Varttuneempien työnhakijoiden työnsaannin vaikeus

Erilaisissa web foorumeissa, vaikkapa tuolla LinkedIn:in ryhmissä, on pitkin talvea ja kevättä nostettu kovasti esiin sitä ilmeistä tosiasiaa, että viisikymppisen työnhakijan on huomattavan vaikea löytää nyky-Suomessa töitä. Oman käsitykseni mukaan se ei nelikymppiselle ole ainakaan mitenkään olennaisesti helpompaa. Anyway, mielestäni tämä on yksi ilmiö jota ei voi ohittaa olankohautuksella, vaan on kaikkien osapuolien ja jo yhteiskunnankin etu ymmärtää miksi tähän on tultu, ja mistä tässä on kyse.

Eläkepyramidin niskaan kaatumisen uhalla Suomessa, muiden länsimaiden ohella, on jo vuosia kohistu uhkaavasta työvoimapulasta. Itse kuitenkin olen toistaiseksi siinä käsityksessä, että aito työvoimapula on harvinaista. Sen sijaan Suomessa esiintyy lähinnä maantieteellisen sijainnin ja palkkatason kombinaationa vaikeuksia tiettyjen tehtävien täyttämiseen. Ei ole niinkään kyse siitä etteikö kyseistä ammattikuntaa olisi työmarkkinoilla lainkaan saatavilla, vaan siitä että sinne missä ammantinharjoittajaa tarvitaan ei kyseisen ammattikunnan edustajia saada houkuteltua tarjotulla palkalla tai työehdoilla. Onhan se tavallaan toki työvoimapulaa tämäkin, mutta tässä kohtaa työnantajan on ehkä kuitenkin syytä tehdä hiukan itsetutkiskelua.

Usein kokeneemman työvoiman työllistymisen esteenä esitetään myös pelkoja väsymisestä, energian puutteesta ja vaikkapa sairastumisista johtuvista poissaoloista. Yksittäistapauksia varmasti on joka lähtöön, mutta yleisellä tasolla keski-ikäiset ovat Suomessa kansainvälisesti tarkastellenkin hyväkuntoisia, ja siinä missä nuorempien työpanosta verottavat esimerkiksi pienten lasten valvomiset ja kuskaamiset, vähän varttuneemman ammattikunnan lapset ovat jo aikuisia ja keskittyminen omaan tekemiseen ja työelämään siltä osin kokonaisvaltaisempaa.

Esimiehen itseluottamus – tai sen puute – onkin sitten yksi hyvinkin todennäköinen tekijä hiukan vanhemman ja kokeneemman työntekijän palkkaamisessa. Jos omasta osaamisestaan tai työpanoksestaan on yhtään epävarma, on helpompi valita tiimiinsä muodollisesti pätevä vastavalmistunut, kuin kyseisissä tehtävissä kannuksensa hankkinut ja ehkä monissakin liemissä marinoitu piinkova ammattilainen.

Niin tai näin, kokemus on arvokasta pääomaa, myös työmarkkinoilla. Se vain pitää osata markkinoida ja hinnoitella oikein. Työnhaussa myyntitöihin joutuvat kaikki – eivät pelkästään ne myyntipäällikön hommia hakevat. Edustamani yrityksen puolesta uskallan luvata, että meillä ei yksikään työnhakija tai suorahaussa muuten esiin tuleva potentiaalinen kandidaatti tule ylenkatsotuksi sen johdosta, että viidenkympin virstanpylväs on jo ohitettu. Ei se ole minkään loppu – se on korkeintaan uraputken seuraavan vaiheen alku. Haluatko sinä käynnistää sen jo tänään?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *