Lemmyksi Lemmyn paikalle?

Ensivaikutelman tekemiseen et koskaan saa toista mahdollisuutta – siinäpä yksi elämänviisaus jonka itse allekirjoitan vain osittain. Ensivaikutelma harvoin on kokonaisvaikutelma – tai ainakaan oikea sellainen. Työpaikkahaastatteluunhan mennään vähän kuin treffeille ja koitetaan antaa itsestä mahdollisimman sen tyylinen mielikuva mitä uskotaan toisen osapuolen etsivän ja arvostavan. Se, miten lähellä näin annettu ensivaikutelma on itse henkilöä ja tämän persoonaa, riippuu monestakin tekijästä – eivätkä vähäisimpiä niistä suinkaan ole henkilön näyttelijänlahjat tai pöydän toisella puolella istuvan henkilön kyky nähdä pintaa syvemmälle.

Työnantajan on uutta avainhenkilöä valitessaan syytä olla melkoisen varma valinnastaan. Ja hakijoiden joukossa voi tietenkin olla yhtä lailla niitä hyviä näyttelijöitä kuin niitä oikeasti kaivatunlaisia persoonia. Mutta miten tunnistaa ja erotella nämä toisistaan? Hakijan referenssejä on tietenkin syytä kysyä ja tarkastaa, vaikka tarjotut referenssit tietenkin ovat niitä joiden hakija uskoo auttavan mahdollisuuksiaan tulla valituksi. Jos haastattelija yhtään epäilee omaa intuitiotaan, kannattaa myös käyttää useampaa haastattelijaa, joista jokaisen voi vaikka sopia etukäteen keskittyvän tiettyihin seikkoihin hakijan persoonassa tai ansioluettelossa.

Koskaan ei kuitenkaan ole haitaksi käyttää validoituja testausmekanismeja joko hakijan työskentelytapojen, stressinsietokyvyn, palveluhenkisyyden, esimiestaitojen tai vaikkapa sen jo mainitun persoonallisuuden testaamiseen. Ei mikään yksittäinen testikään ehdottoman aukoton ole, mutta näin saa ainakin puolueetonta ja riippumatonta, keskenään vertailukelpoista tietoa vaikkapa parhaimpina pitämiensä hakijoiden vahvuuksista kyseiseen tehtävään. Tästä on kovin harvoin haittaa oikean valinnan tekemisessä.

Koska sattuu olemaan niin että rock-maailma on aika merkittävässä osassa omalla vapaa-ajallani, niin suonette että referoin tässä esimerkin tuosta maailmasta. Lemmy Kilmister on varmasti tuttu hammo jokaiselle vähänkään raskaamman rockin ystävälle Suomessakin. Tämä seitsemääkymppiä iältään lähentelevä rock-ikoni pukeutuu edelleen uskollisesti mustiin pillifarkkuihin ja buutseihin, kiertää kolmihenkisen rytmiryhmänsä keulahahmona maailman turuja vetäen hyvin ennalta-arvattavia ja yhtä lailla haluttuja keikkoja tuhatpäisille yleisöille. Ai mitä sitten? No ajatelkaapa avainhenkilöä etsivää työnantajaa jonkinlaisena oman genrensä Motörheadina, jonka pitäisi löytää uusi Lemmy. Ulkoisen olemuksen perusteella löytäminen ei olisi kovin vaikeaa, jopa äänensävyltään samanlaisia kähisijöitä löytyisi jokaisen Motörhead-keikan yleisöstä varmasti kymmeniä. Mutta miten arvioida sitä moniko niistä klooneista tiukan paikan tullen kykenisi astumaan Lemmyn kuuluisiiin buutseihin?

Kannattaa kysyä. Ja kyseenalaistaa. Uuden avainhenkilön valinta, ja uuden työpaikan vastaanottaminen, on molemmille osapuolille iso ja mahdollisesti hyvinkin kauaskantoinen päätös. Usko siihen että tehty päätös on oikea, toivottavasti Istuu tiukassa kuin syylä Lemmyn poskessa:).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.