Herne on hieno kasvi. Tiedäthän ne pienet vihreät kikkareet jotka palkojen sisällä piileksivät. Osa matosen kera, suurin osa kuitenkin ilman. Herneitäkin voi luokitella eri tavoin riippuen siitä minkä näkökulman asiaan ottaa. Yksi ehkä erottelisi erityyppisiä herneitä lajikkeiden nimen ja ulkonäön perusteella, ja löytäisi vaikkapa sokeriherneen tai hajuherneen. Toinen saattaisi tehdä erottelun ruokakaupan tarjonnan mukaan tuoreisiin, pakaste- ja purkkiherneisiin.
Tämän kertaisessa blogissani ajattelin kuitenkin keskittyä erääseen enemmänkin nenään menevään herneeseen. Sekin saattaa jollekin näyttäytyä väriltään vihreänä, ja sen voi keittää tai voissa paistaa ja se on silti sitä itseään. Se on herne nimeltä työ. Jokaisella meillä on oma määritelmämme sille mitä tuo sana tarkoittaa. Joillekin meistä on itsestäänselvyys että sitä on, on aina ollut, ja ainakin osa varmasti uskoo että tulee aina olemaan. Yhtälailla osalle lähimmäisistä jotka nyt ovat työtä vailla lienee jo muodostunut ikävän vahva käsitys siitä että sitä ei tule löytymäänkään. Yhdelle työ on toisen palveluksessa tehtävää, toiselle itsensä työllistämistä, kolmannelle vanhemman tai lapsen hoitoa kotona. Ja kuten aktiivisesti töitä hakeneet tietävät, se haku itsessään käy työstä, vaikkei siitä palkkaa maksetakkaan. Kaikilla on käsityksensä työstä ja sen kannattavuudesta.
Tänään vietetään jonkinlaista virallista etätyöpäivää, ilmeisesti joustavien työskentelymahdollisuuksien esiintuomiseksi. Monissa firmoissa etätyöt ovat sen verran yleisiä ja hyväksyttyjä että erilliselle teemapäivälle asian tiimoilta varmaan lähinnä hymyillään, jos edes töiltä moista noteerataan. Mutta voihan se olla että asiaan mahdollisesti nihkeämmin suhtautuva työnantaja juuri tällaisen teemapäivän kautta on taivuteltavissa ’kokeiluun’ ja sitä kautta uusi, joustavampi lähestymistapa siihen missä töitä voi tehdä, leviää. Monelle meistä työ on kuitenkin niin paikkasidonnaista että etätyö ei vain ole mahdollista. Bussikuski ei voi ajaa vuoroaan puiston penkiltä eikä kukkakauppiaan kimppujen sitominen hoidu kaukosäätimellä.
Niin, siihen herneeseen. Kun on etätyöpäivä, niin miksei meillä ole kunnollista ihan perustavallisen työn päivää? Tai jos sellainen on niin miksi se on vaiettu kuoliaaksi kun en itse muista sellaista? Päivää jona ihan virallisesti iloitaan siitä että saadaan tehdä ja saadaan aikaan. Ja juhlistetaan sitä tekemällä, ei itseään koomaan juomalla. Työn päivä voisi olla teemapäivä joka koskisi tavalla tai toisella koko työikäistä väestöä, mutta saisi hiukan erilaisia ilmentymiä henkilön viitekehyksestä riippuen.
Istumalihaksiaan sohvan pehmusteisiin juurruttavalle kokopäiväiselle ostos-tv:n katselijalle teemaksi tulisi tuon symbioosin katkaiseminen ja päiväksi työhön lähteminen. Olkoon se sitten haravointia, vapaaehtoistyötä, kauppareissun hoitoa naapurin vanhukselle tai sen tutun yksinhuoltajan vapauttamista omaan hetkeen lastenhoitoapua tarjoamalla. Se kuuluisa marjanpoimintakin kävisi. Työtä. Tälle osalle lähimmäisistä teemapäivän teeman seuraaminen toisi hymyn ja hyvän mielen ohella kenties liikuntaa, virkeyttä, ja parhaimmillaan kimmokkeen uuteen aaltoon työnhaussa. Tämähän oli niin kiva päivä että näitä pitää kokea lisää?
Jo työssäkäyvillekään työn päivä ei olisi merkityksetön. Heille sen vivahde-ero voisi olla enemmänkin työn tehokkuuden parantamisessa. Enkä tarkoita välttämättä ylimääräisen vaihteen etsimistä pykälään hammasta purren, vaan päivää jolloin omia työskentelytapoja voisi miettiä. Osallistuuko vain niihin palavereihin joissa on hyödyksi, ja onko niissä hyödyksi? Tuleeko pidettyä sopivasti taukoja työn lomassa keskittymiskyvyn ylläpitämiseksi? Olisiko syytä alkaa edellisenä iltana tai kunakin aamuna kirjaamaan päivän tavoiteet ylös, ja tsekata työpäivän mittaan että ruudut tulee ruksattua? Ihan perusjuttuja, joihin jostain kumman syystä ei kuitenkaan tule kiinnitettyä tavallisena työpäivänä niin helposti huomiota. Kun on niitä töitäkin siinä.
Työnantajille työn päivä voisi saada hyvinkin moninaisia muotoja. Ideoiden keräämistä työtehokkuuden ja –viihtyvyyden lisäämiseksi työpaikalla. Yt-uhan alla olevan henkilöstön uudelleentyöllistymisen auttamista mainostamalla vapautuvia kykyjä omassa kontaktiverkossa, miksei vaikka kilpailijoille (uusista Yt-neuvotteluista ilmoitetaan yhtenään – mutta moniko työnantaja oikeasti näin tekee?). Ikuisuusprojektien katkaisua. Työn edellytysten parantamista.
Ai niin, hyvä huomio takarivistä: meillähän on jo vappu. Sehän on suomalaisen työn teemapäivä, eikö? Se ei nyt kuitenkaan ole se mitä minulla oli mielessä. Tarkoittamanani työn päivänä ei keskityttäisi ammattiliittojen ja poliittisten puolueiden puheisiin, kulkueissa vaeltamisiin ja krapulasta toipumiseen – vaan nimenomaan työn tekemiseen. Ja oltaisiin siitä vieläpä ylpeitä. Se on etuoikeus, se tuo sisältöä elämään, ja toivottavasti myös on mielekästä ja tarjoaa elannon.
Rokkaa herne rokkaa… ja nyt töihin!
