Se hetki, kun Ecstasy of Gold:in mahtipontinen sävelkulku leviää vahvistinkaapeista, ja lavan sivuilla olevilla jättimäisillä näyttöruuduilla pyörii tuo niin tuttu kohtaus elokuvasta Hyvät, pahat ja rumat. Hetki, jona odotukset ja tunnelma ovat katossa, riippumatta siitä sataako vai paistaako, tai miten paljon paikat jo ehtivät odottaessa puutua. Nyt lähtee!
Suomea ei suotta kutsuta kesäfestarien luvatuksi maaksi. Kulunut viikonloppu oli ainakin epävirallinen kesäfestarikauden käynnistysviikonloppu – mutta mikä kuluneen viikonlopun festareista oli se ’virallinen’ käynnistäjä? Ensi kertaa järjestetty South Park Tampereella? Vai Kivenlahti Rock Espoossa? Kenties Saaristo Open Kaarinassa? Vai peräti Jäälin CityRokki Kiimingissä? Ei ole sinänsä mikään ihme, että tänä samaisena viikonloppuna yleensä pidetty Seinäjoen Provinssirock siirtyi tänä kesänä myöhempään ajankohtaan. Osasyynä festariruuhkaan lienee talven pimeys ja ankeus, mikä tehokkaasti ajaa kansaa nauttimaan ulkoilmatapahtumista sen hetken kun aurinko (toivottavasti) paistaa lämpimästi. Kilpavarusteluakin on havaittavissa – pitäähän jokaisella itseään kunnioittavalla taajamalla olla oma rockfestivaali, sehän on ikään kuin vakavasti otettavuuden mitta jo kuntasektorillakin? Päätin käsitellä tätä mielenkiintoista ilmiötä tämänkertaisessa blogissani enemmänkin talouselämän ja asiakaspalvelun vinkkelistä.
Suurien konserttien ja festivaalien järjestämisessä on paljon hyvää. Hyvin usein niihin liittyy sekä perinteistä talkoohenkeä että esimerkiksi paikallisten järjestöjen ja urheiluseurojen työllistämistä, niin järjestysmiestoiminnassa, lipunmyynnissä, kuin vaikkapa jälkisiivouksessa. Yhtä lailla, ainakin yleisötavoitteiden toteutuessa, tarjoavat tällaiset tapahtumat ainakin hetkellisen piikin esimerkiksi alueen majoitus- ja ravintolapalveluiden kysyntään. Äänentoisto- ja valaistuslaitteita sekä lavarakennelmia vuokraavien tapahtumajärjestäjien voisi tapahtumakalenteria katsellessa kuvitella olevan hyvinkin kiireisiä läpi kesän – ehkä asfaltintekijöiden ohella he edustavat toista sellaista ammattikuntaa joka pitää lomansa talvella? Tapahtuman mainonta tarjoaa kassavirtaa mainostoimiston ohella tyypillisesti useammallekin eri medialle. Siirtymät omalta kotiovelta tapahtumapaikalle hyödyttävät ainakin tienvarsikeitaita tai julkista liikennettä – tai molempia. Esiintyville artisteille kesäfestarit niin ikään tarjoavat sekä ansioita että, epäilemättä vähintään yhtä odotetusti, vaihtelua rock-klubeissa soittamiseen. Ja kaikkein keskeisimpänä ne festarikävijät, koko lystin maksavat asiakkaat: heille omien lempibändien kokeminen livenä, hyvin järjestetyssä tapahtumassa Suomen kauniissa suvi-illassa, tarjoaa parhaimmillaan ikimuistoisen elämyksen. Ja elämyksethän ovat niitä mistä kaiken ylenpalttiuden keskellä elävä nykykuluttaja on valmis maksamaan.
Ei niin hyvää ettei jotain huonoakin. Maamme festariruuhkaan liittyy myös, jos ei ongelmia niin ainakin niitä kuuluisia haasteita. Hyvänäkin talousvuonna potentiaalisia asiakkaita on rajallinen määrä, ja heidän huomiostaan (lue: lompakoistaan) taistelevia tapahtumia on todella paljon. Tällaisena vuonna kun kuluttajat ovat tavallista tarkempia rahanmenon suhteen muutenkin, on varmasti myös rockfestareille lähtijöiden määrä tavallista pienempi. Eli yksittäisen tapahtumajärjestäjän pitää oikeasti panostaa asiakaspalveluun, erottuakseen kilpailevista tapahtumista ja tarjotakseen riittävän laadukkaat puitteet ja kokonaisuuden sen asiakkaan kaipaaman elämyksen mahdollistamiseksi. Panostuksista huolimatta pelkään pahoin että usealle festarijärjestäjälle tämän kesän saldo jää miinukselle.
Tuo erottuminen itsessään onkin huomionarvoinen seikka maamme rockfestarien kirjossa. Keskeisimpänä erottumisen keinona voisi ajatella olevan tapahtuman esiintyjäkaartin – sellaiset bändit jotka kiinnostavat yleisöä, ja joita ei samana kesänä muilla ole tarjota. Niin sanotusti houkutteleva kattaus. Vaan mikä pistää silmään kun lukee eri festarien ohjelmia? Samat nimet toistuvat, yhä uudelleen ja uudelleen. Cheek, Jenni Vartiainen ja Kaija Koo jokainen takovat tietenkin kuumaa rautaa täysillä – artisti on oman alansa yrittäjä, ja silloin ei pidetä kesälomaa kun omalle palvelulle on kysyntää. Mutta tapahtumajärjestäjän vinkkelistä, jos tänä kesänä laittaa pystyyn rockfestarin ja tarkoitus on houkutella yleisöä myös tapahtuma-alueen välitöntä läheisyyttä kauempaa, ainakaan noilla kolmella nimellä se tuskin onnistuu. Kun samat nimet esiintyvät myös jokaisessa naapurikunnassa. Tästä muodostuu myös taloudellisen riskin vinkkelistä merkittävä tekijä ohjelmiston valintaan: kunkin hetken suosituimmat artistit ottavat luonnollisesti suosionsa mukaiset keikkapalkkiot. Yleisöä vetäviä artisteja pitää olla, vaan entä jos saman tähtikourallisen varaan laskee moni tapahtumajärjestäjä, kuka tai ketkä voittavat?
Ulkolaisten tähtien ottaminen agendalle on tietysti yksi hyvä tapa täydentää kotimaisten artistien pakettia. Saatavilla olevien ulkomaanelävien osalta tapahtuman ajankohdalla on erityisen suuri merkitys; on luonnollisesti edullisempaa tuottaa kotimaiselle pellollemme esiintymään maailmantähti joka on samana viikonloppuna keikalla vaikka Ruotsissa tai Tallinnassa, kuin lähteä esimerkiksi isomman rapakon takaa erikseen tuomaan tähtiorkesteria yöttömään yöhömme.
Vaikka esiintyjäkaarti luonnollisesti muodostaakin rockfestarien peruskiven, on ollut hienoa havaita että palvelut tapahtuma-alueella on myös alettu huomioida erottumistekijänä. Mm. kuluneena viikonloppuna Tampereella järjestettyä South Park:ia mainostettiin esiintyjien ohella vähintään yhtä paljon festarialueella tarjolla olevien ravintolapalvelujen laadukkuudella. Saniteettitilojen riittävyys, luonnonkaunis tapahtumapaikka, vaihtoehtoiset, tasokkaat majoituspalvelut riittävän lähellä rockpyhättöä, sekä artistien esiintymisten lomaan tai alueen laidoille sijoiteltu mielenkiintoinen täyteohjelma ovat kaikki asiakkaita puhuttelevia palasia onnistuneelle kesätapahtumalle. Kaikki jonottaminen on miinusta, oli se sitten sisäänpääsyn, alueelta tapahtuman jälkeen poispääsyn, itsensä helpottamisen tai nesteytyksen vuoksi. Mitä monipuolisempaa on tapahtuman palvelutarjonta, sitä enemmän se tarjoaa mahdollisuuksia myös maksullisiin lisäpalveluihin. Erilaiset VIP-paketit alkavatkin olla pikemminkin sääntö kuin poikkeus jo myös kotimaisten rockfestarien lipunmyynnissä.
Loppusilauksen onnistuneelle rockfestarille antaa, tai on antamatta, ilmojen haltija. Jälleen tarjonnasta johtuen, moni päättää lähteekö festareille, ja jos lähtee niin mille niistä, vasta säätiedotuksen nähtyään.
Niin ja se Provinssirock. Tänä vuonna se järjestetään aiemmasta poiketen kesäkuun lopulla, 27-28.6. Samaan aikaan rokataan maassamme mm. Järvenpään PuistoBluesissa, Tuska Open Airissa Helsingissä, Riihimäki Rockissa, Kuopion Viinifestivaaleilla ja Turku Acousticissa.
Aurinkoisia elämyksiä ja hyvää kesää!
