Kesä on parasta aikaa – valmistautua syksyyn.

Kaukana ovat ne ajat kun Ab Suomi Oy meni kiinni Juhannuksesta alkaen ja avasi taas kesälomien jälkeen elokuussa ovet katsoen mitä syksyllä oikein pitäisikään tehdä.

Lomarytmit ovat muuttuneet täysin, monet nauttivat muutaman lyhemmän lomajakson tai ajoittavat lomat Keski-Euroopan tapaan elokuulle. Yritykset eivät enää pyörittele peukaloitaan muutenkaan, varsinkaan nyt kun on tekemisen paikka talouden elpymisen kannalta.

Olen havainnut, että kesä on parasta aikaa tehdä myös kaikenlaisia valmistelevia töitä, oikeastaan työtehtävistä riippumatta. Vaikkapa rehtorit tekevät heinäkuussa usein oppitunneista, luokkahuoneista ja opettajista koostuvasta paletista suunnitelmia syyslukukaudelle. Samoin HR valmistautuu, tai ainakin olisi syytä valmistautua syksyyn selvittäen henkilöstötarpeita eri esimiehiltä. Yrittäjän on syytä kartoittaa myös omien suunnitelmiensa mukaisia henkilöstönlisäyksiä jos hän aikoo painaa kaasun pohjaan heti elo-syyskuussa uusin tavoittein liiketoimintaansa kehittäen ja laajentumista hakien.

Kysymys herää, miten kesällä muka voi löytää hyviä kandidaatteja uusiin tehtäviin? Eivätkö kaikki ole mökillä tai ulkomaan reppureissulla tai muuten vaan väliinpitämättömiä ulkopuolisista ärsykkeistä vai katsovatko he niin intensiivisesti MM-jalkapalloa?

Vastaus on selkeä ja yksiselitteinen. Kesä on ehdottomasti parhaita hetkiä käynnistää rekrytointeja tai sisäisiä tehtävänkiertosuunnitelmia. Usein rekrytoinnista yrityksessä vastaava esimies ehtii kesäaikana paremmin keskittymään uuden henkilön profilointiin ja muutenkin osallistumaan käynnistyvään projektiin. Nykyisin kommunikoinnin monet keinot mahdollistavat lähes kaikkien ihmisten tavoittamisen, on kyse sitten headhunting:in tai perinteisemmän ilmoittelurekrytoinnin tavoista etsiä kandidaatteja. Väitän, että jokainen tarkastaa lomallakin jonkin henkilökohtaisen viestintävälineensä statuksen päivittäin tai jotkut 24/7… Twitter, LinkedIn, Facebook, sähköposti, tekstiviesti, perinteinen puhelu….jos näistä mihinkään ei reagoi, saattaa henkilö sitten oikeasti olla Antarktiksen risteilyllä. Mutta palattuaan hänkin katsoo onko kukaan ollut yhteydessä ja tarjonnut uusia tehtäviä, jos henkilö on ilmoittanut halukkuutensa uran eteenpäin viemiseen. Myös aktiivisemmat työnhakijat seuraavat rannallakin tiivisti Twitter-virtaansa ja avainsanojen #rekrytointi #työpaikat esiintymistä mobiililaitteellaan tai tabletillaan.

Kesälläkin voi tehdä paljon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *