Jos minulla olisi vene, niin aivan ehdottomasti sen nimeksi tulisi Psykopaatti. Tuon olen päättänyt jo kauan sitten, vaikken veneen hankkimiseen ole vielä koskaan erityistä tarvetta kokenutkaan. Onpahan vain yksi äidinkielemme kielikukkasia joka iski maakravun tajuntaan kuin miljoona volttia eikä ole vieläkään ulospääsyä löytänyt.
Mutta asiaan. Psykologia on aine jonka pitäisi mielestäni ehdottomasti olla perusoppimäärässä yläkoulussa ja kaikissa oppisuunnissa siitä eteenpäin. En nimittäin tiedä yhtään kanssakäymisen muotoa, liiketoiminnan alaa tai elämän eliksiirin lähdettä jonka äärellä siitä ei olisi hyötyä – henkilön kielestä, kulttuuritaustasta tai kengännumerosta riippumatta. Vai mikä toinen oppiaine antaa eväät ymmärtää käyttäytymisen vaikuttimia, motivaation motivaattoreita, ehdollistumisen vaikutuksia – oppimista itseään? Mikä toinen oppiaine opettaa haastamaan kuulemaansa? Kuulen usein väittämiä kyseenalaistamisen tarpeellisuudesta kehityksen synnyttäjänä, ja miten koulussa opetetaan vastaamaan muttei kysymään. Sanoisin että monessa muussa kulttuurissa ollaan tässä suhteessa heikommassa tilanteessa kuin meillä härmlandiassa, mutta toki kyseenalaistaminenkin on opittu taito. Ja annan oman ääneni psykologialle tuon taidon merkittävimpänä edesauttajana.
Kauppatieteilijät esimerkiksi – ja näihin kai jonkun määritelmän mukaan itsekin kuulun – yrittävät istumalihakset ruvella päntätä viisauksia kuluttajan ostokäyttäytymisestä ja sen vaikuttimista. Mainonnan tehosta eri tilanteissa. Moniko sen-ja-sen elokuvan nähneistä tai sitä-ja-sitä peliä pelanneista muisti jäkikäteen nähneensä siihen sijoitetun tuotemerkin? Ja vielä tärkeämpää, moniko myöhemmin kaupassa käydessään valitsi kyseisen merkin ehkä jopa tiedostamatta miksi niin teki? Ja taas saadaan yhtälö josta laskea koska tuotesijoittelu elokuviin tai peleihin kannattaa. Jippii. Henkilöstöhallinnon ammattilaiset puolestaan koittavat käännellä yrityksensä strategiakarttaa ja miettiä millä tarpeilla ja syötteillä yrityksen henkilöstön parhaiten saisi ajamaan kartan suuntaisesti. Ei ehkä edes lyhintä reittiä, mutta kuitenkin pahemmin eksymättä. Itse olen kuitenkin sitä mieltä että hyvinkin puolet näihinkin liike-elämän peruselintarvikkeisiin liittyvistä opeista jää sisäistämättä tai ainakin hyödyntämättä, jos ei henkilö ole koskaan kuullutkaan Ivan Pavlovista ja assosioi koirakokeet pelkästään agility-radan kiertämiseen.
Työelämässä henkilöstövalinnat ovat niitä päätöksiä, joissa virheen kustannukset ovat poikkeuksellisenkin kauaskantoiset ja korkeat. Tällöinkin kyky esittää oikeat kysymykset ja tulkita vastauksia myös rivien välistä ovat avuksi. Ja niiden apujen takaa löytyy taas…ta-daa…psykologia. Toki tämän sektorin ’kuudetta aistia’ paikkaamaan, ja oikeassa valinnassa auttamaan, on olemassa myös hyvin kohdennettuja soveltuvuustestejä. Ja sitten on kaikennäköisiä muita testejä, joiden yhteydessä sanan ’soveltuvuus’ käytön voisi puolestani kriminalisoida.
Seuraavan kerran kun pakenet sitä yli-aggressiivista nettimokkulan tuputtajaa kauppakeskuksen käytävältä lähimpään kirjakauppaan, niin suosittelen hakemaan mielenrauhaa psykologian hyllymetreistä. Ne parhaat markkinointioppaat, kehityskeskustelujen eväät ja tosielämän trillerit löytyvät nimittäin sieltä.
Yhden myönnytyksen voin tehdä tässä kohdassa. Kaikille heille (meille) joilla on lapsia, ja jotka ovat vanhempina joutuneet kerran jos toisenkin todistamaan kaurapuuron olevan parempaa kuin kurapuuron tai saamaan itkupotkuraivarin riivaaman pikku-pelikaaninsa laittamaan kumisaappaat jalkaan – kaikille heille soisin vapautuksen psykologian peruskurssista. Ne opit on jo omaksuttu muuta (ehkä kantapään) kautta. He voivat siirtyä suoraan jatko-oppimäärään. Uskallan jopa suositella tekemään niin ennen kuin ne pikkuenkelit ovat teini-iässä.
—
Psykologia oli tämän blogin kirjoittajan lempiaine yläkoulussa ja lukiossa. Kognitiivisuuden aste vaihtelee.
