Kesäkuussa jupisimme kuorossa säiden surkeutta, kun vettä satoi harva se päivä ja kylmäkin oli. Nyt kun sitten eteläisemmälle Euroopalle tyypillisempi helleaalto on tavoittanut härmlandian, tuskastellaan kuumuuden kurjuutta:-D Nou hätä, medborgare, uskallan luvata että koleutta on taas luvassa kiitettävän pian, lokakuu on jo huutomatkan päässä ja viiden kuukauden päästä jo katsellaan joko joulukuusi on varissut riittävästi että rangan voisi hyvällä syyllä nakata pihalle.
Sään ohella kotoisen Suomemme maantieteellinen sijainti vaikuttaa moneen muuhunkin asiaan, ja se miten siihen kukin suhtaudumme tuo esiin yksilön asennoitumista elämään laajemminkin. Jälkimmäinen tuli hienosti esiin äskettäisen Suomi Areenan paneelikeskustelussa jota olin Porissa seuraamassa. Lappset Group:in Johanna Ikäheimolta kysyttiin Rovaniemen haasteellisuudesta yhtiön kotipaikkana. Ikäheimo totesi että ainoastaan helsinkiläisille heidän sijaintinsa vaikuttaa olevan haaste, asiakkaalle vaikkapa Italiassa on aivan sama tulevatko tuotteet Helsingistä vai Rovaniemeltä. Johanna on varmasti törmännyt tuohon samaan kysymykseen niin usein, varsinkin pääkaupunkiseudulla, että vastauskin oli valmiina – mutta erinomaisen hienosti kiteytetty kuitenkin. Rovion Peter Vesterbacka puolestaan hehkutti Helsingin sijaintia maailmankartalla aivan optimaalisena Euraasian pääkaupunkina Euroopan ja Aasian välissä. Miten niin syrjässä?
Olipa kyse sitten asuinympäristöstä, kotimaasta laajemminkin, tai säästä yhtenä sen ilmentymänä, voi oman ympäristönsä halutessaan nähdä yhtä lailla joko Murphyn lakien vankimpana ilmentymänä, tai erinomaisten mahdollisuuksien ja vahvuuksien summana. Aina ja jokapaikassa voisi joku asia olla paremminkin, mutta itseppä päätämme keskitymmekö niiden voivotteluun vai olemassaolevien mahdollisuuksien hyödyntämiseen ja ehkä jopa saavutuksista iloitsemiseen. Kumpainenkin lähestymistapa ruokkii itse itseään ja saavuttaa kannatusta samoin ajattelevien joukoissa. Ja sen mukaan muokkautuu oma ympäristö.
Mielestäni meissä suomalaisissa on tietynlaista kaksijakoisuutta tässä suhteessa. Toistaalta valitamme välillä turhista mitättömyyksistä ja vaikuttaa ikäänkuin holhousyhteiskunnalta kaivattaisiin lähestulkoon käyttöohjetta omaan itseen. Ja samaan aikaan siedämme loputtomiin käsittämättömän huonoa asiakaspalvelua, äänestämme korkeintaan jaloillamme muttemme valita palveluntarjoajalle, ja nöyrrymme kuin lammaslauma hyväksymään länsimaisessa mittakaavassa ylivertaisen surkean ostovoimamme. Omaamme kansainvälisempää kieltä äidinkielenään puhuvat lähimmäisemme ovat keksineet tähän osuvan viisauden: pick your battles. Tuulimyllyjä vastaan ei kannata taistella, niinhän meillekin opetetaan. Pitäisikin kysyä kannattaako jokainen niistä rakentaa – tai pitäisikö jopa joitakin jo instituutioiksi opittuja härpäkkeitä peräti purkaa aikansa eläneinä. Tämän teeman sisältä löytyisikin yksittäisiä keskustelunaiheita hyvinkin yhden Suomi Areenan verran. Sitten vielä se pieni siirtymä niistä sanoista tekoihin.
Tämänvuotinen Suomi Areena oli kokonaisuutena taas, oman subjektiivisen kokemukseni pohjalta, onnistunut tapahtuma. Keskustelujen aihepiirit olivat sopivasti ajan hermolla, ja olivat riittävän monelta sektorilta valittuja että varmasti jotain yksittäistä jazz-turistia kiinnostavaa löytyi joukosta. Keskustelufoorumit puolestaan oli vanhaan tapaan siroteltu riittävän laajalle alueelle ympäri Porin keskustaa että niiden väliä sukkuloidessaan sai myös liikuntaa. Ja Twitteriä hyödyntämällä pystyi kuka tahansa osallistumaan keskusteluihin myös etänä. Kunkin paneelin jokaisen osallistujan sopivuudesta tai tarpeellisuudesta aiheeseen nähden voidaan aina olla montaa mieltä, mutta kun muistaa tapahtuman roolin myös paikallispoliitikkojen ja muuten julkisuuden valokeilasta jo taistelemaan joutuvien kasvojen suurena mahdollisuutena vilahtaa valtakunnan valokeilassa, voi lohduttautua sillä että liberaalin osallistujavalinnan kautta ainakin keskustelut elävöityvät.
Mielestäni Suomi Areena mahtuisi hyvin maamme tapahtumakalenteriin kaksikin kertaa vuodessa. Sille olisi tilaus myös pimeämpänä vuodenaikana, mutta eri puolella Suomea (sijannista ja sen tärkeydestähän tässä juuri oli puhe) – vaikka lupsakkaassa idässä tai tunnelmallisessa pohjoisessa. Pitämään tärkeiden aihepiirien keskusteluja yllä. Nostamaan sikäläistä paikallisväriä valtakunnan valokeilaan. Yrittäjyyden äänitorveksi. Ja niin edelleen, ja niin edelleen. Paneelit ovat riittävän lyhyitä että yksittäisiä keskusteluja tarkenisi seurata talvella ulkonakin, ja erilaisia ympärivuotiseen käyttöön soveltuvia teltta-, auditorio- , ostoskeskus- yms foorumeita löytyy riittävän monesta taajamasta maassamme ettei siitä ainakaan tule estettä talviareenan pitämiselle. Saattaisipa käydä niinkin että talvisaikaan pidetyn Suomi Areenan seuraajien määrä ylittäisi keskellä kesälomasesonkia pidettävän porilaisen serkkunsa suosion!
Yksittäisen kansalaisen herättely ajankohtaisiin aiheisiin ja innostaminen osallistumaan keskusteluihin jakamalla mielipiteensä, on yksi tapa kansalaisaktiivisuuden nostamiseen sekin. Se on sivuseikka tapahtuuko osallistuminen kasvotusten erilaisissa tilaisuuksissa, vai sosiaalisessa mediassa. Monelle julkisuutta kaihtavalle jälkimmäinen on hyvinkin tervetullut vaihtoehto. Aktiivisen osallistumisen kautta ne oman ympäristön hyvät puolet ja ideat niiden heikkouksien kehittämiseen todennäköisesti kuitenkin entisestään kirkastuvat. Mukaan vaan ja ääni kuuluville!
The answer, my friend, is blowin’ in the wind…
