kuinka mielenkiintoinen mahtaa olla sitten sen henkilön mielestä yritys joka hoitaa rekrytointinsa huolimattomasti ja jopa töykeästi.

Sitten lopuksi on aivan pakko ottaa mahtava positiivisuuspaketti. Lukekaa blogia kilometritehdas.com. Tuomisen Jukka jäi juuri pois Fenestralta konkurssin johdosta eikä todellakaan jäänyt tuleen makaamaan. Hän lanseerasi erittäin mielenkiintoisen ja näkyvän blogin aiheen tiimoilta ja sai heti suurta huomiota. Esimerkki siitä, miten aktivisuudella saa takuulla paljon hyviä työtarjouksia ja Jukka tuskin kovin pitkään kyseistä blogia ehtii kirjoittelemaankaan…

 

Yrittäjä kysyy kun ei ymmärrä

Muistaako joku vielä vuoden 2009? Se oli se vuosi kun Michael Jackson kuoli ja Obamasta tuli Yhdysvaltojen presidentti. Ei siitä hei niin kovin kauheasti ole vielä aikaa. Nyt varoituksen sana numerokammoisille – heitän muutaman luvun tähän tämänkertaisen blogini alustukseen. Suomen valtion velka on siitä ajasta, siis vuodesta 2009, noussut miltei kolmanneksella ollen heinäkuun lopussa 84,5 miljardia euroa. Laitetaanpa perspektiivin saamiseksi rinnalle vaikka Suomen terveydenhuoltomenot. Vuonna 2011 Suomen terveydenhuoltomenot  olivat 17,1 miljardia euroa. Ihan lyhyellä juoksulla siis ei tuota velkasummaa ole niistettävissä mistään. Vai pitäisikö jokaiselta suomalaiselta kerätä ylimääräisenä maksuna se 15,557 euroa mitä tuo kolmen viikon takainen valtionvelka tekee per asukas? Näinä viikkoinahan se epäilemättä on siitä entisestään kasvanut.

Nyt sentään poliitikot onneksi jo edes puhuvat rakennemuutoksesta ja sen nopeuttamisesta. Vielä kun päästään niihin tekoihin niin Y-, Z- ja sitä seuraavat sukupolvet kiittävät saadessaan rakentaa elämäänsä ilman omien isovanhempiensa luomaa lähtökohtaista velkavankeutta.

Maan talouden aneemiset näkymät ja negatiivisten uutisten kierre vaikuttavat luonnnollisesti suoraan työmarkkinoihin. Hallitus sätkii epätoivoiselta vaikuttavan yhtälönsä kanssa: kun samaan aikaan verotulot niin yksityishenkilöiltä kuin yrityksiltäkin vähenevät, ovat työttömyyden moninaiset kerrannaiskulut nousussa. Verojen kiristäminen ajaisi tilanteen korjautumisen sijaan maata entistä suurempaan ahdinkoon. Nuorille ei ole entisenlaisia harjoittelupaikkoja enää olemassakaan, ja nelikymppinenkin alkaa olla jo työnantajille kelpaamaton ylipalkkainen kehäraakki. Työpaikkojen luomisen tarpeesta on ollut paljon melua, mutta toteutumat ovat aika karuja. Työ- ja elinkeinoministeriön tuoreimman ennusteen  mukaan tänä vuonna työpaikkojen määrä maassamme vähenee 19,000:lla, mutta ensi vuonna taas syntyisi nettomääräisesti 5,000 uutta työpaikkaa. Entäs ne 14,000 kansalaista siinä välissä, mitä heidän odotetaan tekevän?

Ai mitä sitten? Mitä minä täällä nillitän? Samat asiathan on toitotettu monesta tuutista kyllästymiseen asti.

Mielestäni tuota velkataakkaa käytetään, ihan aiheellisesti, vipuvartena nyt edessä olevien tulopoliittisten neuvotteluiden saamiseksi mahdollisimman maltilliseen lopputulokseen. Työn kuluja ei ole varaa nostaa, ja vienti pitää saada vetämään. Jees. Henkilökohtaisesti en usko että syksystä selvittäisiin ilman taloutta entisestään halvaannuttavia lakkoja. Toivottavasti olen väärässä.

Mutta se miksi otin tuon valtionvelan ja talouden tuskalliset näkymät puheeksi on se mihin niitä mielestäni ei ole riittävästi käytetty. Ei lähimainkaan. Ja se on yrittäjyyden nostaminen keskustelujen keskiöön ratkaisumallina, poliitikkoja myöten. Nyt olisi aika paljon pelastettavissa ja hyvää luotavissa helpottamalla yrittäjäksi ryhtymistä ja innostamalla suomalaisia itsensä työlllistämiseen.

Maassamme on nyt 75,700 yli vuoden yhtäjaksoisesti vailla työtä olleita, joista melkein puolen arvioidaan olevan yli 55-vuotiaita. Palkkatöihin heitä ei enää oteta, eikä uudelleenkouluttautuminenkaan siksi ole mielekästä. Sen sijaan osaamista ja energiaa varmasti tällä porukalla riittää. Eikö yrittäjyys olisi aivan ilmeinen ratkaisu? Yhden hengen toiminimi-elinkeinonharjoittajiksi ryhtyisi moni varmasti, jos yrittäjyydestä rankaiseminen muutettaisiin yrittäjyyteen rohkaisemiseksi. Eikö kannattaisi valjastaa Esson baarien kulmapöytäkommuunit luomaan pieniä asiantuntijayrityksiä ja siirtymään sanoista tekoihin? Tukiviidakosta tuottajiksi? Nuoret, vastavalmistuneet haluavat tehdä itse, intoa ja osaamista riittää. Pitääkö sitä väkisin kampittaa pudottamalla heidätkin tyhjän päälle sillä siunaaman sekunnilla kun erehtyvät luomaan Y-tunnuksen?

Annan muutaman esimerkin. Miksi yrityksen luomisessa pääpaino on pakollisissa maksuissa, verokantoihin rekisteröitymisissä, ennakkoverojen arvioimisessa sun muussa lainsäädännöllä luodussa muurinmurtamisessa – siis jo ennen kuin on mitään näyttöä että yritys tulee elämään? Miksei pääpaino ole uuden yrittäjän liiketoiminnan saattamisessa käyntiin, verkostoitumisen varmistamisessa ja yhteiskunnalta tulevien maksujen siirtämisessä etukäteisistä jälkikäteisiksi? Mediakin voisi lähteä mukaan – aamu-tv:ssä esiteltäisiin ’päivän uusi yrittäjä’, keskusteluohjelmia yrittäjyyden ympärille, yms. Miksei yksinyrittäjälle tai muutaman hengen pikkufirmalle makseta uuden työntekijän sosiaalikuluja vaikka ensimmäisen vuoden ajalta valtion pussista? Arvatkaas syntyisikö työpaikkoja. Nyt mieluummin maksetaan siitä pussista työttömyyskorvauksia. Miksi työttömäksi jäänyt voi saada ansiosidonnaista päivärahaa 500 päivää sohvalla makailusta, mutta sitä samaa rahaa ei saa käyttöönsä jos haluaisikin perustaa oman firman? Miksi yrittäjän omat eläkemaksut ovat ylipäätään pakollisia – eikö sen pitäisi olla yrittäjän itse päätettävissä maksaako itselleen eläkettä vai säästääkö eläkevuosiensa turvaksi vaikka sijoitusasuntoon?

Kauppalehti uutisoi, että viime kuussa maassamme haettiin konkurssiin 251 yritystä, mikä on neljännes enemmän kuin samana aikana vuosi sitten.

Miksi?