Asennekasvatusta ja oranssinvärisiä kasvun siemeniä

Siltä varalta että joku teistä, arvoisat lukijat, on jotenkin kummasti onnistunut välttymään maassamme viriävän uuden ja ehdottoman positiivisen kansanliikkeen suhinalta ja pöhinältä, nyt teitä ei enää pelasta siltä mikään! Se on oranssinvärinen, moneen suuntaan tempoileva, hymyilevä, haastava – ja kovaa vauhtia kasvava! Se imaisee pauloihinsa niin maahanmuuttajat kuin opiskelijatkin, miehet ja naiset, duunarit ja yritysjohtajat, savolaiset ja pohojammaalaiset, raitapaidat kuin ruutuhousutkin. Se on kokoelma toinen toistaan opettavaisempia, innostavasti kerrottuja ihmisenmakuisia tarinoita yrittäjyydestä. Uskosta omaan itseen, oman idean toimivuuteen, oman polun raivaamiseen. Taustajoukkojen merkitystä unohtamatta, kilpailijoiden merkitystä aliarvioimatta, epäonnistumisia ja ahdistuksia peittelemättä, menestyksestä iloiten. Kaikkea sitä, ja juuri sinulle mahdollisesti kaivattu sysäys unelmasi toteuttamiseen, on Taivas ja helvetti. Kansanliike alkoi muotoutua noin vuosi sitten samannimisen kirjan ilmestyttyä – ja nyt kun kirjan jatko-osa on tekeillä ja teeman tiimoilta luotu roadshow käynnistetty, vain… no, taivas, on rajana!

Tässä ei ole kyse äänestyksestä – vaan innostuksesta! Yrittäjähenkisyydestä, oman onnensa seppien rohkaisemisesta, verkostoitumisesta, viihtymisestä, ja hyvänteosta. Jokainen ostettu kirja tuo toisen, ilmaisen kirjan, yhdelle opiskelijalle maassamme. Lisää tästä oranssista epidemiasta voit lukea täältä.

Kulunut viikko tarjosi parikin mielenkiintoista yhteensattumaa. Keskiviikkona ollutta Taivas ja helvetti –tapahtumaa Helsingin Telakalla seurasi torstaina Talouselämän seminaari Katajanokalla. Siinä missä silmäys yleisöön ensinmainitussa tilaisuudessa osoitti yrittäjyyden kiinnostavan ja yhdistävän hyvin monimuotoista yleisöä, Raimo Sailaksen avauspuheenvuoro jälkimmäisessä tilaisuudessa teki viimeistään ainakin itselleni selväksi että käytännössä mitään muuta pelastusta ei maamme talouden nykytilasta ole kuin yrittäjyys – kasvuyrityksen ja niille menestymisen edellytysten luominen. Toivoa siis on. On olemassa lääke, jolla Oy Suomi Ab saadaan uuteen nousuun, ja on olemassa oranssinvärinen kansanliike joka kylvää uusia kasvunsiemeniä nimenomaan sen lääkkeen levittämiseksi.

Kolmas, edelleen mielenkiintoisesti samaan saumaan osuva yhteensattuma samalle viikolle, oli torstainen Suomi – Kanada peli jääkiekon MM-kisoissa. Leijonien alkusarjan suoritusten perusteella olisin ollut valmis vetoa lyömään että Kanada-pelistä on odotettavissa lähinnä nöyryyttävä selkäsauna. Ja kuinkas kävikään. Enempää väärässä en ilokseni olisi voinut olla! Leijonat syttyi varteenotettavaa vastustajaa vastaan ainakin näissä kisoissa ennennäkemättömään suoritukseen, pelasi hirmuisella hengellä, ja kaatoi vaahterapaidat. Jääkiekon kuningasmaa lähetettiin kotimatkalle, ja Leijonat jatkaa mitalipeleihin. Leijonat oli torstaina joukkue joka halusi voittaa, ja oli selvästi päättänyt hoitaa homman kotiin. Taitoa ei varmasti siinä ottelussa ollut käytettävissä sen enempää kuin kisojen aikaisemmissakaan peleissä – mutta asenne oli toinen, ja lopputulos sen mukainen.

Jos aito taisteluhenki on sitä että vasta kovan paikan edessä herätään, niin nyt on taisteluhengen paikka myös talouselämän kaukaloissa.

Olemme yhtiökumppanini kanssa toimineet yrittäjinä nyt vuoden. Monesti olemme kuulleet että kyllä hankalaan aikaan yrittäjäksi olette lähteneet, että puhtaalta pöydältä menestystarinan rakentaminen on suotuisammassakin taloustilanteessa kimurantti juttu. Epäilemättä. Tosiasia on kuitenkin sekin, että yrittäjäksi alkaminen on jatkuvaa uuden oppimista, ja itse uskon että olosuhteiden ollessa haastavat myös monet opit kirkastuvat tehokkaammin ja nopeammin. Supercellin perustajat ovat monessa esiintymisessään teroittaneet virheiden tekemistä ja niistä oppimista mahdollisimman nopeasti. Lisäksi uskomme vahvasti siihen, että mitä enemmän lyhytnäköisen säästöjentavoittelun ajamat organisaatiot pyrkivät säätämään kuluistaan asiakaspalvelua heikentämällä, sitä paremmin on meillä mahdollisuus nousta esiin täysin päinvastaisena vaihtoehtona asiakaslähtöisestä, hyvään ja henkilökohtaiseen palveluun perustuvasta toiminnasta.

Nyt kun vielä tulisi se lätkän maailmanmestaruus. Elämyksiä on jo syntynyt jokatapauksessa. Ja hyvä tarina leijonasydämen ilmentymästä. Mikä ikinä onkaan sinun juttusi – ammattiosaamisesi, intohimosi, energianlähteesi (ideaalitapauksessa näiden kolmen yhdistelmä) – luo siitä oma tarinasi. Vaikka se alkaisi fiktiona, sinä voit tehdä siitä faktaa. Päätyypä sinun tarinasi oranssin tai jonkun muun väriseen kirjaan tai ei, niin se on jokatapauksessa sinun tarinasi. Kahta samanlaista tarinaa ei ole.

Verkot tötterölle ja nimi lehteen!