Kumpaa Suomessa luodaan – työpaikkoja vai työttömille sirkushuveja?

Tällä viikolla kehysriihi ja tuoreimmat työttömyystilastot ovat saaneet allekirjoittaneen näkemään punaista. Helsingin Sanomat uutisoi 25.3. miten korkeakoulutetutkin ovat jo työttöminä tukiluukuilla. Kun mihinkään ei enää ole maalla varaa, niin miten tähän on? Mihin tätä maata ollaan ajamassa?

Kävin jokusen muun aihepiirin ohella ’googlaamassa’ termin ’hallituksen työllisyystavoite’. Hyvä lukija, suosittelen lämpimästi tekemään tuon saman haun, ja silmäilemään avautuvia linkkejä ja erityisesti niiden päivämääriä. Oli sitten vuosi 2004, 2009 tai 2013 niin uutisotsikot tämän osalta ovat täysin identtisiä: hallituksen työllisyystavoite karkaa yhä kauemmas. Ei toteudu. Lähellekkään tavoiteltua määrää uusia työpaikkoja ei ole saatu syntymään – sen sijaan viikottaiset ilmoitukset uusista YT-neuvotteluista suoltavat ammattitaitoista työvoimaa kilometritehtaalle pelottavaa tahtia. Viimeksi eilen Finnair ilmoitti jopa 700 hengen vähentämiseen tähtäävistä YT-neuvotteluista. Jos et vielä ole totaalisen turtunut näihin uutisiin, niin sen pitäisi hiukan ravistella. Kun yksi puulaaki pistää 700 henkeä ulos, tarvitaan pikaisella laskutoimituksella 700 työpaikkailmoitusta sen joukon uudelleen työllistämiseksi. Vertailun vuoksi, Monster.fi työnhakukanavaan tuli eilisen päivän aikana 419 uutta työpaikkailmoitusta. Pelkästään tässä nettovaikutus on pahasti pakkasella. Ja kun niitä ulosheittäjiä on ollut taas viime viikkoina valitettavan monia muitakin. Jos sitä ei joku vielä ole tiedostanut, niin ainakaan toistaiseksi ei ole saatu aikaan mitään sellaista mikä edes märissä unissa mahdollistaisi nykyisen hallituksen itselleen asettamien työllisyystavoitteiden toteutumisen.

Eniten tässä jatkumossa itseäni ihmetyttää (tekisi oikeastaan mieli käyttää ihan toista verbiä) se, että hallitus toisensa perään toistaa samaa kaavaa, mutta odottaa lopputuloksen olevan jotenkin aiemmasta poikkeava. Useampikin taloustieteilijä joiden luennoilla olen opintovuosinani istunut, viittasi tällaiseen toimintaan hölmöyden määritelmänä. On vaikea nähdä miten maan talouden pitäisi lähteä kasvuun jatkuvalla verotuksen kiristämisellä, ja kaikkinaisten tukien ja palvelujen leikkaamisella. Maamme edesmenneen kännykkäjätin kohtalon viimeisen viiden vuoden ajalta pitäisi olla erinomaisen tuore ja tuskallisen kouriintuntuva esimerkki poliitikoillekin siitä miten kustannuksien leikkaamiseen ja vain seuraavan vuosineljänneksen tulokseen keskittyvä toimintamalli synnyttää kasvua. Ei synnytä.

Nyt kun olen tyytymättömyyttäni ja tuskaani tässä purkanut niin takarivistä kajahtaa kysymys: jos kerran muut ajavat asioita niin päin seiniä, miten muka itse tilanteen korjaisit? Hyvä kysymys. Ja kiitos kun annoitte mahdollisuuden vastata. Kirjoitin tästä aihepiiristä viime kesänäkin. Ihmettelin vastikään yrityksen perustaneena, miten verottaja perii heti aloitusvaiheessa täysin arvioihin perustuvien tuloslaskelmien pohjalta maksuja etukäteen, miksi työvoiman palkkausta pienyrittäjälle ei tehdä millään tavalla houkuttelevaksi, tai miksi eläkesäätiöille on suotu avoin sekki lakisääteisesti pakottaen yrittäjä maksamaan itselleen yrittäjäeläkemaksua – sen sijaan että saisi yrittäjänä itse päättää millaisilla sijoituksilla omien eläkepäiviensä toimeentulon turvaisi. Edelleenkään en näe näissä käytännöissä mitään muutosta parempaan, enkä hitustakaan järkeä. Kun suuri(n) osa alkavista yrittäjistä ei pysty itselleen ensimmäisen vuoden aikana palkkaa maksamaan lainkaan, tulos on yleensä muutenkin aluksi tappiollinen, pitää kuitenkin pystyä pönkittämään verottajan ja eläkekassojen pohjattomia kirstuja! Aivan järjetöntä touhua. Yritetään kampittaa alkavaa yrittäjää – sen sijaan että hallituksen/verottajan toimesta nähtäisiin positiivisena että joku alkaa yrittäjäksi, ehkä onnistuu ja sitä kautta työllistää kenties lähivuosina muitakin.

Olen edelleen valmis laittamaan omat vähäiset roponi likoon sen puolesta että tätä maata ja tämän maan taloutta ei nosta jaloilleen mikään muu kuin yrittäjyys. Ei tämä eikä seuraava hallitus, ei Euroopan Unioni, eivät varsinkaan ammattiliitot eivätkä revontulet. Jos maamme jotain kautta uudelle kasvuraiteelle päätyy, niin sille raiteelle ei johda mikään muu väylä kuin yrittäjyys. Piste.

Koska raha on kaiken a ja o, kaivoin muutaman luvun tähän vuodatukseni tueksi. Viimeisimmät vuositilastot joiltain osin ovat vuodelta 2012, joten vertaan tässä kaikilta osin vuoden 2012 lukuihin. Kyseisenä vuonna suoraa yritystukea maksettiin maassamme 520 miljoonaa Euroa – tässä luvussa eivät olet mukana lainat ja lainan takaukset, ainoastaan suorat tuet. Kuulostaa äkkiseltään paljolta. On kuitenkin huomattava että suurimmat tukisummat menevät tyypillisesti isoille pörssiyhtiöille – toisin kuin tarpeella ajatellen voisi kuvitella. Starttiraha on tukimuoto jota voidaan myöntää yksinomaan vasta yrittäjäksi alkaneelle, maksimissaan 18kk ajan yrityksen perustamisesta. Työ-ja elinkeinoministeriön julkaisun mukaan starttirahaa maksetaan vuosittain n. 37 miljoonaa Euroa. Tämän summan vertailukohtana mainittakoon vaikkapa pelkästään Suomen Kansallisoopperan saama, Veikkauksen tuotoista maksettu valtiontuki, joka oli vuonna 2012 38,3m Euroa. Tämän tuen keskeinen peruste on se että saadaan oopperalippujen hinnat pidettyä todellisia kuluja alhaisempana ja mahdollistetaan näin oopperasta nauttiminen kaikelle kansalle.

Samaan aikaan, vuonna 2012, kului Kelan tilastojen mukaan työttömyyden suoriin korvauksiin (peruspäiväraha, työmarkkinatuki sekä kassojen ansiopäivärahat yhteensä) 3,3 miljardia Euroa. Tämän rinnalla suoran yritystuen 520 miljoonaa, puhumattakaan starttirahan 37 miljoonasta, ovat lähinnä kahvirahoja. Eikö siis myös talouden vinkkelistä kannattaisi houkutella massoja sohvalta omaa toimeentuloa ja työpaikkoja luomaan? Nyt ei ansiosidonnaisella päivärahalla olevan ainakaan kannata yrittäjäksi alkaa, kun päiväraha katkeaa heti vaikkei oman liiketoiminnan onnistumisesta ole mitään takeita. Keneltä se olisi pois jos sen saman päivärahan samalta 500 päivältä saisi tukena siitä huolimatta vaikka alkaisi yrittäjäksi?

Epäselvät pelisäännöt ja pitkäjaksoisten toimintaperiaatteiden poukkoilevaisuus ovat aivan käsittämättömiä kapuloita yritysten rattaisiin, ja vaikuttavat tietenkin yrittäjyyden kiinnostavuuteen oman itsensä työllistämistä harkitsevalle. Viimeisimpänä esimerkkinä eilen analogiseen postilaatikkooni kolahtaneissa Yrittäjän Sanomissa kritisoitiin edustuskulujen verovähennusoikeuden poistamista tämän vuoden alussa ilman selkeitä ohjeita siitä milloin yrityksen maksamat tarjoilut lasketaan markkinoinniksi, milloin edustukseksi. Kuten joku yrittäjäkin lehdessä osuvasti kommentoi, tarjottu lounas ei vaikuta bisnekseen, mutta tarjoamaton vaikuttaa. Entäs nämä jatkuvat keskustelut alv-prosentin nostamisesta siellä sun täällä; kun tuote tai palvelu kallistuu kuluttajalle, se ei kuulkaa nosta kysyntää! Ja eikö maailman korkein ajoneuvovero jo itsessään olisi riittävä työvoiman liikkuvuuden ja palvelujen äärelle kulkemisen haaste tässä maassa, pitääkö sitä täydentää maailman korkeimmalla polttoaineverotuksella? Ai onko jossain korkeampi? Siunausta piruparoille.

Työ- ja elinkeinoministeriön verkkosivuilla on luettavissa mm. Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014-2020, jossa käydään läpi asetettuja kestävän kasvun ja työn tavoitteita sekä niihin liittyviä EU:n rakennerahastoja joista käytännössä valtio voi hakea merkittävän osan kuluistaan EU:n tukina takaisin. Työllisyys- ja työvoiman liikkuvuus – osion tavoitteissa valtio on määritellyt tärkeimmiksi kohderyhmiksi alle 30-vuotiaat ja yli 54-vuotiaat. ”Toimenpiteiden välittöminä vaikutuksina tavoitellaan, että alle 30-vuotiaista osallistujista 30 % työllistyisi ja yli 54-vuotiaista osallistujista 23 % työllistyisi ESR-hankkeen myötävaikutuksella.” Tämänkin tavoitteen osalta näen yrittäjyyden ja pienyrittäjille lisätyövoiman palkkaamisen ainoana mahdollisuutena tavoitteen toteutumiseen.

Suomessa on tällä hetkellä noin 170,000 yhden hengen yritystä; jokaisella niistä on varmasti bisnesidea, ja vaihteleva määrä kasvunnälkää. Sen ensimmäisen ’ulkopuolisen’ työllistäminen on ehkä suurin ja tällä hetkellä riskialttein päätös minkä yrittäjä tekee, sen jälkeen kun ylipäätään on päättänyt yrittäjäksi ryhtyä. Siinä missä omasta palkastaan voi ja joutuukin usein joustamaan jos ei kassavirta siihen anna myöten, ei palkatulta työvoimalta ole lupa moista joustoa odottaa. Jos päättäjät lähtisivät tarjoamaan oikeanlaisia porkkanoita tälle porukalle, kun kasvuhalua varmasti kuitenkin suurimmalla osalla yrittäjistä on, saataisiin suhteellisesti hyvinkin pienillä tuilla varmasti luotua työpaikkoja. Jos vaikka joka kolmas näistä yhden hengen yrityksistä palkkaisi yhdenkin työntekijän, olisi tähän maahan synnytetty yhtäkkiä lähes 60,000 työpaikkaa!

Suomi ei enää elä metsästä. Mutta nyky-Suomi elää perkele metsässä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.