Lusikallinen itsevarmuutta aamupuuron sekaan

Meissä suomalaisissa on jotenkin selkärankaan koodattuna sellainen melankolisuus mikä on jotenkin niin perin, no, suomalaista. Osa siitä saadaan varmaan jo äidinmaidossa, osin vaikuttaa ilmasto vuodenaikoineen, osin nämä perinteiset ’vaikeneminen on kultaa’ tyyppiset arvot. Ja mikä kullakin. Kirkasvalolamppujen ohella tästä piirteestä hyötyy ainakin suomalainen musiikkiteollisuus, niin hienoja taiteilijoita on kaihomielten kartalle tässä maassa noussut ja tulee varmasti nousemaan jatkossakin. Yhtenä esimerkkinä voisin mainita vaikka Uniklubin. Toimii!

Jotenkin tuntuu olevan myös niin, että vaatimattomuus ja omien aikaansaannosten vähättely ovat imeytyneet peltojemme rukiiseen ja suodattuneet pohjaveteemme. Että vaikka miten ylipääsemättömän erinomainen juttu olisi tehty, niin hiukan hävettää jos siitä pitäisi jollekin kertoa. Kun se nyt kuitenkin on ”vaan tommonen” ja ”meillä se vaan tehtiin”.

Viimeisen kahden viikon aikana pääsin ilokseni osallistumaan parillekin isommille messuille joissa oli mielenkiintoisia puhujia jakamassa ajatuksiaan yleisölle milloin mistäkin aiheesta. Nyt kun en taas ollut hetkeen ollut tekemisissä amerikkalaisten kanssa, niin huomasin monta kertaa tähtilippumaan edustajien esityksiä kuunnellessani kiinnittäväni huomiota esiintymistapaan. Siihen, miten he asioitaan tuovat esiin, ja miten ilmeisessä kontrastissa se on meidän suomalaisten vastaavaan.

Siinä missä suomalainen yrittäjä tai muutoin alansa asiantuntija pitäytyy esityksissä yleensä objektiivisessa aihepiirin käsittelyssä, amerikkalaisten aamiaispöytien takaa podiumille loikkaavat kolleegat kääntävät aivan luontevasti ja häpeämättömästi aiheen kuin aiheen henkselienpaukutteluksi siitä miten erinomaisesti itse ovat asiansa hoitaneet. Eikä ole yleensä kyse siitä että he olisivat jotenkin ylimielisiä tai edes kokisivat mitenkään pröystäilevänsä osaamisellaan. He vain tulevat kulttuurien sulatusuunista jossa vaikutteita on paljon ja moneen suuntaan, ja siinä sulattamossa erottuakseen on myös pidettävä puolensa. Henkselienpaukutteluakaan on vaikea mieltää sellaiseksi, jos on nöösistä asti kasvanut siihen ainoana esiintymistavan mallina. Aivan yhtä ihmeissään ovat varmasti amerikkalaiset vierailijat maassamme jos kuuntelevat täkäläisten pitämiä esityksiä seminaareissa – edes siis englanninkielisiä. Voin kuvitella ne reaktiot: okay, sir, mitä sitten? Pardon, madame, oliko tarkoitus vakuuttaa minut jostain asiasta tai myydä minulle jotain? Mikä oli viestisi? Tuon olisin voinut lukea esitteestäkin, mikä oli lisäarvosi puhujana tämän aiheen esiintuomisessa? Etkö pitänyt puhumastasi aiheesta kun olit niin totinen?

Me suomalaiset olemme liian vaatimattomia. Osaamisemme ei ole muita heikompaa, itsetuntomme sen sijaan voi sitä olla. Toki tähän kasvaneina olemme tottuneet vakuuttumaan myös myyntipuheesta jonka pitäjän sävy ja viesti tuntuu olevan että ”tämä nyt on vaan tämmöinen”. Vaikka oikeasti olisi miten loistavasta osaamisesta, asiantuntemuksesta tai innovaatiosta kyse. Enkä tarkoita sitä että meidän pitäisi välttämättä adoptoida itsekehua osaksi kansallistuntoamme. Vaan sitä että parin sentin henkiset korot jokaiselle meistä riittäisivät jo valtaisaan kumulatiiviseen vaikutukseen ja ’draivin’ kasvattamiseen mikä varmasti kasvattaisi myös kysyntää. Keskinkertaiset ja välttävät muuttuisivat hyviksi, hyvät loistaviksi, ja innovaatiot muita paremmiksi. Ihan pelkästään mielikuva-asteella, ilman että ylimääräiseen tuotekehitykseen kuluisi senttiäkään. Ei ole pakko loikata suoraan superlatiiveihin, sekin muutaisi sävyä ja asennetta jo aika merkittävästi jos alkaisimme myöntää itsellemme miten hyviä omalla alallamme olemme, ja antaisimme sen luottamuksen kuulua ja näkyä esiintyessämme.

Ne kahden sentin henkiset korot vakuuttaisivat yhtä vahvasti myyntityössä, asiantuntijaseminaareissa, kuin ihan työnhaussakin. Jos minä en itse usko siihen mitä teen ja näytä hienoistakaan ylpeyttä siitä mitä osaan, niin kuka sen tekee? Millä hohtimilla oletamme kuulijan sen tiedon meistä kaivavan, ja vielä luottavan siihen esiinkaivamaansa löydökseen?

Palkataanko vaikka ruotsalaisia kertomaan omasta osaamisestamme muillekkin?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.